Jukka ja Heli Väisänen pokkasivat kultaa Ikämestaruuskilpailuista
Cavalier - Tanssikanava - 16.05.2010 20:21
Suvi-Maria Knuutinen
Vakio- ja latinalaistanssien
Ikäkausimestaruuskilpailut
tanssittiin tänä vuonna
Kirkkonummella 15-16.5.
Suomen Tanssiurheiluliitto
oli myöntänyt kilpailut
12-vuotiaan Kirkkonummen
TanssiDansin järjestettäväksi.
Kaksipäiväinen kilpailutapahtuma
kokosi Kirkkonummen
Varuboden Areenalle
yli 300 tanssiparia.
Cavalierin edustus kisoissa
oli viidenneksi suurin,
jopa 14 paria.
Ensimmäistä kertaa
Cavalierin historiassa
SM-palkintopallilla
nähtiin peräti kaksi
seuran edustusparia.
Sunnuntaina Cavalierin
Jukka ja Heli Väisänen
tanssivat puhtaalla ykkösrivillä Seniori 1 Rising Star-luokan vakiotansseissa voittoon.
Luokkaan osallistui 16 paria.
Lauantain latinalaistansseissa he tanssivat pronssille
yhdeksäntoista parin joukosta.
Lauantaina Jari ja Anne Redsven tanssivat hopealle
Seniori 2 vakiotanssien SM-kilpailuissa, jossa
Asko ja Elisa Tuunanen sijoittuivat pronssille.
Luokkavoitto meni Jouko ja Heljä Leppälälle Tampereelle.
Samassa luokassa Kari Leminen ja Maarit Vappula tanssivat sijalle 10. ja Jukka ja Irene Salonen sijalle 11.
Peter Lönnqvist ja Anne Petäjä tanssivat ensimmäisen karsintakierroksen sijalle 21,
ollen ensimmäinen karsiutunut pari seuraavalta kierrokselta.
Luokassa tanssi 30 paria.
Juniori 1-ikäsarjassa oli päivän suurin osallistujamäärä, peräti 52 paria. Näiden joukosta Jouni Knaapinen ja Mona Pietilä
sijoittuivat upeasti lattareissa viidennelle sijalle. Vakiotansseissa he tanssivat kolme kierrosta, semifinaalin yhdenneksitoista.
Heidän päivänsä olikin todella pitkä,
sillä ensimmäinen erä tanssittiin jo aamulla puoli yhdeksän jälkeen,
ja vakiotanssien semifinaali oli ohi klo.19.00.
Tanssikierroksia kertyi yhteensä yhdeksän.
Nuorisoluokan vakiotansseihin osallistui Cavalierin tuorein pariyhdistelmä Antton Schukov - Taru Tuomola,
jotka tanssivat ensimmäisissä yhteisissä kisoissaan hienosti kaksi kierrosta, karsiutuen nippa nappa semifinaalista.
Heidän sijoituksensa oli 13:s 31 parin joukosta.
Samassa luokassa Olli Jussila ja Armi Räsänen tanssivat ensimmäisen kierroksen, 29:ksi.
He osallistuivat myös sunnuntain lattarikisaan,
jossa he tanssivat sijalle 25.
Juniori 2 10-tansseihin osallistuivat
Jeremias Knuutinen ja Rebekka Salmela,
jotka tanssivat ensimmäisen kierroksen,
ollen myös ensimmäinen jatkosta karsiutunut pari.
Heidän sijoituksensa oli 22. ja luokassa tanssi 31 paria.
Lapsi 2-luokan Tuomas Toropainen ja Anni Vartiainen
tanssivat kaksi kierrosta sijalle 22.
Johannes Paavola ja Elmalyn Väisänen tanssivat
ensimmäisen kierroksen sijalle 40.
Luokassa tanssi 45 paria.
Lauantaina tanssittiin myös Seniori 3-vakiotanssien SM-kilpailu,
jossa Cavalierin edustusparit tanssivat kaksi kierrosta.
Vesa ja Aila Mikkolainen pyörähtelivät sijalle 13,
Eino Nykänen ja Sirpa Peltola puolestaan sijalle 14.
Sunnuntaina kisattiin myös Seniori 2 SM-lattareissa, joissa
Kari Leminen ja Maarit Vappula tanssivat finaalin kuudenneksi.
Jukka ja Irene Salonen jäivät niukasti finaalista,
sijoittuen seitsemänneksi.
Peter Lönnqvist ja Anne Petäjä tanssivat ensimmäisen kierroksen, sijalle 16-17.
Luokassa tanssi 22 paria.
Seniori 3 SM-lattareissa Vesa ja Aila Mikkolainen tanssivat kahdenkymmenen parin joukosta semifinaalin yhdenneksitoista.
Kirkkonummi, 15.5. Tanssiurheilun Ikämestaruuskilpailut,
Varuboden Areena, järj. Tanssi Dans
Seniori 1 vakiotanssit:
1 / 16 ) Jukka Väisänen - Heli Väisänen 5,0
Seniori 1 latintanssit:
3 / 19 ) Jukka Väisänen - Heli Väisänen 15,0
Seniori 2 SM-vakiot:
2 / 30 ) Jari Redsven - Anne Redsven 10,0
3) Asko Tuunanen - Elisa Tuunanen 19,0
10) Kari Leminen - Maarit Vappula
11) Jukka Salonen - Irene Salonen
21) Peter Lönnqvist - Anne Petäjä
Seniori 2 SM-latin:
6 / 22 ) Kari Leminen - Maarit Vappula 30,0
7 ) Jukka Salonen - Irene Salonen
16-17) Peter Lönnqvist - Anne Petäjä
Seniori 3 SM-vakiot:
13 / 29 ) Vesa Mikkolainen- Aila Mikkolainen
14 ) Eino Nykänen - Sirpa Peltola
Seniori 3 SM-latin:
11 / 20 ) Vesa ja Aila Mikkolainen
Lapsi 2:
22 / 45 ) Tuomas Toropainen - Anni Vartiainen
40 ) Johannes Paavola - Elmalyn Väisänen
Juniori 1 latin:
5 / 52 ) Jouni Knaapinen - Mona Pietilä 19,0
Juniori 1 vakiot:
11 / 52 ) Jouni Knaapinen- Mona Pietilä
Juniori 2 10-tanssi:
22 / 31 ) Jeremias Knuutinen - Rebekka Salmela
Nuoriso vakiot:
13 / 31 ) Antton Schukov - Taru Tuomola
29 ) Olli Jussila - Armi Räsänen
Nuoriso latin:
25 / 30 ) Olli Jussila - Armi Räsänen

