Torstai 11 Maaliskuu 2010
Kalervo
01 LOKAKUU 2009
Sadepilvellä voi olla hopeareunus, ovat kertoneet myönteisesti murheita ajatelleet ihmiset. Voisin myös uskoa, että auringonpaistekin saa aikaan ihosyövän, kun olen kuunnellut uutisia hätäkeskuksen sijoittumisesta Keravalle. Lue lisää »
Tulevaisuus on yritteliäiden nuorten
Yrittäjä tekee enemmän työtä kuin palkansaaja, mutta tienaa myös enemmän. Tulevaisuuden verkostoituneessa Suomessa yritteliäs pärjää aina vain paremmin.Yrittäjiä myös tarvitaan eläkkeelle lähtevien tilalle kymmeniä tuhansia lä... Lue lisää »
Bastukärrin rakennustyöt etenevät hyvällä vauhdilla
Sipoon Bastukärriin nousevan S-ryhmän logistiikkakeskuksen rakennustyöt on saatu hyvin vauhtiin. Marraskuussa aloitetut työt ovat edenneet suunnitellusti lukuunottamatta geoenergianporauksen pientä viivästystä.S-ryhmän on tark... Lue lisää »
Rattijuoppo pakeni poliisia Keravalla
Keskiviikon vastaisena yönä poliisipartio pysäytti henkilöauton, jota kuljetti ajo-oikeudeton mies. Kuljettajalle rapsahti rangaistusvaatimus kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Auton kyydissä oli miehen lisäksi viisi muut... Lue lisää »
Keravan ykköspomon värillä onkin väliä
Kerava hakee eläkkeelle siirtyvän Rolf Paqvalinin seuraajaksi innovatiivista uutta kaupunginjohtajaa, joka on valmis jatkamaan Keravan menestystarinaa.Korkealentoinen hakuilmoitus saa kuitenkin heti kättelyssä poliittista väri... Lue lisää »
Lapset hiihtävät kilpaa Kellokoskella
Kellokoskella järjestetään lasten hiihtokilpailu sunnuntaina 14.3. kello 12 alkaen. Kisapaikkana on Ruukin ala-asteen puistoalue. Ohjelmassa lasten hiihtokilpailu perinteisellä hiihtotavalla ja väliaikalähdöllä (P&T 2004–2... Lue lisää »
Vaunukankaan koulun palo maksoi 666 000 euroa
Toissa vuoden vaihteeseen ajoittunut Vaunukankaan koulun ilkivaltainen palo tuli maksamaan kaiken kaikkiaan 666 000 euroa. Tästä summasta kunta sai vakuutusyhtiöltä 486 000 euron korvauksen, mutta sille jäi maksettavaa silti 1... Lue lisää »
Tyttöjen alistaminen alkaa päiväkodista
Tämä on tositarina suomalaisesta arjesta: Isä tuo itkevän pikkupoikansa päiväkodin johtajan puheille. ”Poikani kunniaa on loukattu hänen sukunsa edessä”, isä sanoo. Poika on kertonut isälleen päiväkodin arjesta. ”Poikaani ei s... Lue lisää »
Järvenpääläisessä jalkapallossa palataan ajatteluun, jossa JäPSillä on oma sinipaitainen miesten edustusjoukkue.Neljä vuotta sitten Järvenpään Palloseura lähti seurana mukaan Pallokerho Keski-Uusimaahan, josta oli tarkoitus te... Lue lisää »
Kenen maitoa juot, on kysymys, joka on notkahduttanut järjenkäytön kuin Turun Myllysilta. Valion maito on 100 prosenttisesti suomalaista ja Arla-Ingmannin 95 prosenttisesti. Suomalainen kuluttaja kohtaa siis hyvin pienellä tod... Lue lisää »
Otetta elämään omista voimavaroista
Kellokoskelainen Terttu Kanninen haluaa auttaa ihmisiä parantamaan elämänlaatuaan ja hyödyntämään vahvuuksiaan.Hänellä on pitkä kokemus mielenterveystyön alalta. Koulutukseltaan Kanninen on sosiaalikasvattaja ja sosionomi. Hän... Lue lisää »
Vaikka kuinka ajattelen tulevani toimeen ihan millaisten ihmisten kanssa tahansa, niin ei. On semmoinen yksi ihmisryhmä, johon menee äärimmäisen helpolla hermo.Ne on niitä Ihan Sama-tyyppejä. Henkilöitä, joilla ei tunnu oikeas... Lue lisää »
...ja mitäs sitten tapahtui?...
Tatu Lauslehto muistaa nolon hetken Hyrylän Shelliltä ei niin kauan sitten. Oli ruuhka-aika. Tatu tuli tankkaamaan ja joutui odottamaan tankille pääsyä melko pitkään. Sama tilanne toistui kassalla; ihmisiä oli paljon ja jono p... Lue lisää »
”Aina välillä tulee tunne, että on pakko ostaa”
Ulla-Maija Ihalainen lähestyy hitaasti tuote-esittelypistettä. Matkalla hän tutkailee hyllyjen tarjontaa, ja on jo sivuuttaa leipäesittelyn. Esittelijän houkuttelemana hän siirtyy maistamaan tarjolla olevia leipiä. Ilme kertoo... Lue lisää »
Mopoilijoiden kodeissa kaivataan asennekasvatusta
Järvenpääläinen ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto viilettää moottoripyörällään tuhatta ja sataa radalla, mutta normaaliliikenteen sekaan hän ei pyörän selässä lähde.–Toissa kesänä taisin ajaa kerran, ja viime kesänä en ker... Lue lisää »
Ilmainen maistiainen synnyttää kiitollisuuden velan
Psykologiliiton psykologi Vesa Nevalainen toteaa, että maistiaisia on käytetty kautta aikojen, koska ne ovat varsin toimivaksi havaittu keino. Hän kertoo, että selitys toimivuudelle on yksinkertainen.–Ilmainen maistiainen houk... Lue lisää »
Särmikkään näytelmän eheä kokonaisuus
Keski-Uudenmaan Teatteri on ottanut ohjelmistonsa Terrence McNallyn maailman laajuista mainetta niittäneen näytelmän Frankie ja Johnny kuun valossa. Se on särmikäs kertomus kahden keski-ikäisen aikuisen rakastumisen huumasta j... Lue lisää »
Ringeten B-junioreiden SM-turnaus Nokialla 6-7.3.2010
Keravan, Nurmijärven ja Tuusulan yhteinen B-joukkue raivasi tiensä SM-turnaukseen, johon pääsi SM-runkosarjan 12 joukkueesta 6 parasta. Yhteisjoukkueemme, joka pelaa Tuusulan paidassa, joutui kovaan lohkoon. Vastassa olivat sa... Lue lisää »
Järvenpään Palloseuran tytöt Etelä–Länsi-jalkapallosarjaan
Järvenpään Palloseuran T95/TB1-joukkueen C-tytöt lähtevät pelaamaan uutta Etelä-Länsi-jalkapallosarjaa, johon on koottu parhaat joukkueet Helsingin, Uudenmaa, Hämeen, Satakunnan ja Turun piirien joukkueista. Sarja toimii samal... Lue lisää »
Päijänteen Ympäriajoon runsaat 200 kilpailijaa
75. Päijänteen Ympäriajoon (26.-28.3.) ilmoittautui määräaikaan maanantaihin klo 16 mennessä 238 kilpailijaa. Päitsillä ajetaan kauden toinen ja kolmas SM-osakilpailu. Riihimäellä viime lauantaina jaettiin ensimmäiset SM-piste... Lue lisää »
Aiotko osallistua kesän festareille?
Keski-Uudellamaalla järjestetään ensi kesänä useampia festareita, joiden tähtinä loistavat useat kansalliset ja kansainväliset tähdet. Kevyen musiikin taivaalla suurimpia staroja ovat ZZ Top ja Leningrad Cowboys, jotka molemmat esiintyvät Järvenpääs... Lue lisää »
Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli
Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »
Tyttöjen alistaminen alkaa päiväkodista
Tämä on tositarina suomalaisesta arjesta: Isä tuo itkevän pikkupoikansa päiväkodin johtajan puheille. ”Poikani kunniaa on loukattu hänen sukunsa edessä”, isä sanoo. Poika on kertonut isälleen päiväkodin arjesta. ”Poikaani ei s... Lue lisää »