Maanantaina Järvenpäässä parannetaan maailmaa
03.08.2008 4:00
Riitta Suomalainen
Maailmanparantajan kahvilassa Järvenpäässä on puhuttu paljon, mutta kuinka kauan kansa jaksaa pelkän puheen voimalla? Kai tavoitteena on, että puheet konkretisoituvat teoiksi?
–Totta kai, ja ehkä jotakin on jo tapahtunutkin, vaikka sitä ei osata liittää Maailmanparantajan kahvilaan, miettii kahvilan perustaja Kaisa Saarikorpi Järvenpään Vihreistä.
Kaisa Saarikorven visio on, että kahvilapuheet herättäisivät päättäjät – esimerkiksi kaupunginvaltuutetut – ja kansanliikkeet, sekä saisivat ihmiset liittoutumaan tärkeinä pitämiensä asioiden taakse.
–Eikä päättäjien tarvitse olla yksinomaan vihreiden edustajia, sillä kahvilassa puhutut asiat ovat luonteeltaan sellaisia, että ne kiinnostavat muitakin, Saarikorpi huomauttaa. Tosin tähän mennessä hän ei ole nähnyt paikalla minkään muun valtuustoryhmän kuin vihreiden edustusta.
Huomenna maanantaina kahvilassa puhutaan kännyköiden terveysriskeistä – tai pikemminkin siitä, onko niitä.
–Uskoisin, että se on aihe, joka kiinnostaa paljon, koska melkein jokaisella on kännykkä.
Tähän mennessä eniten väkeä on kiinnostanut kouluaihe.
–Meille tuli kiire järjestää lisää tilaa, koska neljäkymmentä ihmistä piti saada mahtumaan jonnekin, ja kahvilassa on 13 paikkaa. Lisätilaa saatiin järjestymään, mutta osa porukasta joutui seisomaan.
Tilaisuudessa puhuttiin muun muassa koulukiusaamisesta ja erityisoppilaitten sijoittamisesta luokkiin. Entä Jokelan koulusurmista?
–Yllättävää kyllä, mutta ei montakaan sanaa, Kaisa Saarikorpi vastaa.
Ihan ensimmäinen maailmanparantajan kahvila ei kiinnostanut ketään. Se pidettiin marraskuussa, ja paikalla oli vain neljä ihmistä – kaikki vihreitä. Kenties syynä oli aiheen epämääräisyys. Aiheena olivat ”kaupunkilaisten asiat”
–Alunperin se ei ollut tarkoituksena, mutta asiat eivät menneet niin kuin oli suunniteltu, ja tilalle oli keksittävä kiireesti uusi aihe.
Yleisön lisäksi maailmanparantajan kahvilaan hankitaan joka kertaa kahdesta kolmeen asiantuntijaa, jotka eivät pidä varsinaista alustusta, mutta aloittavat kuitenkin tilaisuuden lyhyillä puheenvuoroilla.
–Meillä on myös nettisivut, jossa keskustelua voi jatkaa, mutta se ei ole vetänyt. Olisikohan siellä yksi kommentti, Kaisa Saarikorpi muistelee.
Maailmanparantajan kahvila maanantaina 4. elokuuta klo 18, Tian Veranta, Sibeliuksenkatu 5. Aiheena kännyköiden terveysriskit. Nettisivut: www.maailmanparantajankahvila.net





