Lumilautakuvat loppuvat vihdoinkin Keskarissa
Jani Kääriäisen kuvablogi - 09.12.2009 7:38
Jani Kääriäinen
Olen pitänyt tätä blogia omaksi ilokseni nyt puolisentoista vuotta. Tämä on ollut hyvä kanava suoltaa kaikenlaista sontaa sekä kuvia. Keski-Uusimaa nosteli alkuaikoina kiitettävän usein kuvia "printtiin" ja siitä kiitos ! Kiitos Myös Silja Tenhuselle, joka minut sai houkuteltua tähän blogihömppään, ihan kivaa on ollut...
.
.
.
.
.
Nyt on kuitenkin aika kääntää tässä elämässä uusi sivu ja niinpä lopetan lumilautakuvien postaamisen tänne Keskarin verkkosivuille.
Mua pyydettiin jo vuosi sitten tekemään juttuja erääseen nettiportaaliin, mutta en lämmennyt ajatukselle silloin. Sanoin haluavani jatkaa Keskarin blogia ns. täysillä ja katsoa mihin se johtaa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tämä ei ole johtanut varsinaisesti yhtään mihinkään, joten vastasin nettiportaalin uusintakosintaan hiljattain myöntävästi.
Kyseinen nettiportaali on jossain määrin kansainvälinen juttu, koska se toimii Suomen lisäksi myös Alankomaissa, Italiassa, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Sopimukseen kuuluu myös sellainen mielenkiintoinen seikka, että eri maiden yksiköt saavat käyttää toisen maan artikkeleita sekä kuvia omilla sivuillaan. Eli ilmestyykö mun kuvia mahdollisesti Puolassa ? En tiedä, ehkä. Tai siis toivottavasti ;)
.
Saamieni tietojen mukaan tätä blogia on tammi-marraskuun aikana lukenut n. 23 000 eri ihmistä, jossa voisi painottaa sanaa ERI. Melko hyvin tämmöseltä pystymetän retkulta. Toivottavasti lumilautajutuista ja kuvista kiinnostuneet henkilöt seuraavat tekemiäni juttuja jatkossa toisaalla.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Niin, missäs se "toisaalla" sitten oikein on ?
.
Kuva kertonee enemmän...
.
...kuin kymmenen
.
Tänne Keskarin blogiin jätän tottakai kaiken muun materiaalin. Eli täällä tulevat jatkossa seikkailemaan niin Jormat, Ranet kuin Suomiurpotkin. Lisäksi täällä fiilistellään musakeikkoja ynnä muuta hötöä. Eli varsin fiilispohjalla jatketaan ja pönötyskuviin ei juurikaan panosteta !
.
.
Tuosta "jäähyväiskuvasta" vielä sen verran, että halusin siitä mahollisimman "kuvaavan" ja niinpä askartelin stryroxista kirjaimia, joka sinällään oli varsin mielenkiintoinen projekti. Lämmitin nimittäin mattoveitsen terää takapihallani pallogrillissä ja terän kuumennettua riittävästi sain leikattua styroxia muutaman kymmenen senttiä kerrallaan. Koska kaikenkaikkiaan kirjaimia tuli 10 kpl, niin lyhyellä matikalla kirjainten valmistukseen kului lähemmäs kolme tuntia. Kuvausmesta oli vakio lokaatio ja kiireellisen aikataulun takia jouduin toimimaan yksin. Pieni tuulenvire haittasi hommaa jossain määrin, koska styroxkirjaimet saivat todella helposti kyytiä. Rekvisiitaksi otin kaikkea oleellista ja hämäyksen vuoksi myös epäoleellista -kuten lumilautoja.
13

