Kari Norkola

Olen vanha ammattisotilas sekä vieraillut aika monessa paikassa tällä Telluksella. Siksi pidän onnenani, että olen saanut kotipaikkani Keravalla. Ihmisen asumisen ehdot ja muodot ovat parhaimmillaan täällä, riittävän kaukana rajalta eli Helsingistä.

Ammattini puolesta arvostan opiskelun ja kokemuksen kautta hankittua asiantuntemusta alalla kuin alalla ja kaikkea elämää puoluevärien ulkopuolella.

Suomalaisen sotilaallisen puolustuksen kehittyminen ja vaikutukset yksittäiseen kansalaiseen kiinnostavat minua. Samoin nautin kaikenlaisesta lukemisesta, joskin oman ammatin tietokirjallisuus on säilynyt etusijalla.

Haluan kertoa kirjoitelmissani käsityksiäni päivän ilmiöistä. Ideologiani, jos nyt sellaisesta voi puhua, on muotoutunut maanviljelysyhteiskunnasta teollisen kauden kautta palvelusyhteiskunnaksi muuttuneen suomalaisen elämän aikana. Sitä voisi kuvata savolaisella ilmauksella: Kato muahan, kun out laitumella. Nokka pystyssä et niä ettees.


Voihan bajamaja!

Katsoin illalla ulos ikkunasta ja nuori ihmistaimi, hyvin syönyt, kooltaan noin 12.vuotias, mutta genitaaleista päätellen noin 5-vuotias, seisoi asunto-osakeyhtiömme keskellä olevan kaupungin pui... Lue lisää »


Rasismikin on suhteellista

On aivan eri asia, kun puolueen puheenjohtaja nimittää rasistiksi puolueensa jäsentä, joka on arvioinut maahanmuuttopolitiikkaamme, kuin kiinalaisen hallinon edeustajat hakkaavat kuoliaaksi tiibet... Lue lisää »


Demokratia vai harvainvalta

Meitä on niin moneksi! Se on helppo havaita, kun elämme demokratiassa. Meillä saa puhua, joten tiedämme, ettemme ole samasta muotista. Mutta elämmekö sittenkään demokratiassa? Eikös silloin enemm... Lue lisää »


Kansallistunteen uudet kohottajat

Kansallistunnetta ei kuulemma tarvitse kohotella enää! Olemme niin eurooppalaisia! Mutta eikö juuri kosketuksemme muihin ole omiaan kohottamaan kansallistunnetta? Mitä sanovat rauhanturvaajamme? Lue lisää »


Veri virtaa

Sodissa veri virtaa ihan tunnetusti! Se tiedetään jo siksi, että itäisen naapurimme urhoollisimmat kertoivat taistelevansa viimeiseen veripisaraan. Lue lisää »


Urheilukumppanit

Heikkilät talkoovuorossa Keski-Uusimaa-rasteilla

Helteisenä jatkuvan kuntosuunnistuskauden Keski-Uusimaa-rastit 17/28 olivat haettavissa torstaina Sipoon Kummelbergistä läheltä Pornaisten rajaa.K-U-päivärastit 17/24 eivät nekään syntyneet ilman voimakasta talkoolaispanostust... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Voihan bajamaja!

Katsoin illalla ulos ikkunasta ja nuori ihmistaimi, hyvin syönyt, kooltaan noin 12.vuotias, mutta genitaaleista päätellen noin 5-vuotias, seisoi asunto-osakeyhtiömme keskellä olevan kaupungin puiston pensasaidan juurella hous... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Wanaja Festival 2010 -Artistit tähtäimessä

Wanaja Festeillä tuli kuvattua Rock Ladojen lisäksi myös artisteja normaalikäytäntöjen mukaan. Itselleni oli ensimmäinen kerta, kun kuvasin musahommia ulkoilmatapahtumassa. Sikäli hemmetin kiva, että tuommosena pilvisenä päivä... Lue lisää »

Urheilukumppanit

Keskon joukkue nopein KeUn hyväntekeväisyyshaastesoudussa

Keravan Urheilijoiden soutujaosto järjesti kesäkuun alussa vuosittaisen hyväntekeväisyyshaastesoudun alueen yrityksille ja yhteisöille. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Rock Lada Tour, Wanaja Festival

Yksi Rock Lada Tourin järjestäjätahoista pyysi mua kuvaamaan Rokkiladoja Wanaja Festivaaleille. Vaikka diili oli taloudellisesti täysin kannattamaton, niin päätin silti suostua, koska liikkeellä ollaan kuitenkin varsin tärkeän... Lue lisää »

Kulttuurikumppanit

Lopun ajan alun alkua

Performanssitaiteilija Eero Yli-Vakkuri esittää Taiteiden Yössä performanssinsa Luontoon sekaantuja 2 Tiilikanojan puutarhassa.

Kesäflunssa typisti työviikon kolmipäiväiseksi (tosin saikullakin voi tehdä vähän töitä salaa, hys), mutta noihin kolmeen päivään mahtui muun muassa yli 400 sivua A4-paperia, tapahtuman viimeiset lehti-ilmoitukset ja loppujen... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Rasismikin on suhteellista

On aivan eri asia, kun puolueen puheenjohtaja nimittää rasistiksi puolueensa jäsentä, joka on arvioinut maahanmuuttopolitiikkaamme, kuin kiinalaisen hallinon edeustajat hakkaavat kuoliaaksi tiibetiläisen naisen. On aivan eri a... Lue lisää »

Urheilukumppanit

III Keinukallion Sauvamaraton 21.8. Keinukalliolla

Sauvakävely- ja juoksutapahtuma Keravan Keinukalliolla lauantaina 21.8.2010 Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Demokratia vai harvainvalta

Meitä on niin moneksi! Se on helppo havaita, kun elämme demokratiassa. Meillä saa puhua, joten tiedämme, ettemme ole samasta muotista. Mutta elämmekö sittenkään demokratiassa? Eikös silloin enemmistön pitäisi hallita? Lue lisää »

Kulttuurikumppanit

Tietotulvia ja helleherkkuja

Tea Tikka Paraati

Vaikka viikko käynnistyi rauhallisissa merkeissä, niin pieneen kaaokseenhan sekin saatiin päättymään. Keskellä viikkoa keksin auttaa itseäni ja ennakoida rupeamalla taittamaan Taiteiden Yön lehti-ilmoituksia. Pian huomasin, et... Lue lisää »


Keski-Uusimaan kumppanit

Haluatteko kumppaniksi?

Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä.

Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää:

laura.liski(a)lehtiyhtyma.fi

tomi.backstrom(a)lehtiyhtyma.fi

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish