Puoluekratia?
Kari Norkola -
06.03.2010 9:02
Kari Norkola
Aurinkoisena talvipäivänä mieleni ottaa ärsykkeet vastaan iloisesti. Kuitenkin uutiset vaaleihin valmistuvista puolueista näyttävät niin valtavilta, että niille ei voi olla antamatta nimeä: puoluekratia! Siis eivät uutiset muodosta puoluekratiaa, vaan niiden kohteena olevat toiminnot Suomen hyväksi.
Pitääpä hieman tarkastella sanan loppuosaa, kratiaa, koska se tulee vanhasta kreikankielen sanasta, mikä tarkoittaa valtaa. Se on tavattu liittää moneen alkuosaan, joista pari esimerkkiä: Byrokratia. Se tarkoittaa organisaatioita, toimenpiteitä, protokollia ja sääntelyä, joilla jotakin toimintaa määrätään ja suoritetaan. Sitä esiintyy tyypillisimmin hallinnossa sekä suurissa organisaatioissa. Se on siis ”toimistovaltaa”.
järjestelmällä alun perin pyrittiin irti itsevaltiudesta ja annettiin asiantuntijoille säännöt, joilla he tavoittelisivat oikeellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Kaikista kansalaisista piti näin tulla tasaveroisia viranomaisten edessä. Se alkoi vain saada kielteistä luonnetta hitaudellaan ja jäykkyydellään.
Demokratia taas tarkoittaa poliittista järjestelmää, jossa enemmistön tahdolla on ratkaiseva vaikutus hallitustoimissa. Demos merkitsee kansaa, mutta nimitys kansanvalta on syönyt myönteisen sisällön demokratialta, kun sosialistiset järjestelmät olivat omineet sen.
Puoluekratia syö samalla tavoin demokratian myönteistä sisältöä, vaikka puolueemme väittävätkin nimenomaan tukevansa suomalaista demokratiaa. Ne eivät voi mitenkään ymmärtää, ettei kansa anna heille valtaansa, vaan puolueiden itsensä valitsemat ihmiset rakentavat oman puolueensa valtaa.
Noin kymmenen prosenttia suomalaisista kuuluu puolueiden jäsenistöön. He valitsevat keskuudestaan ihmiset, jotka määrittävät suomalaisen yhteiskunnan suunnan. He laativat lait, jotka valtuuttavat puolueet osoittamaan lisää verovaroja toiminnoilleen. Viimeksi näin jaettiin puolueiden kulttuurilehdille uusi valtion määräraha.
Uutta vaalilakia laadittaessa todettiin tarvittavan äänikynnys eduskuntaan pääsemistä varten, jottei sinne pääsisi jakamaan määrärahoja liian monta ajatussuuntaa. Se on ns. puolueiden demokratiaa.
Nyt meille kerrotaan, että valtion verotuloja ei voi pienentää, vaan on keksittävä uusia verotustapoja, jotta puolueiden elämä saataisiin turvattua. Siis puolueet näkevät itselleen oikeutetuksi saada määrätty määrä veroja, jotta voisivat toimia.
Onkin selvää, että verojen keruun kohteeksi on asetettava eläkeläiset. Heidän ryhmänsä on kasvamassa ja he asuvat varsin usein omistamassaan asunnossa. Näin pystytään näyttämään, että verotuksen kohteet ovat toimeentulevia kansalaisia ja heidän kasvava joukkonsa takaa, että verotulot pienenisivät, vaikka työttömyys kasvaisikin.
Puolueisiin kuuluvat ja niiden toimintoja ohjailevat ovat saavuttaneet ns. eliitin aseman. He valitsevat, keiden annetaan päästä päättämään yhteiskunnan asioista. He laativat maan lait. Heidän ansiokseen nähdään Suomen hyvinvointi, mutta heidän laeillaan voidaan myös pysäyttää kaikki työ maassa, jos kansalaisten vauraus on kasvamassa niin, että valta saataisi siirtyä heille puolueilta.
Puoluekratia on saavuttanut tason, mikä aikoinaan oli aristokratialla. Siitä on tullut nykyajan harvainvalta. Demokratiaa se ei ainakaan aja hyvässä eikä huonossa mielessä. Enemmistöllä ei enää ole valtaa.
Keskustelua aiheesta
Norkola on oikeassa siinä, että vain kymmenkunta prosenttia
suomalaisista on jäsenenä jossakin puolueessa. Demokratia kuitenkin toteutuu vain puolueiden kautta. Mikä
estää liittymästä puolueeseen ja alkamasta vaikuttaa?
Vaikuttaa yliammutulta syyttää "puoluekratiasta", kun parempaa demokratian toteuttamisen keinoa ei ole keksitty.
Suora kansanäänestys asiasta kuin asiasta? Eipä taida toimia parin äänestyskerran jälkeen!
Kari, ei muuta kuin aktiivisesti osallistumaan valitsemasi puolueen toimintaan. Fiksut mielipiteet saavat kannattajia. Kansahan muodostuu viisaista naisista ja miehistä! Mieli-
piteiden testiä ei ole syytä pelätä.
HeesuT
12/03/2010 7:13 pm,
HessuT
Ei puolueeseen kuuluminen sinänsä lisää yksilön valtaa mitenkään. Pitää päästä sisäpiiriin ja olla sielläkin se voimakas johtaja ja äänitorvi joka runnoo mielipiteensä läpi.
Jotta todellinen demokratia toteutuisi, pitäisin valta antaa mm. kuntatasolla kuntalaisten valitsemalle kunnanvaltuustolle. Nykyisessä systeemissä kunnan/kaupungin hallitus kävelee valtuuston yli mennen-tullen. Hallituksen jäsenen ei tarvinne olla kunnallisvaaleissa valittu kunnanvaltuutettu? Lautakuntien jäsenten ei tarvitse olla kunnanvaltuutettuja. Toisin sanoen. Jos joku vahva vaikuttaja tippuu vaaleissa, vaikuttaminen ei lopu. Hän istuu puolueen hallituksessa ja tärkeillä paikoilla lautakunnissa jne. Tämä on yksi syy nukkuvien puolueeseen. Sama ketä äänestät... samat kasvot päättävät asioistamme vuodesta toiseen. Sama koskee eduskuntaa. Suuri osa kansanedustajista on vain napin painajia. Painavat sitä nappulaa jota "ISOT POJAT" käskee. Kokemusta kahdenkin kunnan valtuutettuna.
12/03/2010 10:38 pm,
mjt
Kiitos kommentista Hessu T 12.3.
Ikävä kyllä, demokratia ei enää toteudu puolueitten kautta! Puoluekratian toteutuessa, kuten meillä nyt, puolueet itse ovat muuttaneet toimintansa niin, että ne valitsevat ihmiset, jotka laativat lait, joilla puolueiden valtaa tuetaan kaikin tavoin ja nostetaan ihmisten edelle. Nyt puolueet valitsevat kaikki hallintoelimet, joten niitä ei pääse kukaan valvomaan.
Jos meillä vielä olisi perustuslaki, mikä antaisi suomalaisille valintaoikeuden presidentiksi ja eduskunnaksi ja presidentti valitsisi valtioneuvoston ja näiden elinten suhteet säädettäisiin sellaisiksi että presidentti voisi hajottaa eduskunnan ja eduskunta tarvittaessa hallituksen, demokratia alkaisi toteutua.
Kysymyksesi, mikä estää liittymästä puolueeseen, kerron vain, ettei laki anna myöten ammattisotilaitten kuulua puolueisiin. Ehkäpä tässäkin puolueet ovat arvioineet sotilaitten mielipiteet vähemmän fiksuiksi? Noudatan lakia vielä eläkkeelläkin!
Ystävyydellä Kari N
15/03/2010 9:40 am,
Kari N
Puolueiden kautta toteutuvasta edustuksellisesta demokratiasta on erittäin helppo osoittaa virheitä ja puutteita. Paljon kiintoisampaa olisi kuitenkin kuulla rakentavia ehdotuksia, miten asia muutetaan.
Tilanne ei taida ikävä kyllä merkittävästi parantua niin kauan kuin "vaalikarja" on kiinnostuneempi omasta navastaan ja tositeeveestä kuin esimerkiksi kunnan tai valtion talousarviosta.
Järki kuitenkin suojelkoon meitä presidentin vallan (=yksinvallan) kasvattamiselta.
15/03/2010 4:29 pm,
Arto Nätkynmäki
Kun vaaleissa ehdokas kuuluu johonkin puolueeseen, saa äänestäjä näin tietää ehdokkaan ajatusmaailmasta ja siitä minkälaisia arvoja hänellä on. Reilu peli kun kertoo etukäteen aikeistaan. Epäluotettavimpia ovat ne jotka sitoutumattomuuden verhon takaa haluavat vaikuttaa. Koskaan äänestäjä ei voi olla varma, minkä asioiden puolesta äänestää jos valtsee äänestyskopissa tällaisen villin ja vapaan. Minä ainakin äänestän puolueeseen kuuluvaa.
16/03/2010 4:15 pm,
peippo
nimim. peippo: mielenkiinotoista, että olet näin vahvasti sitä mieltä, ettei sitoutumattomasta henkilöstä tiedä, minkä asioiden puolesta tämä äänestää.
Eikö sitoutumattoman kohdalla ole vielä suurempi vastuu toimia niiden periaatteiden ja arvojen mukaisesti, joihin hän vaalilupauksissaan sitoutuu. Muuten poliittinen ura on melko lyhyt.
Itse olisin enemmänkin huolissani puolueisiin kuuluvista luottamushenkilöistä. Varsinkin Järvenpään Kokoomuksen kohdalla on ollut jo vuosia näkyvissä, että asioista päätetään akselilla Perttu - Wilskman ja muiden puolueen jäsenien on siihen sopeuduttava. Tästä johtuen monet joutuvat äänestämään omia näkemyksiään ja jopa periaatteitaan vastaan, kun kyseiset valtaapitävät naisihmiset myötäilevät johtopaikkojensa varjolla kaupunginjohtaja Kukkosta ja johtavia virkamiehiä.
Kun kabineteissa päätetään asioista, voi myös perustella muille, että juuri sinulla on asiasta eniten tietoa. Lisäksi perustelua "kuntalaiset eivät näitä asioita ymmärrä ja siksi on hyvä, että meillä on rohkeita päättäjiä", on kuultu jo kyllästymiseen asti.
Kokoomus on tiiviillä yhteistyöllä Vihreitten ja osan Sossuja kanssa torpedoinut paljon inhimillisiä ja järkeviä hankkeita tai aloitteita vain sen takia, että aloite ei ole tullut "oikeasta osoitteesta". Tai siksi, että ollaan haluttu olla "hyvässä yhteistyössä kaupunginjohtajan ja virkamiesten kanssa".
Hyvä esimerkki kabinettipelistä ja harvainvallasta oli luettavissa rehtori Tarja Edryn yleisönosaston kirjoituksesta tällä viikolla.
Kokoomus kiistää jyrkästi tällaisen "sanelupolitiikan ja puoluepäätökset", mutta toiminta on erittäin ilmeistä. Ei tarvitse kuin istua valtuuston lehterillä nähdäkseen tämän. Lisäksi sisäpiiri vuotaa.
17/03/2010 8:57 am,
korva kuulee, silmä näkee
Niinpä, mutta kovin vähän tuntuvat nämä asiat kuntalaisia kuitenkaan kiinnostavan.
Siihenhän nämä luottavatkin: "poliittinen muisti on lyhyt".
19/03/2010 2:13 pm,
kiinnostaako edes?
Kenenköhän perintöä nämä Perttu ja Wilskan päättäjinä vievät eteenpäin, kokoomusnousukkaista kumpikin. Onneksi SAK alkaa vaatia palkkojen läpinäkyvyyttä, joten me äänestäjät odotamme kovasti kun Bergholm julkaisee kaupungin virkamiesten palkat ja "Järvenpää-lisät".
19/03/2010 8:16 pm,
demari
Ei Perttu tai Wilksmankaan ole Järvenpään kokoomuksessa ne päätöksiä sanelevat henkilöt. Valta on jossain aivan muualla. Berkholmista puheen ollen. On mukavaa että on sellainen virka että voi työajallakin tehdä politiikkaa oman puolueen hyväksi. Mistähän se palkka maksetaan?
Pollitikko-opettajia parjataan. Heidän on ensisijaisesti tehtävä päivätyönsä ja heidän on paneuduttava kunnan asioihin vapaa-ajallaan.
Johtavat virkamiespoliitikot voivat teettää työnsä alaisillaan ja keskittyä politiikkaan. Taurovaara ja kumppanit? Poliitikkoja parjataan. Yleinen sanonta on: jonkun kon tehtävä jotakin!!! He ovat niitä jotka panevat jopa vapaa-aikansa likoon tehdäkseen jotain meidän kaikkien edestä, tietysti oman aatesuunnansa mukaisesti. Kunnioitan heitä, jotka tekevät sitä oto, puoluekannasta riippumatta.
19/03/2010 10:40 pm,
mjt
Demokratiasta ollaan nykyään hyvin kauas, kun ehdokkaaksi pääsee erittäin surkealla äänimäärällä silloin kun ollaan ison puoleen leivissä. Ja samalla pienen puolueen huomattavan enemmän äänimäärän saanut putoaa pois.
Vaaleihin pyrkii usien hyvin kyseenalaista porukkaa. Useimmiten huonolla koulutuksella ja haluttomuus työntekoon, mutta helposti tulevaa rahaa kaivataan.
"Äitiehdokkuuskin" on nykyään kyseenlainen, jos sinne hakeutuvat naiset, jotka kärttämällä pakottavat miehiä seksiin ja sitten siitä saatujen lasten perusteella asumaan kanssaan. Sukupuolisairaudet levivät ja äidit ovat onnellisia kun saavat seksiä sen jälkeen kun mies on nuoleskellut toisen naisen p:tä edestä ja takaa.
20/03/2010 8:37 pm,
Satu
Viime vaaleissa Kokoomus jyräsi valtuustoon. Suuri osa "valituista" sai paljon vähemmän ääniä kuin pienten puolueiden ääniharavat. Nämä eivät päässeet valtuustoon, vaikka ääniä saivat pitkälti yli 100. Joku tässä hommassa mättää ja pahasti, jos suuresta puolueesta pääsee 30 äänellä. Pienestä ei edes sadalla.
Tuo "äitiehdokkuusasia" meni kyllä vähän yli?
22/03/2010 12:22 pm,
demokratia sucks
Oletetaan, että puolue 1:n ehdokkaina ovat A ja B ja puolue 2:n ehdokkaana C. Täytettävänä on kaksi paikkaa.
Puolue 1 saa 100 ääntä (A 52 ja B 48) ja puolue 2 (eli C) saa 49 ääntä eli alle puolet puolue 1:n äänistä.
Entä jos puolue 1 saa 147 ääntä (A 146 ja B 1) ja puolue 2 eli C 2 ääntä eli n. 1,5 prosenttia äänistä.
Pitäisikö B:n vai C:n tulla valituksi? Pitäisikö paikkojen mennä tasan, vai puolueen 1 saada molemmat paikat.
Miettikääpä sitä ja erityisesti mitä mielipiteenne vaikuttaisi vaalitavalle ja ehdokasasetteluille!
Luottamusmiesten "helpoista rahoista" kirjoittava on täysin kuutamolla .Tuntipalkaksi jää "ei mitään". Kannattaa kokeilla itse.
Satun "äitiehdokkuus" (???) on jo jotain täysin muusta maailmasta.
22/03/2010 4:41 pm,
Cincinnatus
En äänestä koskaan "sitoutumatonta" ehdokasta, mitä lie todellisuudessa tarkoittaakaan!Ääni menee hukkaan koska hän/-se voi olla samasta asiasta , päätettäessä asiasta mitä tahansa mieltä ja toisaalta huomenna aivan jotakin muuta mieltä, ota siitä selvää, tietääkö itsekkään useimmiten ei tiedä?
25/03/2010 5:52 pm,
Kyllä on?
Näinhän se on, ystävät, että vaaleissa äänestetään häntä, jonka uskotaan pääsevän valituksi. Mitäänhän ei merkitse se, miten äänestetty asioita hoitaisi. Näin puolueemme jylläävät edelleen ja havainvalta eli tässä tapauksessa puoluekratia on voimissaan.
Minun on turhaa esittää, että jokainen äänestäisi ihmistä, jonka uskoisi olevan asioista samaa mieltä kuin itse on. Sehän vaatisi ihan liian paljon yritystä tutustua lähimmäiseen, joka on valmis toimimaan meidän parhaaksemme. Pääasia lienee ottaa vastaan käskyjä puolueilta Helsingistä. Silloin ei tarvitse ajatella!
25/03/2010 9:36 pm,
Kari n
Kovin olet Kari n pettynyt edustukselliseen monipuolueelliseen demokratiaan.
Toista kappalettasi en ymmärrä! Keneltä kaipaat yritystä ja kenen epäilet ottavan käskyjä Hgistä?
Kaikki demokratiat saa kansalaistensa näköiset edustajat. Ei se sen kummempaa ole. Haluatko kokeilla muuta ?
26/03/2010 5:56 pm,
Cincinnatus
Järvenpäässä demokratia, mitä se tarkoitaa????
Turvamiehiä tietenkin, apinat kehiin ettei mummot heittele kyynelillä!!!!
28/05/2010 9:29 pm,
Mikä neuvoksi?