Otetta elämään omista voimavaroista
10.03.2010 12:55
JÄRVENPÄÄ Mikko Kuusela
Kellokoskelainen Terttu Kanninen haluaa auttaa ihmisiä parantamaan elämänlaatuaan ja hyödyntämään vahvuuksiaan.
Hänellä on pitkä kokemus mielenterveystyön alalta. Koulutukseltaan Kanninen on sosiaalikasvattaja ja sosionomi. Hän on erikoistunut mielenterveys- ja päihdetyön opinnoilla. Osaamista on tullut kehitettyä myös erilaisilla lyhytkursseilla.
Elämästä ja sen hallinnasta hän on ammentanut kokemusta toimimalla sosiaalityössä, kouluttajana, tuntiopettajana kansalaisopistossa ja erilaisten ryhmien ohjaajana.
– Tälle ajalle on tyypillistä, että toisilla menee todella lujaa ja toiset ovat ajautuneet siihen pisteeseen, etteivät enää jaksa tarttua asioihin. Kun tunteet ovat negatiivisia, ovat ajatuksemmekin, ja ne puolestaan vaikuttavat tekemisiimme ja toimintaamme, hän toteaa.
Kannisen mukaan tärkeintä olisi muistaa, että omaan elämään pystyy aina vaikuttamaan.
– Vaikka asiat olisivat kuinka huonosti, niin aina voi löytää jotain positiivista. Kysymys on siitä, miten saada niistä hyvistä puolista kiinni. Varsinkaan yksin se ei ole helppoa, hän toteaa.
Kenenkään elämä ei ole ongelmatontaElämän jakaminen konkreettisesti eri elämänalueisin, ikään kuin omiksi palasikseen, voi auttaa elämänhallinnassa. Kanninen on koonnut kartan, joka on jaettu kahdeksaan osaan: keskellä on tärkeimpänä henkinen hyvinvointi ja sen ympärillä terveys, koti ja asuinympäristö, perhe ja parisuhde, talous ja toimeentulo, vapaa-aika ja harrastukset, ihmissuhteet ja työ ja toiminta.
– Kun on ongelmia jollain elämänalueella, se lähes aina vaikuttaa muihinkin. Esimerkiksi työttömyys voi johtaa taloudellisiin ongelmiin ja se taas vaikuttaa ihmissuhteisiin ja pahimmillaan henkiseen hyvinvointiin ja ihmisen koko terveyteen, Kanninen toteaa.
”Haaveet ja unelmat ovat myös tavattoman tärkeitä.
Kun ongelmia alkaa kasaantua, olisi apua osattava ja uskallettava hakea tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. Yksin pähkäileminen ei ratkaise asiaa.
– Puhumisen merkitystä ei voi liikaa painottaa. Ei siihen aina ammattiapua tarvita. Riittää kun on yksikin ihminen, joka kuuntelee. Ikävä kyllä on ihmisiä, joilla ei ole edes tätä yhtä kontaktia, Kanninen mainitsee.
Kanninen toteaa, että kenenkään elämä ei ole ongelmatonta. Hän kertoo itsekin turvautuneensa oppeihinsa.
– Asioihin voi aina vaikuttaa edes jollain pienellä osa-alueella. Haaveet ja unelmat ovat myös tavattoman tärkeitä. Niistä saa voimaa ja toivo tulevaisuuteen säilyy, hän toteaa.
Miten voi löytää ja kehittää omia vahvuuksiaan?
Pohtimalla asioita sekä yleisellä että yksilötasolla. Asioiden konkretisoiminen esimerkiksi kirjoittamalla tai puhumalla voi olla avuksi.
Mikä on tärkeää elämässä?
Ihmissuhteet, perhe, ystävät. Haaveita ja unelmia täytyy olla. Tietynlainen tasapaino elämän eri osa-alueiden kesken auttaa selviytymään kriiseistä. Ikävien asioiden loppuun käsitteleminen on tärkeää, etteivät ne kasaudu sisälle. Oma harrastus, jossa pääsee toteuttamaan itseään, on tärkeää. Jokainen ihminen tarvitsee onnistumisen tunteita.
Elämänohjeesi?
Tämä hetki on huomenna historiaa. Ei kannata elää liikaa menneessä. Ota kiinni tästä hetkestä.





