Katso video: Bam tsäga duba dam bum bum bum, ja scratchit päälle
05.03.2010 12:35
Heikki Löfman | Videon kuvaus ja editointi: Sauvo Jylhä
Muusikon elkein. Järvenpääläinen beatboxaaja Esa Rahijärvi kertoo, että parasta lajissa on se, kun pääsee tekemään omaa juttua. (Kuvaaja: Sauvo Jylhä)
Hip hop -musiikin alalaji beatbox on rantautunut vahvasti myös Suomeen, ja paikallisia musadiggareita ilahduttavasti myös Keski-Uudellemaalle. Yksi tyylisuunnan taitajista on 23-vuotias järvenpääläinen Esa Rahijärvi, beatboxin Suomen mestari ja rapin SM-kakkonen.
Rahijärven beatbox-ura sai alkunsa miehen nähtyä yhden legendaarisista Poliisiopisto-elokuvista.
–Oli pakko opetella itsekin tekemään ääniä suulla kun näin Michael Winslow’ elokuvassa, Rahijärvi nauraa.
Winslow nousi suursuosioon tekemällä mitä erilaisimpia ääniefektejä suullaan. Juuri siitä on kyse beatboxissa.
–Beatbox on musiikin, ja oikeastaan rumpusoundien, tuottamista suulla. Beatboxauksessa kaikki äänet, jotka lähtevät kehosta, ovat sallittuja. Tyylisuunta on jenkeistä lähtöisin, perinteisemmistä soittimista rumpua ja pianoa soittava Rahijärvi kertoo musiikkilajin perusteista.
Vuonna 2004 beatboxauksen aloittanut Rahijärvi kertoo tyylisuunnan olevan nousussa Suomessa.
–Koko ajan on kasvua. Silti beatbox-keikat eivät Suomessa yleensä ole mitään tunnin settejä, vaan lähinnä beatboxaajat ovat noin parikymmentä minuuttia lämppäreinä ennen jotain rap-artistia. Näin on ainakin vielä tässä vaiheessa, mutta toivotaan, että lajin noususuhdanne jatkuu.
Beatbox sai Suomessa hieman odottamatontakin huomiota kun Aleksi Vähäpassi beatboxasi itsensä Nelosen esittämän Talent Suomi -ohjelman voittoon ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella. Vaikka huomiota tulikin, niin lajin harrastajia ei vielä ole nähty Suomen suurimmilla estradeilla.
–Lähinnä keikat ovat ravintolakeikkoja. Kulttuuri on vielä erilaista kuin esimerkiksi Saksassa, jossa kävin vuonna 2007. Siellä Berliinin hip hop -festivaaleilla beatboxaajiakin kannusti tuhatpäinen yleisö, viime aikoina rap-artisti Solosen mukana ympäri Suomea keikkaillut Rahijärvi kertoo.
Beatboxia on siinä mielessä helppo harrastaa, että se ei vaadi treenikämppää.
–Suihkussa tulee beatboxattua. Ja kyllä sitä on kaupankin kassalla havahtunut kesken beatboxauksen, Rahijärvi naurahtaa.
Vaikka viime aikojen keikat ovatkin kuljettaneet Rahijärveä pois kotimaisemista, on hänen nimensä vilkkunut myös paikallisten ravintoloiden keikkatarjontalistoilla.
–Järvenpään Esperancen Supernorsu-klubilla olen esiintynyt jonkin kerran, ja kesäisin tulee beatboxattua Rantapuistossa. Esperancessa olen heittänyt freestyle beatbox-keikkoja, ja porukkaa on käynyt ihan kiitettävästi.
Rahijärvi kertoo, että coverien muodossa voi beatboxata vaikka kenen artistin jalanjäljillä.
–Vaikka Antti Tuiskusta lähtien. Ihan mitä vaan. Beatboxaajien parissa kuitenkin tehdään mieluummin omaa juttua kuin coveroidaan muita.
Vastaus kysymykseen, että mikä tyylisuunnassa on parasta, on muusikoille ominainen.
–Se, että pääsee tekemään sitä omaa juttua mistä tykkää. Ja se kun jengi on keikoilla hyvin messissä.


