Pitsiverhon takaa

Tuusulan valokuvataiteen yhdistys - 08.12.2008 16:17

Heli Huhtala

Pitsiverhon takaa. (Kuvaaja: Heli Huhtala)
Pitsiverhon takaa. (Kuvaaja: Heli Huhtala)

Pari viikkoa sitten kävi talvi. Kuvasitteko lunta? Minä en. Kävin kyllä Lapualla kääntymässä valokuvausluennon merkeissä ja siellä oli lunta hiukan enemmän kuin sen mielettömän myräkän jälkeen täällä. Otin reissulla ehkä muutaman kuvan. Siis aivan liian vähän, kun ajatellaan, että montako kertaa sitä vuodessa tulee jossain Pohjanmaalla, niillä lakioilla, käytyä.

Entä onko Musashin, tuon taitavan 1500-luvun lopulla syntyneen miekkamiehen tarina tuttu? Se romaanin muotoon kirjoitettu? Heti, kun olin ohessa olevan kuvan ottanut, tiesin, että kuvassa on Otsu.

Kuvatessa on joskus mielenkiintoista käyttää erilaisia materiaaleja kameran ja kuvattavan välissä. Kuviin voi näin tuoda esimerkiksi ajattomuutta, herkkyyttä tai vaikka mystiikkaa.
Voisi tämän toki kuvata kahtena eri kuvanakin ja yhdistää tasot sitten kuvankäsittelyohjelmalla, mutta en minä. Minä kuvaan mahdollisimman valmista kerralla. Koen kuvaamisen haasteellisemmaksi näin. Mutta tarvitseeko harrastuksen olla haasteellista? Jollekin tarvitsee ja toiselle riittää, että harrastus tuo vain iloa. Molemmat yhtä oikein. Entä olisiko joskus järkevää kääntää rakas harrastus päivätyöksi? Menisikö siitä silloin ilo?

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Paikalliset kumppanit

Mikä on poliittinen eliitti

Tarja Halonen ei ole ensimmäinen tasavallan presidentti, joka on käyttänyt nimitystä, poliittinen eliitti. Jo Martti Ahtisaari otti sen sanontoihinsa aikanaan. Jo silloin pohdin, mikä on poliittinen eliitti. Sitä näyttävät muu... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Mica Vert Day

Verttiskeittaaja Mika Löfgren järjesti Savelan Freestyleparkissa omaa nimeään kantavan verttiramppipäivän launtaina 4.9. ja vaikka itse en henkilökohtaisesti tätä ramppimuotoa harrastakaan, niin tokihan sitä piti käydä katsoma... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Idästä tulee valo

Vanhat latinistit olivat oppineet helleenisiltä ajattelijoilta kaikkien päivittäin näkemästä ilmiöstä kertovan syvällisen totuuden: Ex Oriente Lux. Aurinkohan nousee idästä ja tuo tullessaan valon pimeään yöhön. Lue lisää »

Urheilukumppanit

JäPSin C-junnut turnausvoittoon Kauhajoella

Järvenpään Palloseuran C-juniorien FC-joukkue otti sunnuntaina arvokkaan turnausvoiton Kauhajoella. Messucupin loppuottelussa JäPS kaatoi HJK Kannelmäen maalein 3-1. JäPSin toinen joukkue AC sijoittui samassa sarjassa kahdeks... Lue lisää »

Urheilukumppanit

LiiKKa-kerho 5-7-vuotiaille alkaa

KeUn ja KePen yhdessä järjestämä, 5-7-vuotiaille tarkoitettu LiiKKa-kerho jatkuu taas Kanniston koululla. Kerhossa on vielä reilusti tilaa uusille innokkaille liikkujille. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

TrashTheDress -Henkisiä hääkuvia

Kaveripariskunta otti aikoinaan yhteyttä ja kysyi kiinnostaisko mua hieman erilainen hääkuvaus ? Kiinnosti kuin kilo karkkia. Lue lisää »

Urheilukumppanit

"Toimittajakurssi" ikäluokkien tiedottajille

Seuran toimistolla järjestettiin tiistai-iltana kaikille ikäluokkien ja joukkueiden tiedottajille tarkoitettu "toimittajakurssi". Kurssilla opetettiin laatimaan selkeitä tiedotteita sekä omaan nettiin että esimerkiksi paikall... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Vauhtia masiinaan

Luen kirjoja. Viimeksi luin brittikirjailija Richard Masonin Meren huoneissa, jonka mielessäni nimesin tunnottoman tunarin tarinaksi, kun keskiluokan britti yritti siinä olla yläluokkaisen hienotunteinen. Sitä ennen luin 13 ki... Lue lisää »

Urheilukumppanit

KeU myy kaksi kirkkovenettä

Keravan Urheilijat myy kaksi hyvin pidettyä kirkkovenettä hintaan 1800 euroa/kpl. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Skateboarding back to school

Koulujen alkamisen kunniaksi esittelen mun mielikuvituksettomasta päästä revityn ”Back to school” -henkisen kuvasarjan. Lue lisää »


Keski-Uusimaan kumppanit

Haluatteko kumppaniksi?

Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä.

Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää:

laura.liski(a)lehtiyhtyma.fi

tomi.backstrom(a)lehtiyhtyma.fi

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish