Heli Järvenpäästä runokilpailun voittaja
23.01.2010 8:05
Aino Salonen
Onnelliset voittajat. Keravan seurakunnan järjestämän runokilpailun voittaja, tamperelainen Heli Järvenpää ja jaetulle toiselle sijalle yltänyt mänttäläinen sairaalapastori Teemu Paarlahti ottivat perjantaina vastaan palkintonsa Keravan seurakuntakeskuksessa. (Kuvaaja: anton soinne)
Keravan seurakunnan viime syksynä järjestämän valtakunnallisen hengellisen runouden kirjoituskilpailun voittajaksi selviytyi tamperelainen kirjallisuudenopiskelija Heli Järvenpää, 27. Rakkaudesta runouteen -kilpailu järjestettiin uuden hengellisen runouden löytämiseksi.
–Kilpailun suosio yllätti, sillä kirjeitä postitettiin Yhdysvaltoja, Singaporea, Saksaa, Englantia ja Ruotsia myöten, päätuomarina toiminut keravalainen kirjailija ja kirjoittajakouluttaja, FM Kari Saviniemi kertoo.
Lähes neljänsadan kirjeen ja tuhannen runon joukosta erottui Saviniemen mukaan selvästi 24 julkaisukelpoista tekstiä, joista olisi hänen mielestään pienen editoinnin jälkeen ainesta vaikka antologiaksi.
–Kilpailun sato oli niin hyvää, että harkitsemme julkaisun tekemistä. Olisihan se sääli, jos kilpailun sato jäisi vain tämän tilaisuuden anniksi, totesi Keravan seurakunnan tiedottaja Eeva Starck perjantaina Keravan seurakuntakeskuksessa järjestetyssä voittajien julkistamistilaisuudessa.
Kahdeksanhenkiselle tuomaristolle kilpailijat esiteltiin ainoastaan nimimerkeillä. Myös nimimerkkeihin oli Saviniemen mukaan panostettu.
–Parhaiten nimistä jäivät mieleen Eksynyt lammas, Ateisti ja Haikuhemmo, Saviniemi naurahtaa.
Pian humanististen tieteiden kandidaatiksi valmistuva Järvenpää valitsi nimimerkkinsä Jobin kirjasta. Keren-puk on Jobin kolmesta tyttärestä nuorin.
Kilpailuun oli mahdollista osallistua ainoastaan kirjeellä.
–Seuraavana päivänä saattoi samalta kirjoittajalta tulla vielä toinen kirje, jossa haluttiin tehdä muutoksia edellisenä päivänä lähetettyyn versioon, Saviniemi muistelee prosessia.
–Yksi osallistujista kirjoitti, että ”en olisi muuten osallistunut, mutta kun on niin hyvät palkinnot.”
Kilpailun voittajan Keravan seurakunta palkitsi tuhannella eurolla. Jaetulle toiselle sijalle yltäneet keravalainen Jenni Harjunpää, 24, ja mänttäläinen Teemu Paarlahti, 47, palkittiin kumpikin viidelläsadalla eurolla.
Nimimerkillä Stella Artois kilpailuun osallistunut East Yorkshiressa Englannissa työskentelevä keravalainen Harjunpää kertoo kirjoittaneensa runoja jo pitkään, vaikkei olekaan aikaisemmin saanut tunnustusta hengentuotteistaan.
–Aina kannattaa yrittää. Ei pelkästään rahan, vaan myös kilpailun takia, tuore humanististen tieteiden kandidaatti tuumii.
Suomen kirjallisuutta Tampereen yliopistossa opiskeleva Järvenpää kertoo käyttävänsä palkintorahansa kirjoittamiseen.
–Palkinnon turvin minulla on varaa kirjoittaa vähän lisää, kirjailijan työstä haaveileva Järvenpää hymyilee.
–Kirjoittaminen on vain sellainen juttu, josta ei pääse irti.
Teini-iästä saakka runoja rustannut Järvenpää tekee lisäksi sanoituksia pop-folkia esittävälle Olka-yhtyeelle, jonka laulusolisti hän myös on. Yhdessä ystävänsä Salla-Maaria Suuriniemen kanssa Järvenpää muodostaa draamakaksikon Talita kuum!
Draamakaksikon perusajatus on ”halu ylistää Jumalaa niillä lahjoilla, jotka Hän on meille antanut”


