Aiheittain » Ajankohtaista » Artikkeli: KJT jatkaa toimintaansa omillaan
Artikkeli: KJT jatkaa toimintaansa omillaan
Toukokuun lopussa Keski-Uusimaa uutisoi Järvenpään Haukkojen eroavan alueen yhteisestä kilpaseurasta, Keski-Uudenmaan Juniorikiekkoilun Tuki ry:stä, jota järvenpääläiset olivat 1990-luvulla perustamassa yhdessä keravalaisten ja tuusulalaisten kanssa...
Alkuperäinen artikkeli
Voisin maksavana isänä kommentoida vähä. Ensiksi mitenkä säästää valmennuskuluissa? Ainoa säästö on se ettei tarvita valmentajia ollenkaan, eli ei ole joukkuetta, ja toiseksi mitenkä ei tarvis maksaa valmennuskuluja jos poika pelaisi KJT:ssa. Sen käsityksen tosta säästöstä saa. Ainakin mun osalta maksut vaan lisääntyis, ei mitään säästöjä. KJ:ssa on huomattavasti kalliimat kuukausimaksut kuin Haukoissa, sen tierysti ymmärtää kun käytetään vaan ja ainoastaan yli puolta kaalliimpaa jäätä. Eli summarum. Haukoissa on aina ja tulee olemaan paljon halvempaa pelata, ja yleensää harrastaa eri tasoilla jääkiekkoa. Ja suunta tuntuu kääntyvän vauhdilla Haukoissa myös kilpakiekkoon, unohtamatta harrastajia. Eli rahallisesta säästöistä KJT :hen menosta on ihan turha puhua. Itselläni maksut putos heti puolella kun tulin sieltä pois. Ja mikä hienointa poika selvii itse lähes 90 prosenttisesti harjoituksiin ja jopa peleihin. Ennen kaikki meno oli kuljetuksista kiinni. Aina sai vempuloida millä tänään pääsee harkkoihin. Eli paluu Haukkoihin oli pojalle kuin lottovoitto.
Kommenttia myös maksavana isänä. En tiedä mitä logiikkaa käytetään jos valmennuskuluissa säästetään. Esim: jos on useampia joukkueita on takuulla myös useampia valmentajia, ja ne ei tee sitä ilmatteeksi. KJT:ssa maksoin jopa valmennuskuluja viime kaudella vaikka huoltaja veti harjotuksia ja pelejä 94 yhdessä aassa. Ja kaiken huippu oli kun viimeseen peliin haukkoja vastaan määrättiin paremman sarjan pelaajia, ja jätettiin rannalla niitä poikia jotka kuului tohon joukkueeseen. Toi peli ilmesesti oli pakko voittaa kun oltiin hävitty kaksi ensimmäistä, ja vielä Haukoille. Sen ymmärrän jos meitä olis hyvitetty kuluissa, mutta tosiasiassa me maksettiin toisten pelaajien pelaamisen tossakin pelissä. Kuukausimaksu oli ihan sama vaikka yksi peli jäi osalta pojista pois. Itse olen rehellisen pelin kannattaja, ei toi ollut ihan oikein Haukkojakaan kohtaa.
Ette ole olleet ainoita jotka eivät olleet tyytyväisiä viime kaudella KJT:ssa, mutta ehkä joku oppii johdossa kun lukee näitä kommentteja, tuolta muistakin keskuteluista. Kyllä KJT ajatus on ihan hyvä, mutta ajatus ja sen toteuttaminen niin kuin sen pitäs olla on sitten vaikeempikin homma. Nyt alkaa tuntua ettei siellä enää välitetä rakentaa huippujoukkueita, kerätään vaan niin paljon pelaajia kuin löytyy, ja jäälle pitäs kaikkien päästä ja jäällä harjotella. Mistä hitosta tota jäätä riittää?
No järvenpäässä A.lle sitä jäätä ois ollut ja paljo, mutta ryssittiin sekin homma.
No onhan noita tyytyväisiäkin KJT:ssa varmaan. Mutta kyllä ei ois pitänyt hoitaa asioita niin että Haukat suututettiin. Kyllä nyt tulee aika vaikeeta, tuolla yksi jo sanoi että Haukat ois ollut tossa junassa hyvä jarru. Ja ainakin yksi syy mikä johti Haukkojen lähtöö , sen aiheutti muu kuin KJT:n johto. Se oli toi joulun ns. episodi, aiheuttaja siinä oli kyllä juniorikiekko tuusula. KJT:n olisi kyllä pitänyt heti puuttua tohon, sillä takuulla yhteisössä oli fakta se että pitää päästä sirtyyn ongelmitta joukkueesta toiseen. Joulunahan siitä tehtiin sirkus KJT;n taholta. Eli sormi osottaa myös KJT:n suuntaan. Nyt tarvittais KJT:n johtoon ihan ulkopuolinen johtaja, johon myös Haukat luottas, nyt on varmaan luotto mennyt täysin. Eipä saa uusi valmennuspäällikkökään aikaseksi mitään ton Haukkojen suhteen. Ja luulen että sen kädet on aika vahvasti sidottu. Mutta niinkauan kun Haukat on pois KJT ei enää tunnu KJT:lta.
"Haukat suutettiin" ja nyt ne murjottaa. Ei kannata haaskata voimia Haukkojen ja KJT:n suhteiden puntarointiin. Ero on voimassa. Molemmat on omillaan. Mitää pakkoja suuntaan tai toiseen ei ole olemassa. kaikilla on mahdollisuus äänestää jaloillaan. Eristäytymisen kannattajat suuntaavat katseensa pohjoiskoreaan, muut hakevat voimaa muualta.
Kysymys haukoille. Mikä sen haukkojen been tilanne on? Kotisivuilla mainittu ensi viikko taisi olla jo viime viikolla... hö?
Kyllähän haukkajohto sen jo tietää. Vaan ei kerro.
Villi veikkaus B III-div karsinta.
Toi Haukkojen B taitaa mennä heittämällä jos se menee 3 divarin karsintoihin.
Sieltä ei mennä enää mihinkään, ei edes heittämällä.
Joo ei kyllä teidänkään B:llä mennä muualle kuin sipoon kaatopaikalle. Muistellaan vaan noita 7 ekaa peliä, kun sen jälkeen rupesi porukkaa kaikkoamaan muualle. Jännää oli seurata tekeekö vastustaja enemmän kuin kymmenen maalia. Joten ei teidänkään B:ssä ole paljon kehumista.
Muuten kyllä mennään arvaappa mihin? Voidaan mennä A:n kakkosdivariin, A:ssahan kuitenkin vuoden päästä pelataan. Joten mikäettei karsittais jo nyt sinne.
KJT B:n viime kauden tilastot voi jokainen tarkistaa liiton sivuilta, ei niitä yli kymmenen maalin tappioita tullut SM-karsinnassa kuin yksi ja sekin tulevalle suomenmestarille vieraspelissä.
Vaikea verrata tasoa, koska Haukkojen B ei SM-karsinnassa pelaa eikä tule siellä koskaan pelaamaankaan. KJT:lla sinne aina silloin tällöin saumat on ja jatkossakin Haukkojen parhaimmisto hakeutuu varmasti eri ikäluokista KJT:n suuntaan.
Aina silloin tällöin, mun mielestä mennyt koko ajan alas kuin lehmän häntä. Nyt ei ees päästä karsimaan SM sarjaan. Ja tuskin Haukoista sinne enää on hinkua kun voi pelata omassa hallissa kilpakiekkoa. Nyt vasta alotellaan kilpakiekko ja tasoero takuulla tulevana kautena kutistuu entisestäänkin. Ja kiirehän tonne huipulle ei ole se on nähty mitä siitä seuraa. Ensi kaudella B:n kaverit voi pelata kahta sarjaa, ja sekös kehittää.Siis kaikki B:n kaverit, entäs teillä?
Ei kyllä pelaa SM karsintaa KJT:kaan B tarkista uudestaan asia. Jos se ois viime kaudella sijoittunut 4 parhaan joukkoon se pääsis pelaan, mutta ei sinne hännänhuippuja kelpuuteta.
korjaus edelliseen 6 parhaan joukkoon.
KJT B ei pelaa tällä kaudella SM-karsintaa vaan 1-divarin karsintaa, mutta tarkoitinkin vertailua viime kauteen ja siihen, miten Haukat mahdollisesti pärjäisi vastaavassa sarjassa. Älkää haukkuko toisia, kun oma toiminta ei ole lähelläkään samaa tasoa pelillisesti.
Mitä tulee KJT B:n pelaajien mahdollisuuksiin pelata, niin haasteita riittää omassa sarjassa ja A:n mukaan pääsevät varmasti kokeilemaan kaikki, jos taidot riittävät.
KJT B ei muuten ollut 1-divarin hännänhuippu vaan kahdeksas.
Koska tuota KJT B:n ylivertaisuutta hehkutetaan kovin Haukka B:n verrattuna, haluaisinkin nähdä pelin ryhmien kesken. En jaksa uskoa että KJT mitenkään vie. Luulisinpa jopa että Haukat voittaisi...