Päivän puheenaihe

Palvelutalossa oltiin helteillä kovilla

Varsinkin iäkkäille ihmisille ja esimerkiksi sydänvaivoista kärsiville viime aikojen helteet ovat terveydellinen riski. Keravan Kotimäen palvelukeskuksen palvelupäällikkö Terhi Arpe kertoo, että ennätyshelteet ovat olleet palvelutalon vanhuksille ko... Lue lisää »


Kaikki keskustelut

 
Paikalliskeskustelu » Järvenpää » Järvenpäälisä

Järvenpäälisä

Nyt on demarit ajamassa ensivuodeksi Järvenpäälisän poistoa. Laskeskelevat, että saadaan 900k€ säästöt aikaan. Samaan aikaan Vantaa ja Espoo nostavat omia vastaavia lisiään säästöihin vedoten. Missähän mahtaa olla se argumentti, joka puoltaisi vastaavasti Järvenpään lakkautuspäätöstä. Ei missään. Jos Järvenpäälisä lakkautetaan niin veikkaan, että jo toukokuussa tämä ns. 900k€ säästö on kääntynyt tappion puolelle, sillä tarhassa hoitaminen maksaa n. 1700€/kk/lapsi. Vastaavasti Järvenpäälisä on 180€. Jokainen voi arvuutella kuinka moni n. 500:sta tällä hetkellä lisää saava ja kotona lapsiaan hoitava kiikuttaa lapsensa hoitoon, kun lisä loppuu.

02/10/2009 12:57 pm, jokke | Ilmoita asiaton viesti

luulenpa että monen kohdalla asia on niin että juur ketään lastaan kiikuta hoitoon jonkun lisän lähtemisen takia. puheita kyllä riittää, mutta eri asia miten sitten tapahtuu jos lisä poistuu. vie nyt ainakin omalta kohdaltasi lapsesi hoitoon.mutta joo, hienoa on jos joku ryhmä tajuaa että me tuikitavalliset ihmiset todellakin voidaan vaikuttaa kaikkeen. ihan kaikkeen. esim. jos bensa kallista jossakin, niin yksinkertaisesti jättää ostamatta sieltä, niin eiköhän se hintakin sieltä alas tule, tai esim. kalliit kaupat. valta on tavallisten ihmmisten käsissä. joka asiassa.

03/10/2009 6:48 am, puheet puheita, rupekaahan tekoihin | Ilmoita asiaton viesti

Lastenhoidossa pitää olla mahdollisuus valita; yhdelle lapselle ja perheelle sopii yksi asia ja toiselle toinen. Järvenpäälisä ei vaikuta niihin perheisiin joiden talous ei siihen kaadu, mutta monet hoitavat lapsiaan juuri tämän tuen voimin. Lisät on tarkoitettu erityisesti niitä tarvitseville.

Tahtoa löytyy päättäjiltä, seuraavaksi tarvitaan tekoja.
Seuraavana esim. suora lainaus valtuuston 1. vpj:n Helinä Pertun kotisivuilta."Päivähoidon järjestämiseksi tulee olla tarjota erilaisia vaihtoehtoja avoimista päiväkodeista yksityisiin päiväkoteihin. Lisäksi kannatan lämpimästi Järvenpää-lisän nostamista 3-vuotiaisiin lapsiin. "

06/10/2009 3:52 pm, Lisän puolesta | Ilmoita asiaton viesti

Kyllä huomaa, että on taas sosiaalidemokraatit ja muut vasemmistopuolueet olleet asialla kun on äänestetty järvenpäälisäasiasta. Mielestäni tässä ei ainakaan SDP:n yhdeksi perusajatuksekseen ilmoittama suvaitsevaisuus toteudu, koska halutaan väkipakolla ajaa kaikki äidit töihin. Ei siis tunnuta suvaitsevan erilaisia arvoja! Kaikki tutkimukset asiasta tukevat pitkän kotihoidon mahdollistamista, eikä kustannuksistakaan puhuttaessa ainakaan omiin silmiini ole osunut tutkimuksia, jotka kannustaisivat lakkauttamaan kuntalisän rahallistenkaan säästöjen toivossa. Toivoisin näitä esitettävän esim. keskarissa! Monissa kunnissahan säästöjä lakkauttamisen myötä on tullut aivan naurettavan vähän tai ei ollenkaan Missä siis terve järki kun päätöksiä tehdään? Kiinnostaako päättäjiä ollenkaan se, että äidit ovat anoneet hoitovapaata siinä luulossa, että järvenpäälisää maksetaan? Hoitovapaatahan ei noin vain peruta. Tähän päättäjien ajatus varmasti perustuukin: lapsia ei laiteta hoitoon, koska monellakaan kotonaolijalla ei ole varaa maksaa hoitomaksuja, vaikka "kostoksi" haluaisi sen tehdäkin. Ja kuitenkin sitä yrittää kaikin voimin tarjota parasta lapsilleen. Itse ainakin koen tuleeni petetyksi, jos kuntalisä lakkautetaan. Ymmärtäisin paremmin, jos uusia hakemuksia ei esim. jonkin tietyn ajan jälkeen enää oteta vastaan tms. vaikka silloinkin olisin erittäin pettynyt. Pitänee jatkossa miettiä, mihin kuntaan veronsa kantaa...

10/10/2009 4:02 pm, päättäjiin ja päätöksiin pettynyt | Ilmoita asiaton viesti

Ei lapsen vieminen hoitoon kyllä ainakaan rahasta kiinni jää, koska sossu kyllä maksaa hoitomaksut, jos rahaa ei ole. jokaiselle ihmisille pitää nääs jäädä tiettty summa kuukaudessa elämiseen.

10/10/2009 6:56 pm, sossusta | Ilmoita asiaton viesti

Hyvää kun saadaan nuo kotona toisten kustannuksella istuuvat äidit loppuksikin töihin.

11/10/2009 2:19 am, Tina | Ilmoita asiaton viesti

Tuollainen lisä pelkästään houkuttelee Järvenpäähän huonosti koulutettuja sekä työhön haluttomia perheitä, joiden elättäminen ainakin saa kauas hyvin koulutetut ja hyvin ansaitsevat perheet.

Monelle perheelle tuo on jo vaihtoehtoinen toimeentulo. Jos on esimerkiksi 3 lasta, kunnan veronmaksajat joutuvat kuukausittain maksamaan tuollaiselle perheelle melkein 600 euroa. Lisäki äiti saa vielä n. runsaat 300 euroa lapsilisät sekä valtiolta kotihoidon tuet. Tuo tuki alkaa olla per äiti jo huomattavasti yli 1000 euroa per kuukausi verottomana.

Järvenpäähän on jo muuttanut aika moni perhe helpon rahan perässä ja kohta elätetään koko Hesan, Vantaan sekä muun ympäristön työttömiä.

Tuollainen lisä pelkästään edistää sitä mahdollisuutta, että huonosti koulutetut ja työhön haluttomat voivat nauttia ruhtinaallisesti vapaa-ajasta kotona lukemalla sohvalla naistenlehtiä sekä katsomalla telkkaria.

Nuo äidit ovat yleensä niin "sairaita" ja sillä tekosyyllä yrittävät välttää töihin menoa. Kunnalta jopa pyydetään ilmaista kotihoitajaa vielä lisäksi.

Tuollaiset ovat jo työelämässä tuttuja. Kun ei haluta tehdä yksinkertaista työtä, sitten kaikki paikat ovat "niin kipeitä", että täytyisi saada sairaslomia sekä mahdollisuuteen jäädä sairaseläkkeelle.

Miksi töissä käyvien veronmaksajien täytyisi elättää noita töihinhaluttomia? Kun olen pitkät päivät töissä, samalla tulolla, tarvitsen myös illalla ja viikonlopulla vähän lepoa, mutta kun minulla ei ole päivällä aikaa kotitöihin, joudun siivomaan, pesemään pyykkiä, käymään kaupassa viikonloppuisin sekä iltaisin.

Nuo kunnan rahoilla elävät äidit saavat hoitaa siivoukset, vaatteiden silitykset, ruokaostokset silloin kun muut ovat ansiotyössä ja puolet päivät heille jää ainakin aikaa harrastuksiin punttisalilla, telkkarin katseluun tai naistenlehtien lueskeluun, nettissä surffailuun.

11/10/2009 12:41 pm, Marju Peltonen | Ilmoita asiaton viesti

Edellinen kirjoittaja ei todellakaan tiedä mistä puhuu. Ensinnäkin kolmesta lapsesta saa tukea 360e, ei 600e. Toiseksi tätä tukea tuskin saa kovin moni äiti, joka ajattelee, että himmailee vaan kotona lasten kanssa. Kolmanneksi kolmen lapseni hoito kunnallisessa hoidossa tulisi "pikkuisen" kalliimmaksi kuin tämä 360e, jonka kaupungilta kuukausittain saan.

Päätös poistaa Järvenpää-lisä on naurettava etenkin, kun perheille suunnattu avoin toiminta on mennyt mielestäni huonompaan suuntaan. Mitä järkeä on perhepuistoilla, jotka ovat lähestulkoon joka päivä johonkin aikaan kiinni? Kerhoista ja avoimesta toiminnasta olen kiitollinen, mutta suuria linjamuutoksia tehdessä olisi toivottavaa, että perheiden mielipiteitä ja ehdotuksia otettaisiin huomioon ennen päätöksentekoa.

11/10/2009 10:43 pm, 3 lapsen yh | Ilmoita asiaton viesti

Jpää-lisähän ei ole mikään lakisääteinen palvelu. Siksi se on lakkautuslistalla. Olipa sitten hyvä tai huono ratkaisu. Lakkauttamista eivät aja demarit. Sos ja terveysltk esittää sitä äänin 9-2. Demareita lautakunnassa tietääkseni kolme. Varsinkin kokoomus ja keskusta ovat ajaneet kustannustehokasta toimintaa. Tässä sitä nyt saadaan. Jos osa, joilta tuki lakkaa, hakee päivähoitoon on heille järjestettävä hoitopaikka, lakisääteisesti. Enemmänkin pitäisi olla huolissaan mitä oikeistolainen toimintapolitiikka aiheuttaa sillä, että vanhustenhuollossa mennään takapakkia ja kunnan kaikkia toimintoja tehdään vähemmällä miehityksellä = naisilla. Summa summarum: rahat lakisääteisten toimintojen toteuttamiseen ja esim. joutavat tulonsiirrot pois.

12/10/2009 7:56 am, ihmettelevä | Ilmoita asiaton viesti

Eiks se Järvenpää-lisä jo päätetty lakkauttaa/lopettaa??? Eikö viime viikon torstain tai perjantain lehdessä (Keskarissa siis) siitä ollut että se loppuu vuodenvaihteessa??? Henk koht ei lehteä tule, näin vain kuulin... Kertokaa nyt joku totuus onko näin!

12/10/2009 7:19 pm, häh | Ilmoita asiaton viesti

Järvenpää-lisä on tarpeen niille perheille, jotka haluavat hoitaa pienet lapsensa kotona.Se on oltava vaihtoehto päiväkotihoidolle. Jokainen perhe tekee valintansa omista
lähtökohdistaan.
Jpää-lisä on kustannustehokasta hoitoa verrattuna
alle kolmivuotiaiden päiväkotihoidon kuluihin. Vuosisäästö
on Jpää-lisän eduksi 6000-7000 euroa/ vuosi. Kannattaa
muistaa, että kaikilla lapsille (myös nyt Jpää-lisää saavilla)
on oikeus päivhoitoon.
Minä en valtuutettuna halua ohjata perheitä valitsemaan
kalliimpaa päiväkotihoitoa, varsinkaan, kun päiväkodeissa ei ole paikkoja ja niitä siis pitäisi rakentaa lisää. Kallista se on sekin!
Espoo ja Vantaa nostavat kuntalisiensä euromääriä, Vantaa jopa tuntuvasti, saadakseen aikaa päiväkohoidossa merkittäviä säästöjä. Mitenkä siellä laskelmat on niin erilaisia kuin meillä Järvenpäässä tehdyt ?
No selitys on yksinkertainen lopetetaan lisä ja uskotaan,
että kukaan ei tuo lastaan päiväkotiin. Se ei kuitenkaan
pidä paikkaansa. Siis realismia näihin hommiin.

12/10/2009 10:01 pm, Maisa Pyykkönen | Ilmoita asiaton viesti

Lisättäköön nyt tähän, että kyllä, Vantaa on nostamassa omaa lisäänsä, MUTTA myös lyhentämässä sen saantiaikaa. Sitä saa siihen saakka, kun lapsi täyttää 2-vuotta.

13/10/2009 8:00 am, häh | Ilmoita asiaton viesti

Loppupelissä kun tätä asiaa järjellä pohtii, niin faktahan on 1. lisän maksu on kaupungeille ilmainen 2. jos kaupunki tälläisen vapaaehtoisen lisän on joskus päättänyt maksaa niin se ei suinkaan tarkoita sitä että kaupungin on maksettava lisää iänkaikkisesti. sama myös toisinpäin. 3. en usko että kenenkään lisäpapereissa lukee että lisää maksetaan juuri siihen ja siihen päivään saakka, VAI !? VARMASTI päätöksessä on maininta että lisän maksu voi myös loppua tms. ! 4. kenenkään ei ole pakko asua Järvenpäässä, jos Järvenpään asiat ei sovi, niin se on tervemenoa eli nämä faktat huomioiden on aivan turha kenenkään vinkua lisien loppumisesta. Töitä tässä elämässä on jokaisen tehtävä , jos meinaa saada rahaa niin että voi tehdä muutakin kuin syödä ja paskoja neljän seinän sisällä. Lapsia tehdessä olisi ehkä kannattanut pitää järki päässä talouden suhteen ja varautua siihen, jos on tietänyt että haluaa jäädä kotiin hoitamaan lasta esim. laittamalla muutama lantti säästöön juuri näitä hetkiä varten.jopa eläimetkin tajuavat tämän, esim. karhut tankkaamalla pahan ajan varalle. Aina voi kotona hoitaa lasta, mutta ei ole kaupungin tehtävä elättää joitakin ryhmiä enemmän kuin toisia, jokaista ihmistä koskee lakisääteiset minimitulot kuukaudessa, jos muut niillä pärjää niin kyllä varmasti kotona lasta hoitavakin. Ja ainahan voi hakea lainaa pankista tai sosiaaliluottoa, niin muutkin, jopa työssäkäyvätkin joutuvat hakemaan. joten en ymmärrä miksi kotona lasta hoitavat olisivat sellainen ihmisryhmä jolla pitäisi olla suoja velkaantumisessa. joten eiköhän tämä asia ole käsitelty loppuun.

13/10/2009 9:58 am, ELÄIMETKIN TAJUAVAT VARAUTUA PAHAN PÄIVÄN VARALLE | Ilmoita asiaton viesti

siis tohon 1. kohtaan että lisän maksu on kaupungille ilmainen kohtaan niin siis lisän maksu on kaupungille VAPAAEHTOINEN eikä suinkaan ilmainen

13/10/2009 10:00 am, KORJAUS ÄSKEISEEN | Ilmoita asiaton viesti

Järvenpää-lisän vastustajat tuntuvat unohtavan/sivuuttavan sen pääpointin, että Järvenpää-lisä tuo kaupungille huomattavia säästöjä. Tästä on esimerkkejä muistakin kaupungeista. Laitoshoito on todella kallista, joten mitä useampi alle 2,5 -vuotias hoidetaan kotona, sen parempi. Kaupungille tulee huomattavasti halvemmaksi maksaa pientä avustusta siitä, että alle 2,5 -vuotiaita hoidetaan kotona kuin että heidät vietäisiin kunnalliseen päivähoitoon. Järvenpää-lisän tarkoituksena ei ole paapoa ketään ihmisryhmää vaan sen ideana on nimenomaan se, että maksamalla pientä avustusta/kannustinta/porkkanaa kaupunki säästää huomattavasti päivähoitokustannuksissa, kun kotona hoidettavia alle 2,5 -vuotiaiden määrä kasvaa.

13/10/2009 11:16 pm, Järvenpää-lisän puolesta | Ilmoita asiaton viesti

.... kotona hoidettavien siis... (korjaus edellisen viestin viimeiseen lauseeseen)

13/10/2009 11:20 pm, Järvenpää-lisän puolesta | Ilmoita asiaton viesti

Se että tuleeko säästöä vai ei niin nähdään sitten kun kuntalisä lakkaa. Mie luulen että kun kuntalisä lakkaa niin säästöjä tulee ja paljon. siksi on järkevämpää lopettaa lisä, näin lama-aikana.kuinka moni äiti jaksaa / viittii palata töihin lisän loppumisenkaan jälkeen. aika näyttää.

14/10/2009 8:46 am, sehän nähdään sitten | Ilmoita asiaton viesti

Marju Peltoselle haluasin kyllä nyt kommentoida, että on todella erikoista, että leimaat kaikki kotona lapsiaan hoitavat äidit laiskoiksi työtävieroksuviksi yhteiskunnan eläteiksi. Itse hoidan kolmea lastani tällä hetkellä kotona ja olen lakisääteisellä hoitovapaalla vakituisesta työstäni. Mitä luultavimmin et ole ollut itse päivääkään kotona hoitamssa lapsia. Aikaa ei todellakaan ole istua naistenlehtiä lukemassa (tätäkin kirjoittaessani huono omatunto soimaa, mutta asia on tärkeä). Jos homman haluaa hoitaa laadukkaasti on tämä täyttä työtä. Tottakai nautin hoitaa omat lapseni kotona, sillä muutenhan olisin palannut töihin jo. Pääsisin siellä jopa helpommalla, koska kotiäitinä en tunne lakisääteistä ruokatuntia tai kahvitaukoa. Onhan työssä erilainen tulosvastuullisuus, mutta myös kotiäitinä tunnen olevani paljon vartijana. Ja sinulle "eläimetkin tajuavat varautua". En usko kenenkään kuvittelevan elävänsä pelkän pienen lisän turvin. Ei kanssaihmisään kannattaisi pitää idiootteina. (Mielestäni monissa kannanotoissa kuultaa läpi jokin kateellisuus tai katkeruus. ) Kysymys on enemmänkin vaihtoehdosta valita omalle perheelle paras vaihtoehto. Kotihoidon tukeminen pienellä rahallisella avustuksella on mielestäni enemmänkin kädenojennus arvojen puolesta. Tutkimukset kertovat puoleueetonta kieltään siitä, että pienen lapsen kotihoito ja psyykkinen hyvinvointi korreloivat keskenään. Mielestäni koti vs. päiväkotiajattelu on aivan turhaa, koska molemmat ovat hyvä vaihtoehto. Mutta vaihtoehtoja tulisi kuitenkin olla. Mihin tungetaan ne kaikki yli 140 lasta, jotka ovat jonossa ja ne arviolta 50 lasta lisää, jotka tulevat kun lisä loppuu? Onko kaupungilla kuitenkin varoja päiväkotia varten jossain kätköissä?

14/10/2009 4:14 pm, kotiäiti ja siitä ylpeä | Ilmoita asiaton viesti

Tuli lisästä säästöjä tai ei,(ja vahvasti kyllä olen sitä mieltä että säästöjä lisällä saadaan) joka tapauksessa kotiäidit tekevät arvokasta työtä ja meidän pitäisi yhteiskuntana tukea kotona kasvatusta, joka on kuitenkin edullisin muoto ja ennen kaikkea lähes poikkeuksetta lapselle paras paikka alle kolmivuotiaana (ja kyllä sen ylikin.) Lapset ovat tulevaisuutemme ja heihin tulee panostaa. Nämä lapset päättävät sitten meidän asioistamme, kun me olemme vanhuksia. Luulen että kaupungilla on turhempiakin paikkoja, mihin rahaa laitetaan kuin Järvenpäälisä.

14/10/2009 6:48 pm, Taru Rinta-Pollari , | Ilmoita asiaton viesti

Saahan äidit / isä jäädä hoitamaan kotia , ei kukaan heidän lasta pakota viemään päivähoitoon. Panostamisesta puheenollen, eikö opiskelijat ole myös tulevaisuutemme, jos ihmiset ei opi mitään niin mikä on tulevaisuus. Opiskelijoihin yhteiskunta on panostanut vähemmän kuin lapsiin, opiskelijoiden tuet eivät edes riitä asumiseen!! Että hyvin on lapsiperheillä asiat verrattuna opiskelijoihin, että turhaa valitatte !!

14/10/2009 7:18 pm, turha valittaa | Ilmoita asiaton viesti

Keskusteluohjeet

Nettikeskustelun etiketti

Keskustelupalstalla sana on vapaa, mutta asiattomuudet poistetaan. Suomen Lehtiyhtymä ei vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä. Jokainen keskustelija on vastuussa omien viestiensä sisällöstä. Käyttäjät voivat ilmoittaa asiattomasta viestistä huutomerkki-kuvaketta klikkaamalla. Voit keskustella joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Keskustelukommentin jättäminen edellyttää toimivan sähköpostiosoitteen ilmoittamista. Sähköpostiosoite ei kuitenkaan näy julkisesti.

Keskustelun tulee olla

Asiallista ja lainmukaista

Normaalia tekstiä, ei huutamista eli isoja kirjaimia

Mielipide keskustelun aiheesta, ei mainos tai tiedote

Siistiä suomen kieltä, ei kiroilua

Keskustelijan oma kommentti, tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä.

Jos uutisessa on asia- tai painovirhe, laita kommentin sijaan sähköposti osoitteeseen webmaster@lehtiyhtyma.fi. Voit antaa myös palautetta keskustelupalstasta. Keskustelupalstan kommentteja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.

Terveys

Turistiripuli matkalaisten yleisin vaiva

Eksoottiset infektiotaudit iskevät harvoin matkailijaan, sen sijaan turistiripuli tai odottamaton tapaturma pilaa reissun sitäkin useammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) nostaa matkailijan suurimmiksi terveysriskeiksi alkoholin, liikenteen ... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish