Perinneväki protestoi ja perui antiikkimarkkinat

Kommentoi 3

TUUSULA | Jokelassa ei järjestetä ensi heinäkuussa tuhansia kävijöitä vetäneitä antiikkimarkkinoita. Paikalliset järjestäjät ilmoittavat protestoivansa tapahtuman jäädyttämisellä Tuusulan kuntaa, koska kunta ei ole piitannut vetoomuksista ja siivonnut tiilitehtaan aluetta.

Kunta käyttää antiikkimarkkinoiden tyyssijana toiminutta tiilitehdasta ja sen tonttia varikkoalueenaan. Piha-alue ja varsinkin viereinen metsikkö ovat nyt niin epäsiistejä, että yksityinen kiinteistönomistaja saisi kunnalta uhkasakoilla ryyditetyn siistimismääräyksen.

– Olemme ilmoittaneet kunnantalolle Hyrylään, ettemme järjestä antiikkimarkkinoita heinäkuussa Tuusula-viikkojen yhteydessä. Kunnalta ei ole tullut minkäänlaista vastausta, vaikka antiikkimarkkinat oli viime kesänä yli 6 000 kävijällään Tuusula-viikon suosituin tapahtuma, Jokelan Tiilitehdasperinteen puheenjohtaja Olli Jokinen kummastelee.

Jokelan yrittäjäyhdistys tukee perinneyhdistyksen protestia. Varapuheenjohtaja Susanna Eloranta toivoo, että kunta siirtäisi varikkonsa muualle, siistisi tiilitehtaan sekä piha-alueen ja antaisi kiinteistön käsityöläisten ja taiteilijoiden työskentely- ja näyttelytilaksi.

Lue lisää lauantain Keski-Uusimaasta.

3 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Veijo Eronen kuva
Veijo Eronen

Kommentit

5.5.2012 19:15

Oliskohan se Jokela liian sivusta Hyrylästä katsottuna? Vai miksei Tuusulan kunta tee mitään alueen siistimiseksi? Sillähän on historiallistakin arvoa. Minunkin mummoni työskenteli siellä aikoinaan.

6.5.2012 09:21

Antiikkimarkkinat, hahhahahahaaa, ylihinnoitetut romumyyjäiset mielummin

7.5.2012 11:18

Yhden romu on monen aarre.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.