KESKI-UUSIMAA | Kylläpä teidän siellä kelpaa!
Teillä on vaikka mitä!
Tuollaisia huudahduksia kuulee usein Tuusulanjärven Matkailu ry:n puheenjohtaja Tarja Vuokkovaara, kun hän kertoo vierailijoille Tuusulanjärven kultuurista.
– Ihastun itsekin yhä uudelleen. Opastuskierroksen jälkeen olen kuin hurmiossa. Paikallisissa kulttuurikohteissa käynnit ovat minulle elämyksiä.
Vuokkovaara pitelee käsissään suhteellisen tuoretta Tuusulanjärven Matkailulehteä, joka pitää sisällään esimerkkejä kulttuurin runsausensarven tarjonnasta. Idea lehdestä syntyi vuosi sitten matkailumessuilla. Se on saanut mielenkiintoa osakseen.
– Lehti on aina lehti. Ihan eri juttu kuin esite. Lehdessä nostamme esiin jonkin henkilön. Ja aina mukana on jokin reitin esittely keskiuusmaalaisessa maisemassa. Nyt se on Järvenpään Kulttuurpolku.
Lehden tapahtumat ulottuvat toukokuuhun asti. Uusin numero on toinen. Kesäksi on luvassa kesäkauden lehti. Lehdestä otetaan 10 000 kappaleen painos ja sitä saa ilmaiseksi kirjastoista ja muista kulttuuripaikoista.
Matkailuyhdistys on tehnyt jo kymmenen vuotta tiivistä yhteistyötä Järvenpään ja Tuusulan alueen matkailutoimijoiden eli jäsenyhteisöjen kansa. Tuusulanjärven matkalualueen tunnettavuutta on näin edistetty merkittävästi. Yhdistys viettää kymmenvuotisjuhliaan helmikuussa.
Yhdistykseen kuuluvat Järvenpään kaupungin ja Tuusulan kunnan lisäksi iso joukko kulttuuri- ja matkailualan toimijoita, kuten Krapihovi Oy, Keski-Uudenmaan teatteri ja Tuusulanjärven Kamarimusiikki eli nykyiseltä nimeltään Meidän Festivaali.
Tuusulanjärven Matkailuyhdistyksen lehden graafinen suunnittelija Heli Tiensuu pitää muualta muuttaaneena Tuusulanjärven kulttuurimaisemaa uniikkina. Se on valmis brändi ja antaa graafikolle miellyttävän kentän työskennellä. Tiensuun yritys on nimeltään Evenbetter, joka tarjoaa graafista suunnittelua ja toteutusta yritysten arkeen ja juhlaan.
Lisätietoja: www.tuusulanrantatie.info.