Riku Heinonen luo uraa HJK:ssa
JÄRVENPÄÄ | Pajalassa asuvan jalkapallolupauksen Riku Heinosen, 16, ura on suotuisassa kehitysvaiheessa: Heinonen siirtyi kesken viime kautta pääkaupungin ylpeyteen Helsingin Jalkapalloklubiin, ja ”Isolla Kirkolla” HJK:ssa järvenpääläisen esitykset ovat sujuneet nousujohteisesti.
Keskikentän keskellä ja toisinaan myös alempana topparina viihtyvän Heinosen kasvattajaseura on JäPS. Siellä hän aloitti jalkapalloilun lajikoulusta alle 5-vuotiaana. Palloseurasta Heinonen siirtyi toissa kaudeksi Pallokerho Keski-Uusimaahan, josta tie vei sittemmin Klubiin.
Heinonen on ikäisekseen raamikas (188/77), mutta lisäsenttimetrejä hän ei arvele enää kertyvän jo nykyisellään mittavaan varteensa. Viime kaudella Heinonen voitti B-poikien Suomen mestaruuden, ja sama temppu on kuluvana sesonkina haussa vanhimmassa miesjuniori-ikäluokassa A-pojissa.
– Vastuuta HJK:ssa on tullut ihan hyvin. Alussa loukkaantumiset vähän haittasivat, ja talvellakin ehti tulla yhdeksän viikkoa taukoa, kun mursin kaaduttuani vasemman käteni harjoituksissa, Heinonen kertoo pahimmasta tällistä, jonka Jarkko Wasenius operoi.
A-poikien SM-karsintasarjan HJK selvitti näytöstyyliin tappiotta maalierolla 49–17, kun ainoat pistemenetykset tulivat kevätkierroksen loppupuolella 4–4- ja 2–2-tasapeleinä Tampereen Lamminpäässä Ilvestä ja Haukiputaalla sikäläistä Palloa vastaan.
– Aika lailla häntäpään joukkueita vastaan nuo ”tasurit” syntyivät. Pahemmin hätää meillä ei kaikkiaan ollut, ja osumiakin syntyi aika hyvin, Heinonen muistelee Ykkösen Klubi04:n kanssa harjoittelevien Jarmo Lehtimäen suojattien alkukautta.
Mursin kaaduttuani vasemman käteni.
Ikäluokkansa maajoukkueessakin Heinonen on ehtinyt jo pelata. Tallinnassa heinäkuun alussa hän oli joukkueen kapteeni, kun Viro kaatui 4–1 (4–0). Kansainvälisyyttä on tuonut myös Ranskan Lillessä pelattu seurajoukkueturnaus; ensimmäiset maaottelunsa Heinonen pelasi Tammelan Eerikkilässä Pohjois-Irlantia vastaan jo viime syksynä.
Kevättalven Belgian-turnaus – isäntien lisäksi mukana Ukraina ja Slovakia – jäi Heinoselta väliin käsivaivan takia. Elokuun alussa Kimmo Lipposen valmennettavat kohtaavat avoimessa PM-turnauksessa alkulohkossaan Englannin (Vaasan Hietalahti) ja Islannin (Seinäjoki) sekä Tanskan (Närpiö).
Espanjassa 16.–21.10. pelattavaa EM-alkukarsintaa – mukana lisäksi Moldova ja Venäjä – ennen Suomi kohtaa syyskuussa kaksoismaaottelussa Ranskan Tampereella ja Lempäälässä.
– EM-jatkokarsintaan etenee kaksi parasta, Heinonen tietää.
En pitänyt brassien pelistä.
Päättyneissä MM-kisoissa Riku Heinonen kannatti tietysti kestosuosikkiaan Brasiliaa, mutta Heinosenkin mielestä ”oikea” eli kisojen paras maa Espanja vei mestaruuden.
– En pitänyt brassien pelistä enkä oikein joukkueestakaan. Kotimaisista pelaajista (Jari) Litmanen on suosikkini. Ulkomaisista Steven Gerrard oli sitä vielä ennen MM-kisoja, joiden jälkeen Mesut Özil jäi vahvimmin mieleen, Heinonen kertaa englantilaisikonin vaihtumista nousevaan saksalaiskykyyn. Etelä-Afrikan tapahtumat Heinonen seurasi lähes kokonaan, mutta eri maiden sarjapelejä hän ehtii seurata harvemmin.
Ambitioitaan jalkapallistina hän luonnehtii maltillisesti.
– En yleensä mieti asioita kauhean pitkälle, mutta tietysti ulkomaillakin pelaaminen kiinnostaa. Tässä mennään kuitenkin päivä kerrallaan ja nautitaan ensin kesästä. Ensi kaudella tarkoitus on päästä mukaan Klubi04:ään. Se on hieman vaikeuksissa Ykkösessä, mutta eiköhän joukkue pidä sarjapaikkansa.
Harjoituksiin ja otteluihin julkisilla kulkeva Heinonen aloittaa elokuussa Mäkelänrinteen urheilulukion. Kartanon yläkoulun päättötodistuksesta irtosi mukava yli kahdeksan keskiarvo.
Suosituimmat
- Kuntauudistus: Pohjois-Sipookin voisi liittyä Keski-Uuteenmaahan 48
- (08:00) Järvenpään ja Tuusulan demaripomot: Kansanäänestys kuntien yhdistämisestä 3
- Järvenpään valtuustopomo uhkasi tyhjentää kokoussalin 27
- (12:27) Pelipaidan voi saada kesken kauden 2
- (10:20) Lepolaan muutetaan vähitellen
- (11:18) Kerava korottaa terveysmaksujaan
- (13:19) Kampus esillä kauppakeskuksessa
- (08:00) Le Cannibale Ranskasta Finlandia-ajoon
Uusimmat
- (13:19) Kampus esillä kauppakeskuksessa
- (12:27) Pelipaidan voi saada kesken kauden 2
- (11:18) Kerava korottaa terveysmaksujaan
- (10:20) Lepolaan muutetaan vähitellen
- (08:00) Järvenpään ja Tuusulan demaripomot: Kansanäänestys kuntien yhdistämisestä 3
- (08:00) Le Cannibale Ranskasta Finlandia-ajoon
- Asuntokauppa ylitti taantuman
- Keilahalli vielä pitkään Aleksintorilla
Päivän kysymys
Katso kestotilaajan klubiedut
Keski-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Jokamiehen markkinat
ja yritysilmoitukset
Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa lauantaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista.
Tässä voit tehdä itse ja jättää ilmoituksen myös minkä tahansa päivän Keski-Uusimaan luokiteltuihin ilmoituksiin. Klikkaa palveluun.


Mäkelän Autotalot | Ilmoitus
Uusimmat blogit ja kolumnit
Liity Keski-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Leffatrailerit
Imatralaisnaiset entistä väkivaltaisempia (Lappeenrannan Uutiset)
Roskapusseista raju naapuririita Seinäjoella - sovittelijat hälytettiin apuun (Seinäjoen Sanomat)
Silminnäkijä narautti ruumispussia keskustatalon rappukäytävässä kantaneen surmaajan (Tamperelainen)
Isä raivostui opettajalle (Seinäjoen Sanomat)
Näin löydät halvimmat matkat (Länsiväylä)
Turkulainen Robin on Suomen Justin Bieber - katso video (Turkulainen)
Ensimmäiset Angry Birds -karkit tehdään Lappeenrannassa (Lappeenrannan Uutiset)
Ehtoollisleipä jäi kitalakeen ja viini oli pahaa - erosi kirkosta tämän takia (Seinäjoen Sanomat)




