Vehviläisellä vastatuulta

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Liikenneministeriön Ratahallintokeskuksen ja metsäteollisuuden vaatimuksesta 45 miljoonalla korjaama Savonlinnan-Huutokosken rata on seisonut jo kuukausikaupalla tyhjän panttina.

Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) epäilee, että VR haluaa rahastaa puukuljetuksista pidemmällä reitillä. Ministerin mukaan asia ei kuitenkaan jää tähän. Saa nähdä kumpi antaa periksi.

Vaalimaan rekkaparkkihanke ratkesi onnekkaammin. Maanomistaja vedätti hintaa korkeammaksi, alueen osto viivästyi. Vehviläinen sai lisää harkinta-aikaa, kun vauhtia piti hankkia tuomioistuimesta.

Kas, taantuma kuihdutti rekkajonot. Tuhannen auton parkkipaikka typistettiin viiteen sataan, ja lopulta ministeriö puhalsi pelin poikki. Ongelma ratkesi itsestään.

Maanomistaja jäi nuolemaan näppejään ja 24 miljoonaa euroa on jo käytetty parempiin tarkoituksiin.

Rekoille suunnitellusta vinjettimaksustakaan tuskin tulee mitään. Ensin huomattiin, että se olisi perittävä muiltakin kuin venäläisiltä, myös suomalaisilta, joille rahat olisi pitänyt palauttaa jollakin tavalla. Viimeinen niitti oli se, että valtiovarainministeriön virkamiehet nousivat vastahankaan.

Eduskunnan saunan remontti on myöhässä. Saunavaliokunnan nykyiset ja entiset kantajäsenet joutuivat tyytymään sisäiseen huuhteluun varapuhemies Seppo Kääriäisen (kesk.) illallispöydässä. Evakkosaunana vuoden toiminut Pikkuparlamentin henkilöstötilojen yhteyteen pystytetty kylpypaikka olisi ollut liian ahdas.

Entisen kansanedustajan Antero Kekkosen (sd.) alustusta valtiopäiväedustajien ja lehdistön suhteista oli sentään kuuntelemassa muiden mukana koko valiokunnan ydinjoukko, Tero Rönni (sd.), Reijo Laitinen (sd.), Pekka Vilkuna (kesk.) ja Raimo Vistbacka (ps). Haikeutta oli ilmassa, koko joukko jättää eduskunnan.

Remontista on kärsinyt myös eduskunnan uima-altaan käyttöön tottunut presidentti Tarja Halonen. Kännykkäkameroiden aikaan presidentti ei turvaudu yleisiin uimahalleihin.

Esa Lahtela (sd.) jätti taas peräti 102 määrärahalisäystä, yhteensä 581,2 miljoonaa euroa, valtion ensi vuoden budjettiin. Muut jäivät kauas taakse.

Eduskunnan jättävän Lahtelan ahkeruus ihmetyttää. Aloitteiden tehtailua on pidetty henkivakuutuksena, uudelleenvalinnan turvaamistoimena. Läpi kaikkiaan 1 142 aloitteesta tuskin menee yksikään.

Eduskuntavaalien merkit ovat entiset. Kansanedustajat tilasivat peräti 238 000 joulukorttia eli 1 190 kappaletta lainsäätäjää kohti. Viime vuonna päästiin tuskin 200 000:een.

Kuinkahan monen avustajan käsi puutuu, ennen kuin talvisessa iltavalaistuksessa olevaa Eduskuntataloa kuvaavat kortit on allekirjoitettu?

Kirjoittaja on Suomen Lehtiyhtymän lehtien politiikan kolumnisti ja kommentaattori.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.