Mua Kamerunista donkkaa Keravalla

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

KERAVA | Juniorit haluavat samaan valokuvaan Rudolf Tegha Muan kanssa.

– Seura on kuin perhe, tuumaa 198-senttinen kamerunilainen.

Koripallomiesten joukkueenjohtaja Arto Arajuuri hyörii kävelykadulla, jossa Keravan Kori-80 esittelee toimintaansa.

Mua donkkaa pallon katukoriin ja myhäilee:

– Veljekset ovat hyvin omistautuneita lajille, Mua viittaa Arto ja Kari Arajuureen.

Vuonna 1980 syntynyttä Muaa voi luonnehtia maailmankansalaiseksi. Hän pelasi 25-vuotiaaksi asti Kamerunissa, mutta sen jälkeen tutuiksi ovat tulleet Angola, Yhdistyneet arabiemiirikunnat sekä Thaimaa.

– Pelasin ammattilaisena Dubaissa, Mua kertoo.

Dubain kaupunki kuuluu liittovaltioon, joka on saanut julkisuutta lähes mielikuvituksen rajat ylittävillä rakennushankkeillaan. Persianlahden rannoilla Mua maistoi ammattilaiselämää paahtavassa auringossa.

Viime talvena hän tutustui Lahden kaupunkiin.

– Talvi oli kamala, Mua naurahtaa ja näyttelee vilunväristyksiä.

Oloa pahensi polvivamma, joka oli päättänyt pelit Namika Lahden divarijoukkueessa viime syksynä kahden ottelun jälkeen. Edessä oli kymmenen kuukautta kuntoutusta.

Kesäkuussa Mua otti yhteyttä Keravalle.

– Tulin testijaksolle, ja he olivat tyytyväisiä. Kerava on hyvä paikka, sijainniltaan erinomainen, Mua painottaa.

Sopeutumista on helpottanut maanmies Arsene Towa, joka aloittaa neljännen kautensa Keravalla. Miehet puhuvat keskenään ranskaa.

Kamerun oli ennen ensimmäistä maailmansotaa Saksan siirtomaa. Sodan jälkeen Ranska ja Englanti jakoivat maan, jonka viralliset kielet ovat yhä ranska ja englanti.

Eurooppalaisten otteesta Kamerunin osat vapautuivat 1960-luvun alussa. Tasavalta maasta tuli vuonna 1984.

Suomalaiset ovat ujoja.

Kerava ei havittele riveihinsä lisää vahvistuksia ennen syyskuussa alkavaa 1. divisioonan sarjakautta.

– Luulisin, että näillä aloitamme. Mualla on koko kauden kattava sopimus, joukkueenjohtaja Arto Arajuuri kertoo.

Muaa Arajuuri kuvailee show-mieheksi, joka välillä tulistuu parketilla.

– Kovapomppuinen sälli. Varsinkin heittojen torjuntoja odotamme näkevämme ensi kaudella, Arajuuri ennakoi.

Kamerunilaiset käyvät ansiotyössä Tuko Logistics Oy:n varastolla junaradan kupeessa. Mua halusi juuri hyvien liikenneyhteyksien takia Keravalle pelaamaan. Suomalaisten luonteenlaatua hän välillä ihmettelee.

– Suomalaiset ovat ujoja.

– Mukavia mutta ujoja, Mua kiteyttää.

Maailmankansalainen arvioi, että kuluu pari vuosikymmentä, ennen kuin suomalaiset tottuvat ulkomailta muuttaneisiin ihmisiin.

– Tarvitaan aikaa, Mua pohtii maahanmuuttokeskustelua.

Pelaamista Mua aikoo jatkaa noin viisi vuotta.

– En ole enää nuori, joten minun pitää harjoitella hyvin ja toivoa, että pysyn terveenä, Mua myöntää.

Arto Arajuuri toteaa pelaajan olleen loukkaantumisen jäljiltä kesällä keskenkuntoinen. Mua kertoo harjoitelleensa paljon.

Harjoituksissa nähtyjen otteiden valossa Arajuuri pitää miestä selkeänä vahvistuksena.

– Ehdottomasti, joukkueenjohtaja alleviivaa.

Killan salissa kuultaneen siis ranskankielistä sananvaihtoa, kun Towa ja Mua innostuvat punomaan pelikuvioita omalla äidinkielellään.

Käyttäjän Lauri Nurmi kuva
Lauri Nurmi

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.