Palkitulta Joona Tenalta odotettu uusi elokuva

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

KESKI-UUSIMAA | Kotimaisen psykologisen trillerin, Syvälle salattu, kuvaukset alkoivat kesäkuussa Joensuussa. Elokuvan ohjaa järvenpääläistaustainen Joona Tena.

Elokuva on Tenan toinen pitkä elokuva. Hän on aikaisemmin ehtinyt ohjata jo lukuisia tv-sarjoja ja useita lyhytelokuvia. Tenan ensimmäinen pitkä elokuva, FC Venus, keräsi lähes 250 000 katsojaa. Suosittuja ovat olleet myös televisiosarjat Parasta aikaa ja Kivi & Kilpi, joka ylitti miljoonan tv-katsojan rajan. Vuonna 2008 Joona oli ohjaamassa Suojelijat-sarjaa, joka voitti Venla-palkinnon parhaana draamasarjana.

Tena on syntynyt Helsingissä vuonna 1965. Hän muutti kaksivuotiaana Järvenpäähän, jossa kävi ala-asteen Harjulan sekä Anttilan kouluissa. Yläasteen Tena kävi Kellokoskella ja lukion Järvenpäässä. Nykyään hän asuu Helsingissä perheensä kanssa.

Elokuvan käsikirjoittamiseen ovat Tenan lisäksi osallistuneet Pekka Lehtosaari ja Mikko Tenhunen. Elokuvan pääosissa nähdään nouseva tähti Krista Kosonen, kolmesti Jussi-patsaalla palkittu Peter Franzén ja viimeksi elokuvissa Havukka-ahon ajattelija, Päätalo ja Raid loistanut Kai Lehtinen. Muissa rooleissa ovat muun muassa Kari Hietalahti ja Risto Aaltonen.

Elokuvassa Julia (Krista Kosonen) on menestyvä lakinainen, joka pakenee karille ajautunutta avioliittoaan työkeikalle syrjäiseen järvenrantakylään.

Kylässä Julialle alkaa kuitenkin paljastua hänen omassa sukuhistoriassaan oleva salaisuus. Ennen kuin Julia tietää totuuden, kietoutuu hän syvälle veden saartamaan salaperäiseen maailmaan. Trilleri nähdään elokuvateattereissa syksyllä 2011.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.