KESKI-UUSIMAA | Keski-Uusimaa-rastien suunnistuskausi alkaa torstaina 8. huhtikuuta Järvenpäässä. Ensimmäisiä rasteja etsitään Mankalan koulun ympäristössä.
Opastus tapahtumapaikalle on Pohjoisväylän (tie 1 456) ja Sipoontien risteyksestä Järvenpäässä.
Metsässä on vielä runsaasti lunta, joten rastit juostaan pääosin korttelialueella. Pisimmän reitin suunnittelussa Järvenpään Palon ratamestari on hyödyntänyt ulkoilijoiden koko talven auki pitämiä lähimetsän polkuja.
Siten reitit pitäisi pystyä kiertämään hyviä kulku-uria pitkin. Rasteja on mahdollista etsiä ilman aikaa tai ajan kanssa kello 16.30–19.00.
Keski-Uusimaa-rastien toimikunnan puheenjohtaja Esko Koliseva toivoo 7 000 suunnistuskerran merkkipaalun toteutuvan kaudella 2010.
– Toivon taas kerran, että aina saavuttamatta jäänyt 7 000:n haamuraja menee vihdoinkin rikki. Hyvin lähellä olemme usein olleet.
– Viime kaudella Järvenpään Palon rastikerroilla olisi käynyt kolmisensataa suunnistajaa enemmän, jos parilla kerralla olisi tullut vähän vähemmän vettä, Koliseva tuumaa.
Vuonna 2009 suorituksia kirjattiin neljän urheiluseuran järjestämillä viikkorasteilla yhteensä 6 843, joten haamuraja jäi harmittavan lähelle. Viime kausi oli Keski-Uusimaa-rastien 31-vuotisen historian neljänneksi paras, mikäli mittarina pidetään kävijämäärää. Järvenpään Palo, Keravan Urheilijat, IF Sibbo-Vargarna ja Tuusulan Voima-Veikot järjestivät kaikkiaan 28 suunnistuskertaa, joista neljä viimeistä kuntoiltiin yörasteina.
Suunnistajilla oli valittavinaan puolentoista, kolmen, viiden ja seitsemän kilometrin radat.
Eniten osallistujia, 372 suunnistajaa, oli peräkkäisissä tapahtumissa elokuussa Keinukalliossa Keravalla ja Spjutsundissa Sipoossa.
Suosituin rata oli edelleen viisi kilometriä (40 %). Seitsemän kilometrin matkalle suuntasi 16 prosenttia suunnistajista. Kolmen kilometrin radan valitsi 31 prosenttia kuntoilijoista ja puolentoista kilometrin polkusuunnistuksen 10 prosenttia. Muunlaisia ratoja oli tarjolla satunnaisesti.
Edellisiin vuosiin verrattuna vuonna 2009 jatkui suunnistajien siirtymä lyhyemmille matkoille. Tällä kertaa viidelle kilometrille osallistuminen väheni, kun kolmen ja puolentoista kilometrin radoille osallistuminen kasvoi. Pisimmälle matkalle osallistuminen säilyi lähes ennallaan.
Vuoden 2010 rastikausi jatkuu lokakuun puoliväliin saakka. Keski-Uusimaa-lehden urheilutoimitus seuraa rastikautta aktiivisesti ja vierailee torstaisin rasteilla.
Kattavat tulokset julkaistaan sarjoittain urheilusivuilla.