Jarrua saa painaa vasta vanhainkodissa
Ensin äiti, sitten silloinen tyttöystävä, nykyinen vaimo.
He kielsivät nuorelta Jari Hassiselta moottorivoimaisen kaksipyörän hankinnan.
Viimein vähän päälle nelikymppisenä vantaalainen Hassinen rohkaistui ja osti ensimmäisen moottoripyöränsä.
– Ja sitten sekin harrastus lähti lapasesta, nyt viisikymppinen Hassinen naurahtaa.
Niin, Hassinen on ehtinyt aikuisiällä aloittaa myös esimerkiksi intohimoisen sukellusharrastuksen ja ratsastuksen – johon kuului tietenkin kaksi omaa hevosta.
Hassisen vinkitharrastamiseen
Ota perhe mukaan harrastukseen. Näin ei tule konfliktia rahan kanssa.
Harrasta jonkun kokeneen kanssa tai hae oppia kouluttajalta. Jos opettelet taidot itse, joudut kuitenkin myöhemmin oppimaan pois vääristä tavoista tehdä asiat.
Hakeudu samanhenkiseen porukkaan. Yhdessä on mukavampaa ja siinä kehittyy nopeammin. Apua saa tarvittaessa helposti.
Isot unelmat ja suunnitelmat toteutuvat, kun sitoudut asiaan ja päätökseen tehdä jotakin.
Asianmukaiset varusteet helpottavat elämää ja ovat turvalliset.
Hevoset ovat lähteneet, mutta moottoripyöriä on tallissa tällä hetkellä kolme.
Matkailu on merkittävä osa Hassisen harrastusta. Moottoripyörällä Hassinen on ehtinyt kiertää ympäri Eurooppaa.
Muutama vuosi sitten hän ajoi ystävänsä kanssa halki Venäjän ja Mongolian Vladivostokiin ja takaisin, ja teki reissusta kirjankin.
– En moottoripyöräile moottoripyöräilyn vuoksi vaan matkustan moottoripyörällä, hän kertoo.
Ajokilometrejä Hassiselle kertyy vuodessa 15 000–30 000 kilometriä.
Hän kuuluu Helsingin Moottoripyöräilijäkerhoon ja kehuu, että ryhmään kuuluminen on iso osa harrastusta.
”En moottoripyöräile moottoripyöräilyn vuoksi.
– Monet kiillottavat prätkää ja käyvät kioskilla kerran viikossa. Jostain syystä he karttavat kerhoja, vaikka todellisuudessa siellä olisi hengenheimolaisia ja esimerkiksi apua saatavilla aina. Moottoripyöräkerho on vähän kuin vertaistukiryhmä.
Hassinen kertoo, että aikuisiällä harrastuksen aloittaminen on vaatinut paljon töitä, mutta toisaalta tietoa on ollut helpompi omaksua omalla tavalla.
Hassinen myös muistuttaa, että tärkeää on oma suhtautuminen muihin.
– Esimerkiksi Venäjällä prätkäilyn henki on sitä, mitä se on ollut täällä joskus. Ei ole väliä millä ajat, aina saat apua jos tarvitset.
Perhe-elämä ei ole haitannut Hassisen harrastusta, kuten ei myöskään toisinkaan päin.
– Aikamoista ymmärtämistä se tietenkin vaatii, Hassinen muistuttaa.
Hassisen kahdesta teini-ikäisestä tyttärestä toinen on innostunut moottoripyöräilystä ja harjoitellut pyörän hallintaa ennen skootterin hankintaa.
Vaimokin on ollut mukana Euroopan-reissuilla.
Remonttihommia yksityisyrittäjänä tekevälle myös ajankäyttö on ollut suhteellisen helppo järjestää.
Rahaa harrastukseen saa kyllä palamaan.
– Toki moottoripyöräily on kallista, mutta toisaalta kaikki kiva maksaa. Ikävän saa ilmaiseksi.
Jarrua Hassinen ei aio painaa. Suunnitelmissa on pitkään ollut moottoripyöräreissu Himalajalle, mutta toistaiseksi idea on vielä jäissä.
Jari Hassisen reissusivut: www.siberianway.fi
Suosituimmat
- (11:03) Kuntauudistus: Pohjois-Sipookin voisi liittyä Keski-Uuteenmaahan
- (08:00) Järvenpään valtuustopomo uhkasi tyhjentää kokoussalin 5
- Neljän lapsen futisäiti: Näin selviän arjen ruokarumbasta 7
- 15-vuotias Manninen paini miesten Suomen mestariksi
- (09:15) Yhteiskoulun rehtori pönkkää yhteistyötä
- Mitä hiihtolomalla voi tehdä Keski-Uudellamaalla?
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 592
- Hylättyjen äänien määrä kasvoi rajusti kuuden vuoden takaisesta 2
Uusimmat
- (11:03) Kuntauudistus: Pohjois-Sipookin voisi liittyä Keski-Uuteenmaahan
- (10:20) Pentti Taskinen ei hätkähdä umpihangesta
- (09:15) Yhteiskoulun rehtori pönkkää yhteistyötä
- (08:00) Järvenpään valtuustopomo uhkasi tyhjentää kokoussalin 5
- 160 merkkiä kulttuurista - tiivistä kokemasi elämys tekstariin 1
- Mitä hiihtolomalla voi tehdä Keski-Uudellamaalla?
- Eskarilainen löysi lehdestä uuden presidentin
- Kellokosken sairaalan rooli vahvistunut
Päivän kysymys
Katso kestotilaajan klubiedut
Keski-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Jokamiehen markkinat
ja yritysilmoitukset
Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa lauantaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista.
Tässä voit tehdä itse ja jättää ilmoituksen myös minkä tahansa päivän Keski-Uusimaan luokiteltuihin ilmoituksiin. Klikkaa palveluun.


Mäkelän Autotalot | Ilmoitus
Uusimmat blogit ja kolumnit
Liity Keski-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Leffatrailerit
Imatralaisnaiset entistä väkivaltaisempia (Lappeenrannan Uutiset)
Roskapusseista raju naapuririita Seinäjoella - sovittelijat hälytettiin apuun (Seinäjoen Sanomat)
Silminnäkijä narautti ruumispussia keskustatalon rappukäytävässä kantaneen surmaajan (Tamperelainen)
Isä raivostui opettajalle (Seinäjoen Sanomat)
Näin löydät halvimmat matkat (Länsiväylä)
Turkulainen Robin on Suomen Justin Bieber - katso video (Turkulainen)
Ensimmäiset Angry Birds -karkit tehdään Lappeenrannassa (Lappeenrannan Uutiset)
Ehtoollisleipä jäi kitalakeen ja viini oli pahaa - erosi kirkosta tämän takia (Seinäjoen Sanomat)




