TUUSULA | Tuusula vaatii yhä Helsingin hallinto-oikeutta kumoamaan Hyrylän itäisen ohitustien jatkamista koskevan suunnitelman, jonka mukaan tie voidaan myöhemmin leventää nelikaistaiseksi.
Kunnan kanta asiaan on riitainen. Valituksesta päätettiin äänestämällä viime keväänä ja maanantaina kunnanhallitus joutui äänestämään uudestaan. Äänin 6–3, 1 tyhjä valitus pidettiin voimassa.
Sosiaalidemokraatit olisivat hyväksyneet valtion tiesuunnitelman, koska kaksikaistainen ohitustie ei riitä kasvaville liikennemäärille. Kokoomuksen ja keskiryhmien mielestä ohitustien jatko saa olla korkeintaan kaksikaistainen.
Sivu 4