TUUSULA | Pörssiyhtiö Honkarakenne on saanut Finanssivalvonnalta julkisen huomautuksen, koska yhtiön toimintakertomuksissa ja tilinpäätöksissä oli puutteita 2003–2008.
” Honkarakenne ei samaa mieltä nuhdeperusteista.Honkarakenne lähetti torstaina julkisuuteen pörssitiedotteen, jossa se kertoo saaneensa Finanssivalvonnalta julkisen huomautuksen. Finanssivalvonta antoi Honkarakenteelle pyyhkeitä, koska yhtiö ei julkistanut toimintakertomuksissaan 2003–2008 vuonna 1990 solmittua osakassopimusta.
Yhtiö toimitti Finanssivalvonnalle oman vastineensa ennen huomautuksen antamista. Toimitusjohtaja Esa Rautalinko kertoo, ettei Honkarakenne ole samaa mieltä Finanssivalvonnan kanssa huomautuspäätöksen perusteista. Yhtiö tyytyy silti saamaansa julkiseen huomautukseen.
Nuhteita saaneen Honkarakenteen pääkonttori sijaitsee Vanha Lahdentien varrella Tuusulassa.