Veri virtaa

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Sodissa veri virtaa ihan tunnetusti! Se tiedetään jo siksi, että itäisen naapurimme urhoollisimmat kertoivat taistelevansa viimeiseen veripisaraan. Meillä sama ilmaistiin ilman verta: Taistelemme viimeiseen vainolaiseen saakka. – Kai siinäkin silti veri piti saada esiin!

Nyt olen ymmärtänyt, veri virtaa myös urheilutapahtumissa. Ei tarvitse mennä edes jääkiekkokaukalon äärelle, kun vastapuolta saatetaan tirvaista nenään, jotta veri lentää. Se tosin kuulemma on tapahtunut ”ihan vahingossa”, ellei sitten joukkueen valmentaja ole jo ehtinyt kuvata ”kontaktin” ottamisen kuuluvan pelin luonteeseen. ”Fanien” sanotaan oikein maksavan siitä!?

Jostakin syystä pelikenttiä ympäröivä yhteiskunta ei oikein ole hyväksymässä tällaista ”urheiluveren” virtaamista. Tosin viranomaiset alkavat puuttua peliin vasta, kun ”fanit” laajentavat veren valuttamisen kaduille saakka joko oman joukkueen hävittyä tai voitettua. Niissä tapauksissa veren valuminen jää kaikesta huolimatta miltei sivuseikaksi, kun ohikulkevat ”riemuitsijat” ryöstelevät samalla myymälät ja sytyttelevät kadunvarren rakenteita.

Olen ihmetellyt noiden tapahtumien jälkeisten tuomioistuinten jakamia rangaistuksia: Liikkeen ikkunan rikottuaan ja esineistöä ryöstettyään vekkuli on saattanut saada ehdollisen vankeusrangaistuksen ja määrätty ”korvaamaan” tuhottua omaisuutta, vaikka tiedetään jo etukäteen, että kaveri on varaton pummi. Ei edes vakuutusyhtiöiden korvaukset koskaan vastaa menetyksiä, jotka kohtaa sivullista kansalaista mainitun ”urheilufanin” toimista.

Todellinen urheiluveri virtaa urheilijassa.

Kun nyt kuitenkin urheilu tuli mukaan veren virtaamiskuvauksiin, on mainittava toinenkin tapa katsoa veren virtaamista. Se ei pumppaa verta pihalle, vaan pistää sen tekemään työtään vartalon sisällä.

Olen ihaillen lukenut kuvauksia Jukolan viestistä, Helsinki-maratonista ja ratsastuskilpailuistamme. Kaikkia noita liikunnan lajeja joskus muinoin harrastaneena nyt vain luen niistä ja elän mukana. Tiedän, että maaliin tulleella veri virtaa. Se on saanut hormonit hyrräämään niin, että voittoisa hyvän olon tunne leviää läpi loppuun väsyneen vartalon.

Kun väsymyksestä on päässyt irti, monet päivän toimet onnistuvat aikaisempaa helpommin, kun aivot ovat veren virtauksen avulla päässyt kuonastaan. Henkilökohtaisesti tunsin aina silloin löytäneeni hyvän ratkaisun työn alla olleeseen kirjoitelmaan.

Luulenkin, että Keravalla asuu paljon mielikuvitusrikkaita ihmisiä, kun lenkkipolut ovat täynnään niin usein ja sadat liikuntalajien harrastajat kokoilevat omiensa joukossa.

Olen murheellinen heidän puolestaan, jotka eivät syystä tai toisesta pääse liikkumaan vähintään puoleksi tunniksi päivässä. Tässäkin on omaakin kokemusta mukana, sillä jalkani on ryhtynyt jo vuoden verran rajoittamaan vauhtia. Onneksi ei suuntaa sentään! Vielä veri virtaa!

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.