Mestaa ei ollut, mutta Harjulan sali kiinnosti nuorta urheilijaa

TUUSULA | Ville Räikkönen istuu nuorisotalo Mestan uumenissa. Nuorten hengailupaikkaa ei ollut olemassa silloin, kun Räikkönen 1980-luvulla varttui rippikouluikään.

Tuolloin Tuusulan Voima-Veikkojen riveissä harjoitteli liuta samanikäisiä hiihtäjiä, joista osa valitsi päälajikseen ampumahiihdon. Räikkösen ura huipentui vuonna 1998 Naganon olympialaisissa ampumahiihdon sprinttimatkalla pronssimitaliin.

Ilman harjoituskavereita urheilu olisi saattanut jäädä murrosiässä vähemmälle.

– Pidin sosiaalista ympäristöä tärkeänä, ja voisi sanoa, että siitä syystäkin tuli jatkettua. Jos 15-vuotiaana sosiaalinen puoli on osa harrastusta vain kilpailuissa, kynnys pysyä harrastuksen parissa nousee, Räikkönen arvioi.

Mestan vieressä raudat kolisevat yhä Harjulan punttisalilla. Siellä Räikkönenkin nosteli kavereidensa kanssa nuoruudessaan painoja. Jotain on siis ennallaan – sekin, että 15-kesäisten poikien punttiharjoittelu tarkoittaa lähes poikkeuksetta penkkipunnerruksen tulosten vertailua.

– Järkeä saliharjoitteluun taisi tulla vähän myöhemmin, Räikkönen naurahtaa.

Rippi-ikä oli merkittävää aikaa Räikkösen lajiorientoitumisen kannalta.

– Ensimmäinen muistikuvani systemaattisesta harjoittelusta on jäänyt rippileiriltä. Siellä piti organisoida aikatauluja, jotta pääsin lenkille, Räikkönen muistelee. Häntä kuuntelevat Tuusulan Voima-Veikkojen nuoret urheilijat.

Olympiamitalisti painottaa, ettei orjallista lajivalintaa kannata tehdä liian varhain.

– Kävin 14-vuotiaiden sarjassa ensimmäisissä ampumahiihdon SM-kisoissani aika kylmiltään. Ehkä 16-vuotiaiden sarjassa painopisteeni alkoi olla ampumahiihdossa, Räikkönen pohtii.

Räikkösen mielestä hiihdosta on mahdollista siirtyä ampumahiihtoon myöhemmälläkin iällä.

– Suomessa on hiihdon puolella vielä paljon harrastajia, joten potentiaalisia ampumahiihtäjiä löytyy, Räikkönen huomauttaa.

Aikalailla kyse on muna–kana-ongelmasta.

Keski-Euroopassa ampumahiihto vetää katsomot täyteen yleisöä ja on suositumpaa kuin pelkkä hiihto. Suomessa asetelma on täysin päinvastainen.

– Aikalailla kyse on muna–kana-ongelmasta. Tarvittaisiin menestystä, jotta sponsoreiden mielenkiinto heräisi ja nuoret mahdollisesti kiinnostuisivat lajista, Räikkonen miettii ampumahiihdon näkymiä.

Kaisa Mäkäräinen on tuonut lajille näkyvyyttä, mutta leveämpi urheilijarintama vaikuttaisi median kautta tehokkaammin.

Räikkönen viittaa Ruotsiin, jossa uusia menestyviä ampumahiihtäjiä on onnistuttu nostamaan maailman kärkeen.

– Ja hyvinkin lyhyellä aikavälillä, Räikkönen tähdentää.

Urheilu-uran perusteet rakennetaan silti nuorena.

Tuusulan ampumahiihtostadion on lajissaan ainoa pääkaupunkiseudulla, minkä takia Räikkönen toivoo Tuusulan kunnan ymmärtävän suorituspaikan arvon.

– Tuusulassa on aina pidetty hyvää huolta suorituspaikoista, hän kiittelee.

Ennen Mestalle saapumistaan 38-vuotias Räikkönen on piipahtanut vanhempiensa luona etsimässä ensimmäistä harjoituspäiväkirjaansa.

– Isäkin muisteli, että kirja olisi olemassa jo rippikoulua edeltäviltä vuosilta, mutta eipä sitä löytynyt, Räikkönen kertoo. Hieman vanhempana hän muistelee nauttineensa valmentajalegenda Seppo ”Nitti” Nuuttilan nimeä kantaneista kuntopiireistä.

– Puoli minuuttia työtä ja puoli minuuttia lepoa. Seitsemän sarjan jälkeen kävimme ampumassa, Räikkönen kuvailee.

Punttiharjoittelussa piti säilyttää maltti, vaikka ampumahiihdossa vaaditaan hivenen korkeampaa voimatasoa kuin hiihdossa. Räikkösen aktiivivuosina ase painoi noin 3,5 kiloa.

– Sitä piti yrittää kannatella optimaalisella lihasmassalla, mielellään mahdollisimman pienin lihasten lisäyksin, Räikkönen tuumaa.

Voima-Veikkojen nuorilla näin tarkka harjoittelu on vasta edessäpäin, jos joku heistä innostuu kokeilemaan rahkeitaan urheilussa.