Valokuvaaja tunnelmoi
JÄRVENPÄÄ | Tuusulalaisen Eeva-Liisa Isosaaren luontovalokuvat herättävät katsojan: luonto tulee lähelle aitona ja värikylläisenä. Järvenpään Prisman Vitriinigallerian näyttely on pysäyttänyt monet.
– Näyttelyä pystyttäessäni moni ohikulkija jäi juttelemaan kanssani. He ihastelivat kuvien kauneutta ja rauhaa ja sitä, että ”nämähän ovat ihan tästä läheltä!”, kertoo Isosaari.
– Erään palautteen mukaan tämä on upeimpia näyttelyitä, mitä Vitriinigalleriassa on ollut, iloitsee Isosaari.
Näyttelyn kuvat ovat lähiluonnosta, arkipäiväisistä näkymistä, jotka ovatkin ihania.
– Olen kuvannut paljon lapsuudenkotini pihamaalla Järvenpäässä sekä oman kotini maalaisympäristössä. Näyttelyssä on mukana kuvia myös Rusutjärveltä ja merikuvat ovat Porkkalanniemeltä, toteaa Isosaari.
Isosaari ei muokkaa kuviaan digitaalisesti, joten ne välittävät luonnon kauneuden juuri sellaisena kuin se kuvaushetkellä on ollut. Jokainen otos kuvastaa rakkautta luontoon ja tunnelmoi katsojan kanssa kuvan väri- ja äänimaailmaa.
Eeva-Liisa Isosaaren luontokuvanäyttely on nähtävillä kuun loppun asti Järvenpään Prisman Vitriinigalleriassa.
Suosituimmat
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 542
- (08:10) Ravintolaan murtauduttiin kahtena peräkkäisenä yönä
- Poliisi antoi kunnille noottia polanteista 1
- (08:40) Ketjukolarit pitivät ambulanssit tauotta liikkeellä
- Seppo Rantanen syyttää Järvenpäätä syrjinnästä 20
- Haavisto-bileissä uskottiin vain voittoon
- (10:22) Konkari ei pilaa viskiä jääpaloilla
- Näitkö kolarin?
Uusimmat
- (13:03) Stevia-uute makeuttaa pian juomia Keravalla
- (11:11) Kotkavirta ehdottaa autottomia kortteleita
- (10:22) Konkari ei pilaa viskiä jääpaloilla
- (09:20) Bostonin alueelle 600 ihmisen asuinalue
- (08:40) Ketjukolarit pitivät ambulanssit tauotta liikkeellä
- (08:10) Ravintolaan murtauduttiin kahtena peräkkäisenä yönä
- (08:00) Jesse Uronen pelasti kaksi pistettä HC Keski-Uusimaalle
- Näitkö kolarin?
Päivän kysymys
Katso kestotilaajan klubiedut
Keski-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Jokamiehen markkinat
ja yritysilmoitukset
Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa lauantaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista.
Tässä voit tehdä itse ja jättää ilmoituksen myös minkä tahansa päivän Keski-Uusimaan luokiteltuihin ilmoituksiin. Klikkaa palveluun.


Mäkelän Autotalot | Ilmoitus
Uusimmat blogit ja kolumnit
Liity Keski-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Leffatrailerit
Isä raivostui opettajalle (Seinäjoen Sanomat)
Näin löydät halvimmat matkat (Länsiväylä)
Turkulainen Robin on Suomen Justin Bieber - katso video (Turkulainen)
Ensimmäiset Angry Birds -karkit tehdään Lappeenrannassa (Lappeenrannan Uutiset)
Ehtoollisleipä jäi kitalakeen ja viini oli pahaa - erosi kirkosta tämän takia (Seinäjoen Sanomat)
Hyvinkäällä poikkeuksellisen laaja tuberkuloosiepidemia (Aamuposti)
Turusta löytyi sodanaikainen pommi (Turkulainen)
Facebook sulki poliisin suositun keskustelupalstan - kysymystulva jatkuu (Tamperelainen)



