Avoimissa harjoituksissa puhistiin hiljaa englanniksi
JÄRVENPÄÄ | Tuusulanjärven Kamarimusiikin yleisö pääsi kurkistamaan tiistaina festivaalin kulissien taakse. Kallio-Kuninkalan Leonora-salissa pidettiin yleisölle avoin kenraaliharjoitus päätöskonsertissa kuultavasta Schubertin Oktetosta. Melko ainutlaatuinen tilaisuus nähdä kamarimusiikkiyhtyeen harjoitukset houkutteli paikalle runsaasti kamarimusiikin ystäviä. Leonora-salin tuolit täyttyivät lähes kokonaan.
Korsolainen Antero Ala-Jokimäki kertoi tulleensa kuuntelemaan harjoituksia, koska ei saanut lippuja päätöskonserttiin.
– Teos on kiinnostava ja soittajat tietysti erinomaisia. En ole aikaisemmin seurannut tällaisia harjoituksia, eli on ihan mielenkiintoista nähdä mitä niissä tapahtuu, hän kertoo.
Aieminpa vuosinakin Kamarimusiikki festivaaleilla viihtynyt Ala-Jokimäki kertoo osallistuvansa tänä vuonna kahteen konserttiin ja vielä toisiin avoimiin harjoituksiin.
– Tänne suunnitellut teemat ovat ihan hienoja, mutta enemmän kiinnostaa vain itse musiikki, hän toteaa.
Tämä voi olla teille todella tylsää.
Harjoituksia vetänyt festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto kertoi ennen harjoituksia, että tärkeintä harjoituksissa on hakea yhteistä musiikillista elekieltä esiintyjien välillä.
– Harjoituksissa mietitään asioita ja keskitytään siihen yhteen soittamiseen. Keikalla voidaan sitten vetää vapautuneesti ja antaa mennä vaan, hän toteaa.
Kuusisto lausui ennen harjoitusten alkua yleisölle muutaman sanan totutun rennolla tyylillään.
– Harjoituskielenä meillä on englanti ja puhisemme tässä hiljaa keskenään. Tämä voi olla teille todella tylsää, mutta ei hätää kyllä me soitetaankin aina välillä, hän lupaili yleisölle.
Kuusisto kertoi, että teosta on jo harjoiteltu melko paljon aiemmin, mutta nyt hiotaan vielä kaikkien soittajien yhtenäisyyttä.
– Kappale on hiton pitkä, mutta pidämme noin tunnin päästä pienen tauon. Jos siinä vaiheessa tuntuu siltä, että nyt saa tällainen peli riittää, niin silloin on hyvä tilaisuus poistua paikalta huomaamattomasti, Kuusisto neuvoi yleisöä.
Hän mainitsi, että niillä jotka aikovat tulla kuulemaan teoksen päätöskonserttiin on tilaisuus todeta olivatko harjoitukset vaivan arvoiset.
Tiistaina harjoiteltu Schubertin Oktetto esitetään kahdesti festivaalin päätöspäivänä lauantaina 31.7. Meidän orkesterin toimesta.
Suosituimmat
- (08:00) Samoista numeroista pommitetaan terveyskeskuksen puhelinvaihdetta
- Kuntauudistus: Pohjois-Sipookin voisi liittyä Keski-Uuteenmaahan 51
- Järvenpään valtuustopomo uhkasi tyhjentää kokoussalin 29
- Järvenpään ja Tuusulan demaripomot: Kansanäänestys kuntien yhdistämisestä 3
- Pelipaidan voi saada kesken kauden 3
- Lepolaan muutetaan vähitellen
- Kerava korottaa terveysmaksujaan
- Kansainvälinen keskus pois Tuusulasta
Uusimmat
- (08:00) Samoista numeroista pommitetaan terveyskeskuksen puhelinvaihdetta
- (08:00) Pyöreitä vuosia ja suuria summia
- Kampus esillä kauppakeskuksessa
- Pelipaidan voi saada kesken kauden 3
- Kerava korottaa terveysmaksujaan
- Lepolaan muutetaan vähitellen
- Järvenpään ja Tuusulan demaripomot: Kansanäänestys kuntien yhdistämisestä 3
- Le Cannibale Ranskasta Finlandia-ajoon
Päivän kysymys
Katso kestotilaajan klubiedut
Keski-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Jokamiehen markkinat
ja yritysilmoitukset
Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa lauantaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista.
Tässä voit tehdä itse ja jättää ilmoituksen myös minkä tahansa päivän Keski-Uusimaan luokiteltuihin ilmoituksiin. Klikkaa palveluun.


Mäkelän Autotalot | Ilmoitus
Uusimmat blogit ja kolumnit
Liity Keski-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Leffatrailerit
Imatralaisnaiset entistä väkivaltaisempia (Lappeenrannan Uutiset)
Roskapusseista raju naapuririita Seinäjoella - sovittelijat hälytettiin apuun (Seinäjoen Sanomat)
Silminnäkijä narautti ruumispussia keskustatalon rappukäytävässä kantaneen surmaajan (Tamperelainen)
Isä raivostui opettajalle (Seinäjoen Sanomat)
Näin löydät halvimmat matkat (Länsiväylä)
Turkulainen Robin on Suomen Justin Bieber - katso video (Turkulainen)
Ensimmäiset Angry Birds -karkit tehdään Lappeenrannassa (Lappeenrannan Uutiset)
Ehtoollisleipä jäi kitalakeen ja viini oli pahaa - erosi kirkosta tämän takia (Seinäjoen Sanomat)




