Suomen suurin moskeija Keravalle?
KESKI-UUSIMAA | Televisiossa huomenna perjantaina alkava Muslimielämää-sarja huipentuu vaatimukseen, jonka mukaan Keravalle pitäisi rakentaa Suomen suurin moskeija. Tuo ehdotus nousee esiin sarjan viimeisessä jaksossa.
Järvenpääläinen Pasi Hallikainen osallistui sarjan tekoon. Hän yritti eläytyä kuuden viikon ajan muslimien tapoihin ja uskontoon, mutta ei kuitenkaan luopunut kriittisistä ajatuksistaan.
– Olen niin kovapäinen, et-teivät käsitykseni ja ajatukseni muuttuneet. Olen yhä sitä mieltä, että islam on suomalaisille vieras valloittajauskonto, Hallikainen sanoo.
Hallikaisen lisäksi muslimielämää opiskeli neljä muutakin ihmistä. Oppainaan heillä oli muun muassa uskonoppinut ja islamin opettaja.
Muslimielämää kuvattiin Järvenpäässä, Keravalla ja Helsingissä.
SIVU 4
Suosituimmat
- (08:00) Järvenpään ja Tuusulan demaripomot: Kansanäänestys kuntien yhdistämisestä
- Kuntauudistus: Pohjois-Sipookin voisi liittyä Keski-Uuteenmaahan 40
- Järvenpään valtuustopomo uhkasi tyhjentää kokoussalin 22
- (08:00) Le Cannibale Ranskasta Finlandia-ajoon
- (10:20) Lepolaan muutetaan vähitellen
- Kansainvälinen keskus pois Tuusulasta
- Kuntauudistus pakottaisi kunnat yhteisvastuuseen 2
- Haaveena kesätyöpaikka Keravalta? 3
Uusimmat
- (10:20) Lepolaan muutetaan vähitellen
- (08:00) Le Cannibale Ranskasta Finlandia-ajoon
- (08:00) Järvenpään ja Tuusulan demaripomot: Kansanäänestys kuntien yhdistämisestä
- Asuntokauppa ylitti taantuman
- Keilahalli vielä pitkään Aleksintorilla
- Jäätaide tykkää kovastakin pakkasesta
- Talvimyrskyistä kymmenien miljoonien lasku
- Kansainvälinen keskus pois Tuusulasta
Päivän kysymys
Katso kestotilaajan klubiedut
Keski-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Jokamiehen markkinat
ja yritysilmoitukset
Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa lauantaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista.
Tässä voit tehdä itse ja jättää ilmoituksen myös minkä tahansa päivän Keski-Uusimaan luokiteltuihin ilmoituksiin. Klikkaa palveluun.


Mäkelän Autotalot | Ilmoitus
Uusimmat blogit ja kolumnit
Liity Keski-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Leffatrailerit
Imatralaisnaiset entistä väkivaltaisempia (Lappeenrannan Uutiset)
Roskapusseista raju naapuririita Seinäjoella - sovittelijat hälytettiin apuun (Seinäjoen Sanomat)
Silminnäkijä narautti ruumispussia keskustatalon rappukäytävässä kantaneen surmaajan (Tamperelainen)
Isä raivostui opettajalle (Seinäjoen Sanomat)
Näin löydät halvimmat matkat (Länsiväylä)
Turkulainen Robin on Suomen Justin Bieber - katso video (Turkulainen)
Ensimmäiset Angry Birds -karkit tehdään Lappeenrannassa (Lappeenrannan Uutiset)
Ehtoollisleipä jäi kitalakeen ja viini oli pahaa - erosi kirkosta tämän takia (Seinäjoen Sanomat)




