Porkkana on nyt parhaimmillaan
AJASSA | Nyt eletään porkkanan kannalta parasta mahdollista ajanjaksoa. Varastoitavan porkkanan nostot aloitettiin syyskuun puolivälin jälkeen, ja ne etenevät vauhdikkaasti lokakuulle saakka. Porkkanat ovat täyteen kokoonsa kasvaneita. Ne ovat ehtineet kerätä talvehtimista varten itseensä sokereita ja maistuvat makeilta. Porkkanoiden ravintopitoisuus on loppusyksyllä runsaimmillaan.
Porkkanan oranssi väri tulee karotenoideista, erityisesti beetakaroteenista, joka muuttuu elimistössä A-vitamiiniksi.
– Riittävä A-vitamiinin saanti huoltaa ihoa, limakalvoja ja näkökykyä ja väitetäänpä vanhenemisen seurauksienkin vähenevän. Antioksidanttina beetakaroteeni suojaa soluja ulkoisilta rasitteilta, esimerkiksi ihosoluja auringon säteiltä, Kotimaiset Kasvikset ry:n viestintäpäällikkö Pirjo Toikkanen listaa.
Kasvisten kalleus on puppua. Esimerkiksi porkkana on yksi huokeimmista ruoka-aineista läpi vuoden.
Keskikokoisesta porkkanasta saa sopivan päiväannoksen beetakaroteenia. Yliannostuksen vaaraa ei aiheudu isommastakaan määrästä, koska ylimäärä poistuu elimistöstä toisin kuin pillereistä nautittava A-vitamiini.
Elimistö toisin sanoen muodostaa beetakaroteenista A-vitamiinia juuri tarvitsemansa määrän.
Porkkanaa on suositeltavaa syödä sekä kypsennettynä että raakana.
– Kypsennetystä porkkanasta pienen öljytilkan kanssa nautittuina beetakaroteenin imeytyminen suolistossa paranee. Lisäksi porkkana sisältää esimerkiksi K- ja C-vitamiinia, B-ryhmän vitamiineihin kuuluvaa foolihappoa, kaliumia, magnesiumia ja seleeniä sekä kuitua.
Porkkana kuuluu keräkaalin, lantun, sipulin ja kiinankaalin ohella niihin kasviksiin, jotka ovat hinnaltaan kaikkein edullisimpia kaikkina vuodenaikoina.
– Usein gallupeissa kuluttajat valittavat, että he kyllä söisivät kasviksia, mutta esteenä on hinta. Tämä on harhakäsitys. Kun ravitsemussuositusten mukaisesti täyttää ruokalautasen puolilleen kasviksia ja varaa neljänneksen perunalle, on kasvisten ja perunan hinta silti koko aterian raaka-ainekuluista keskimäärin vain noin viidennes, Toikkanen muistuttaa.
Porkkana on Toikkasen mukaan yksi monikäyttöisimmistä kasviksista. Sellaisenaan se on hyvä välipala ja antaa hampaille tarpeellista työtä.
– Porkkanoiden keitinveteen voit suolan sijaan kokeilla appelsiini- tai sitruunamehua. Pieni hapokkuus terhakoittaa porkkanan maun.
Porkkana nousee ruoassa esiin miellyttävällä tavalla, kun siihen yhdistää tuoreita yrttejä.
– Etenkin rakuunaa kannattaa kokeilla. Rakuunaporkkanat lunastavat paikkansa kulinaristinkin lautasella. Myös kirveli, timjami ja tuttu persilja ovat hyviksi kokeiltuja valintoja.
Porkkanan parhaat kaverit muista kasviksista poimittuina ovat selleri ja sipuli. Porkkanan, lehti- tai juurisellerin ja sipulin pyhä kolminaisuus toimii aina, kun hienonnat nämä kasvikset ja kuullotat ne pienessä öljytilkassa keiton, padan tai kastikkeen pohjaksi.
– Porkkana sopii erittäin hyvin kypsennettäväksi höyrykattilassa yhdessä perunoiden kanssa. Toinen mukava tapa on paahtaa porkkanapalat uunipellillä yhdessä lohkoperunoiden kanssa. Ruokiin porkkana antaa mehevyyttä, väriä ja täyteläistä makua. Sopii se leivontaankin.
– Jos käytettävissäsi on tehokas vihannesleikkuri, nyt kannattaa raastaa porkkanaa pakastettavaksi. Pakkaa porkkanaraaste kertaeriin ja pakasta sellaisenaan tai puserra joukkoon sitruunamehua.
Suosituimmat
- Kuntauudistus: Pohjois-Sipookin voisi liittyä Keski-Uuteenmaahan 38
- Järvenpään valtuustopomo uhkasi tyhjentää kokoussalin 21
- (08:00) Järvenpään ja Tuusulan demaripomot: Kansanäänestys kuntien yhdistämisestä
- (08:00) Le Cannibale Ranskasta Finlandia-ajoon
- Haaveena kesätyöpaikka Keravalta? 3
- Kansainvälinen keskus pois Tuusulasta
- Kuntauudistus pakottaisi kunnat yhteisvastuuseen 2
- Kerava valmistautuu tornitalojen rivistöön 2
Uusimmat
- (08:00) Le Cannibale Ranskasta Finlandia-ajoon
- (08:00) Järvenpään ja Tuusulan demaripomot: Kansanäänestys kuntien yhdistämisestä
- Asuntokauppa ylitti taantuman
- Keilahalli vielä pitkään Aleksintorilla
- Jäätaide tykkää kovastakin pakkasesta
- Talvimyrskyistä kymmenien miljoonien lasku
- Kansainvälinen keskus pois Tuusulasta
- Kuntauudistus pakottaisi kunnat yhteisvastuuseen 2
Päivän kysymys
Katso kestotilaajan klubiedut
Keski-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Jokamiehen markkinat
ja yritysilmoitukset
Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa lauantaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista.
Tässä voit tehdä itse ja jättää ilmoituksen myös minkä tahansa päivän Keski-Uusimaan luokiteltuihin ilmoituksiin. Klikkaa palveluun.


Mäkelän Autotalot | Ilmoitus
Uusimmat blogit ja kolumnit
Liity Keski-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Leffatrailerit
Imatralaisnaiset entistä väkivaltaisempia (Lappeenrannan Uutiset)
Roskapusseista raju naapuririita Seinäjoella - sovittelijat hälytettiin apuun (Seinäjoen Sanomat)
Silminnäkijä narautti ruumispussia keskustatalon rappukäytävässä kantaneen surmaajan (Tamperelainen)
Isä raivostui opettajalle (Seinäjoen Sanomat)
Näin löydät halvimmat matkat (Länsiväylä)
Turkulainen Robin on Suomen Justin Bieber - katso video (Turkulainen)
Ensimmäiset Angry Birds -karkit tehdään Lappeenrannassa (Lappeenrannan Uutiset)
Ehtoollisleipä jäi kitalakeen ja viini oli pahaa - erosi kirkosta tämän takia (Seinäjoen Sanomat)




