Skeittikausi vauhtiin Järvenpäässä – missä kunnossa skeittipaikka on?

Jero Mukkala (edessä), Rasmus Kokko ja Fox Graves pitävät Järvenpään skeittipaikkaa kaikin puolin toimivana.

Oskari Lehto

JÄRVENPÄÄ | Järvenpään skeittipaikalla on vilinää torstaina iltapäivällä, kun skeittaajat, scoottaajat eli temppupyöräilijät sekä bmx-pyöräilijät taituroivat betoniesteillä.

Harrastajat valtasivat skeittipaikan viime viikonloppuna oikeastaan ensimmäisen kerran tänä vuonna.

Skeittipaikalla ei ole talvikunnossapitoa, mutta betonipinta on jo täysin sulanut ja kuivanut kevätauringon ansiosta.

Jero Mukkala ja Fox Graves Järvenpäästä sekä Rasmus Kokko Kellokoskelta nauttivat skeittipaikan hyvistä olosuhteista torstaina. Viime syksynä avattu skeittipaikka on ollut nuorille mieleinen.

– Pölyä ja likaahan täällä on aina, mutta skeittipaikka on kaikin puolin toimiva. Vähän ahtaaksi tämä on jo käynyt, kun täällä on niin paljon väkeä, Jero Mukkala miettii.

Järvenpään upouudella skeittipaikan betonipinnassa havaittiin pian viime syksyn avajaisten jälkeen hiushalkeamia. Missä kunnossa ne ovat talven jälkeen?

– Ne ovat ennallaan, eivätkä ne vaikuta mitenkään skeittaamiseen, nuoret vakuuttavat.

Järvenpään skeittipuisto Sk8

Järvenpään Rantapuistossa sijaitseva skeittipaikka avattiin viime lokakuussa.

Skeittipaikan nimeksi valittiin nimikilpailun jälkeen Sk8.

Skeittipaikka on betonirakenteinen ja yhteensä 800 neliömetrin laajuinen.

Skeittipuisto ympäristöineen maksoi yhteensä 721 000 euroa.

Puiston on suunnitellut skeittaaja Janne Saario.

Skeittipaikan toteutti Concrete Proof -niminen yritys, joka on valmistanut skeittipuistoja eri puolelle Suomea.

Lisää aiheesta

Nuorisovaltuusto toivoo yhä skeittiparkkia KeravalleJärvenpään skeittipuistoa ei ylläpidetä talvellaUuden skeittipuiston betoni halkesi hetiJärvenpään poliitikot hyväksyivät skeittipuiston tietämättä sen hintaa
Written by:

Oskari Lehto

Ota yhteyttä