Kesäkuun ensimmäiset uimavesinäytteet otettiin Tuusulan kunnan, Järvenpään kaupungin ja Mäntsälän kunnan alueilta EU rannoista 1. kesäkuuta. Näytteet otettiin Tuusulan kunnan alueella Urheilupuiston, Häklin ja Rusutjärven uimarannoilta. Järvenpään uimavesinäyte otettiin Tervanokan uimarannasta. Mäntsälän kunnan alueelta uimavesinäytteet otettiin Keravanjärveltä kunnan rannalta sekä Hunttijärven Saaren uimarannalta. Kaikki tutkitut uimavedet täyttivät Sosiaali- ja terveysministeriön asettamat laatuvaatimukset, eli olivat laadultaan hyviä.
Keski-Uudenmaan ympäristökeskus ottaa näytteet toiminta-alueensa uimarannoilta vähintään kolme kertaa uimakauden aikana. EU-rannoiksi luokitelluilta uimarannoilta näytteet otetaan viisi kertaa kesän aikana. EU-rannoiksi lasketaan yli sadan päivittäisen kävijän uimarannat.
Sinileväisessä vedessä uimista vältettävä.
Uimarannan valvontakäynnillä arvioidaan veden laatua myös aistinvaraisesti. Huomiota kiinnitetään muun muassa veden väriin, mahdolliseen öljyn ja fenolin hajuun, veden vaahtoamiseen, kelluviin roskiin ja sinilevien massaesiintymiseen.
Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toimesta ei enää suoriteta säännöllistä leväseurantaa uimarannoilla. Uimareiden on syytä ennen uimaan menoa tutkia uimavesi silmämääräisesti ja välttää uimasta sinileväisessä vedessä. Yleensä sinilevän esiintyminen alkaa Sälinkään Kilpijärvessä ja Onkimaan Isojärvessä juhannuksen jälkeen. Tuusulanjärvellä, Rusutjärvellä, Sääksjärvellä ja Hunttijärvellä Saaren rannassa levää esiintyy usein heinäkuun lopulla ja elokuussa.
Noin puolet sinilevälajeista on myrkyllisiä. Sinileväisessä vedessä ei tule uida, eikä sitä tule käyttää elintarvikkeiden huuhteluvetenä eikä löylyvetenä. Sinilevä voi aiheuttaa iho-oireita, silmien kirvelyä, nuhaista oloa, lihaskipua tai pahoinvointia. Mikäli on uinut sinileväisessä vedessä, on sinileväinen vesi huuhdeltava puhtaalla vedellä mahdollisimman pian pois iholta ja silmistä. Lievissä myrkytystapauksissa voidaan käyttää apteekista saatavaa lääkehiiltä. Vakavassa myrkytyksessä tulee ottaa yhteyttä lääkäriin.
Poliisi valvoo rantojen turvallisuutta.
Suurimpia riskejä uimarannoilla aiheuttavat roskien heittelijät ja rakenteiden rikkojat. Järjestystä uimarannoilla valvoo poliisi. Kaikista vakavista rikkeistä ilmoitetaan tarvittaessa poliisille. Tällaiseksi luokitellaan muun muassa varoituskylttien tuhoamiset ja pelastusvälineiden rikkomiset tai varastamiset. Oman riskinsä uimareille aiheuttavat myös rannoille tuodut eläimet. Ne ovat uhka niin turvallisuudelle kuin veden puhtaana pysymisellekin. Eläinten mikrobikanta on erilainen kuin ihmisten ja osa uimareista on jopa allergisia eläimille.
Uimaveden laadusta tiedottaminen Keski-Uudenmaan ympäristökeskus tiedottaa kesällä 2011 uimavesien laadusta internetsivuillaan www.keskiuudenmaanymparistokeskus.fi sekä paikallislehdissä. Tulokset viedään rannoille myös kirjallisina.