Näissä treeneissä puristetaan kaikki irti. Capsaicin Camp on uusi harjoittelumuoto kovaa treenaaville

Viikkouutiset
Kommentoi

– Ulkona tehtävää kovaa perinteistä harjoittelua ja tietysti ilman tekosyitä, Mika Forrström luonnehtii kehittämäänsä Capsaicin Camp treenimuotoa.

Capsaicin Camp eli CC ei hänen mukaansa ole todellakaan tylsää harjoittelemista vaan jokainen treeni on erilainen.

– Tämä on eräänlainen kuntosalin korvaaja. Treeneissä pyritään harjoittamaan yksilöä kokonaisuutena kaikki alueet huomioiden. Sen voin luvata, että kuuma tulee ja tuntee varmasti tehneensä jotakin, Forrström sanoo.

Hän on vetänyt harjoituksia Keravan Ahjon koulun kentällä toukokuusta asti. Kuntoilijat ovat löytäneet lajin ihan mukavasti ja palaute on ollut positiivista.

– Käytössä on vähän unohduksissa olleita vanhoja hyviä harjoittelumuotoja. Näyttäisi siltä, että yleisestikin tällainen ”old school” -meininki nostaa nyt päätään. Siitä voi tulla seuraava trendi, Forrström kertoo.

Yksikään harjoitus ei ole samanlainen.

Noin puolitoistatuntisiin treeneihin saattaa kuulua esimerkiksi harjoittelua leikoilla, kelkoilla ja hiekkasäkeillä. Mukana on myös muun muassa kahvakuulia, köysiä ja isoja renkaita. Treenit pidetään aina ulkona.

– Mukavampi se on treenata täällä ulkoilmassa kuin jossain salilla. Monesti käydään myös metsässä juoksemassa tai käytetään muuten ympäristöä hyödyksi harjoitteissa, Forrström sanoo.

Kantavia ajatuksia on ettei yksikään harjoitus ole samanlainen eikä kenelläkään ole tylsää treeniä.

– Harjoitukset tehdään hyvässä hengessä mukavan rouheasti ja rennosti, turvallisuutta kuitenkaan unohtamatta. Treenit suunnitellaan kaikille sopivaksi, niin naisille kuin miehillekin, ainoa vaatimus on se että treenari on valmis puristamaan kaiken itsestään treenin aikana. Jälkikäteen huomaat varmasti tehneesi jotain, hän vakuuttaa.

Kaikki vetää täysillä.

Treeneihin tullut keravalainen Heikki Tarvainen luonnehtii lajia rankaksi ja monipuoliseksi.

– Hyvää on se, että ei tarvitse olla sisällä vaan treenataan ulkona. Vaikutukset on huomannut todella pian. Kunto on kasvanut ja paino pudonnut, hän kertoo.

Tarvainen kehuu treeniporukan henkeä ja sitkeyttä.

– Kaikki vetää täysillä ja tsemppaa toisiaan, hän sanoo.

Ilmaisia CC testitreenejä järjestetään lauantaisin. Seuraavat ovat 11. kesäkuuta. kello 12.30.

– Se on oiva ja ilmainen tapa testata sopiiko laji itselle, Tarvainen toteaa.

Lisää tietoa löytyy www.capsaicincamp.fi.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.