Uudistunut Keravan päivä sai innostuneen vastaan oton Aurinkomäellä

Viikkouutiset
Kommentoi

Tänä vuonna Keravan päivää vietettiin edellisiä vuosia huomattavasti monipuolisemmin. Heikkilänmäellä aiemmin vietetty tapahtuma oli nyt tuotu Keravan keskustaan, kävelykadulle ja Aurinkomäelle. Pääjuhlan mielenkiintoinen ohjelma Aurinkomäellä veti paikalle helteisessä säässä tuhatmäärin yleisöä.

Aiolis-kuoron esityksellä avatun pääjuhlan odotetuin esiintyjä oli keravalainen Idols-voittaja Martti Saarinen. Nuori osa yleisöstä odotti hänen esiintymisvuoroa jännittyneinä, kamerat käsissään.

Juhlapuheessa kaupunginjohtaja Petri Härkönen kiitteli Keravaa ja keravalaisia todeten kaupungilla olevan mielenkiintoisen historian, mutta nyt tähtäin on jo tulevaisuudessa. Keskustaa kehitetään tarkoituksena saada Keravalle lisää yrityksiä ja palveluja.

Tilaisuuden sujuvana juontaja toimi näyttelijä Mira Kivilä Keski-Uudenmaan teatterista. Samoista ympyröistä tuttuja olivat myös järvenpääläiset kupletin taitajat, näyttelijä Valtteri Tuominen ja muusikko Jani Uhlenius. Miehet pohtivat esityksensä aluksi, kuinka keravalaiset ottavat vastaan tänne syvään etelään saapuneet järvenpääläiset. Yleisö antoi heille ”siunauksensa” ja kuplettituokio aloitettiin Tannerin Mamman lellipoika esityksellä. Jatkoa seurasi viiden kupletin verran.

Vihdoin nuoret pääsivät piinastaan. Martti Saarinen asteli estradille mukanaan ystävänsä, muusikko Juha ”Juice” Wahlsten. Kuten kaikissa kunnon juhlissa, niin myös täällä ensimmäinen viisiminuuttinen meni piuhojen setvimiseen. Lopulta Martin kitaraan saatiin ääni ja ironista kyllä hänen ensimmäinen laulunsa oli ”Olen mies, jolle koskaan ei tapahdu mitään”! Kolmen laulun setin päätteeksi hän esitti oman biisinsä Lautta. Suosionosoitukset olivat hurjat.

Aurinkomäellä olevat edelliset Keravan Tähdet-laatat saivat rivistöönsä uusia tähtiä. Tähtilaatta annetaan keravalaiselle henkilölle, joka on kunnostautunut kulttuurin tai liikunnan saroilla tai on tehnyt jonkin merkittävän teon Keravan eteen.

Tänä vuonna laattoja myönnettiin poikkeuksellisesti neljälle henkilölle. Tähtilaattojen saajat oli valinnut keravalainen tiedotuspäällikkö Veikko T. Valkonen. Ensimmäinen tähden sai Frans Krogell, toiminnastaan suunnistuksen parissa, veteraanijärjestössä ja kotiseututyössä. Monitaituri, muusikko Pentti Lahti, Keravan Tanssiopiston perustaja ja vetäjä Kristiina Kostia ja tämän vuoden Idols-kisan voittaja Martti Saarinen olivat muut kolme Tähtilaatan saanutta. Valkosta voi onnitella osuvista valinnoista.

Tunnustus positiivisenKerava-kuvan tekemisestä

Keravan tähti on tunnustus, jonka voi saada henkilö tai kokoonpano, joka edustaa joko kulttuuria tai liikuntaa ja on tuonut Keravaa myönteisesti esille kansallisessa mediassa. Nimilaatan saajien valinnassa otetaan huomioon sekä nykyisin että menneisyydessä kansallisessa julkisuudessa esillä olleet henkilöt ja kokoonpanot.

Keravan tähti -tunnustuslaatan ovat saaneet muun muassa viihdelaulaja A. Aimo, juoksija Volmari Iso-Hollo, kirjailija Pentti Saarikoski, uimari Hanna-Maria Seppälä, yhtye Teddy & The Tigers, laulaja Jani Wickholm, Suomen tivolin ja Sirkus Sariolan perustaja J. A. F. Sariola, Kerava-kvartetti ja sanoittaja Jorma Toiviainen, näyttelijä Ilkka Heiskanen ja säveltäjä Eero Hämeenniemi, professori Einari Merikallio, toimittaja Antero Alpola.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.