Vappuhun asti! Vappuhun asti!

”Seitsemänkymmentä vuotta sitten ja sota-aikana elämä oli aivan toisenlaista, puutteellista ja ankarampaa. Kaiken keskeltä kuitenkin löytyi aina jotakin positiivista, joka sai äidin jaksamaan. Sitä kuvata lasten silloin keksimä sanontakin: Kotona on lämmin ja sokeri on hyvää.”

Näillä sanoin keravalainen Matti Kontiola muistelee kokoamansa kirjan takakannessa elämää vuosikymmeniä sitten. Vappuhun asti! Vappuhun asti! on tarina Terijoella syntyneiden sisarusten evakkomatkoista. ”Yhdeksästä sisaruksesta viisi on laittanut muistonsa paperille. Viidestä muistelmasta kolme on jäänyt kesken. Kesken jääneet kirjoitukset ovat kuitenkin mukana sellaisenaan”, jatkuu takakannen teksti.

Eri näkökulmia.

Kirjan nimi on itsessään pieni tarina. Se kertoo siitä, miten kotinsa jättämään joutuneet evakot tunsivat itsensä usein kovin ulkopuolisiksi.

– Asuimme Teuvalla eräässä talossa. Isäntä oli aluksi mukava, mutta kyllästyi kai meihin lopulta. Aina kun tapsimme, totesi hän meille että vappuhun asti, vappuhun asti, tarkoittaen sitä, että vappuna meille tulee lähtö, Kontiola muistelee.

Vaikka lapset kävivät evakossa läpi samoja asioita, huomaa kirjoituksista, miten eri tavoin jokainen ne koki.

–Mielenkiintoiseksi kertomukset tekee meidän eri-ikäisyytemme ja se, että perheessämme oli poikia ja tyttöjä. Tytöt arvostavat ja huomaavat eri asioita kuin pojat. Näin kirjaan syntyi eri näkökulmia ja tasoja kokemuksistamme, Kontiola toteaa.

– Itselleni evakkoaika oli yhtä suurta seikkailua, mutta en usko että tytöt kokivat sen niin, hän jatkaa.

Kolmen vuoden projekti.

Kontiola kasasi kirjaa kolme vuotta. Jokainen sisaruksista kirjoitti omat muistonsa käsin, ja Kontiola kirjoitti ne puhtaaksi. Haasteellisinta oli kuitenkin oma kirjoitus. Muistot tulivat selkeästi aikajaksoissa, mutta kirjoituksen edetessä niitä tuntui kertyvän aina vain lisää ja lisää.

- Kun vanhin sisaremme sairastui Alzheimeriin, päätimme kiirehtiä, jotta saamme kirjan mahdollisimman nopeasti valmiiksi. Toiseksi vanhin sisaremme puolestaan ehti kirjoittaa vain pienen pätkän. Hän kaatui kylpyhuoneessa, löi päänsä ja kadotti kaikki evakkoajan muistot.

Kirjan valmistuminen oli suuri helpotus. Vuosien työ ja lopun kiire oli lopulta aikamoinen taakka, mutta kirjan valmistumisen jälkeen tyytyväisyys on suuri.

- En tiedä, onko vastaavaa lasten näkökulmasta tehtyä kirjaa kukaan muu tehnyt, Kontiola pohtii.