Järvenpää hoitaa koirankakat roska-astioihin tarrojen avulla

- Huvilakadulla ei ole yhtään roskista. Vien koirani kakat kotiroskikseen taskussa, Kirsi Manninen kertoo.

Sauvo Jylhä

Keski-Uusimaa | Jokainen roska-astian omistaja voi nyt vaikuttaa koirankakkojen keruuseen Järvenpäässä. Kaupunki alkaa tänään jakaa koirankakkaroskis-tarroja ilmaiseksi kaupunkilaisille. Niitä voivat kiinteistönomistajat hakea kaupungin teknisestä virastosta Seutulantieltä.

Jos roskiksessa on tarra, se tarkoittaa, että siihen voi pudottaa lemmikkinsä muoviin pakatun jätöksen. Tuusulassa on jaettu jo tuhansia koirankakkatarroja, joista suurin osa koristaa kiinteistöjen roska-astioita. Jotkut ovat kuitenkin päätyneet paremmille paikoille, koska tarra on niin kaunis.

Jos koirankakat eivät silti päädy roskiksiin, syynä voivat olla oikeastaan enää koiranomistajan korvien väli tai liian harvat roska-astiat.

– Huvilakadulla ei ole yhtään roska-astiaa ja saan kävellä Mannilantielle asti, ennen kuin ensimmäinen tulee vastaan, Aino-koiraansa ulkoiluttava Kirsi Manninen kertoo.

— Kaupungilla on paljon roska-astioita, joita hoidamme. Silti vaikka kadut miinoitettaisiin roska-astioilla, kakkapusseja ei varmaan kertyisi yhtään enempää. Ne laittavat roskikseen, jotka ovat vastuullisia, ranskanbulldoggia ulkoiluttava viherpäällikkö Aija Schukov sanoo.

Lue lisää tiistain Keski-Uusimaasta.

Kommentit

Ovelaa, kun ei Järvenpäässä ole kaupungin plsta koirankakka-roskiksia, voivat yksityiset henkilöt käydä hakemassa kaupungin tarran, jotta voi tarjota oman roskiksensa tähän käyttöön. Yök sanon minä! Tarrat ovat varmaan tosi kauniita myös maisemallisesti;)
Voidaanhan ne ongelmat näinkin YRITTÄÄ ratkaista.

Julkinen

Miksi kaupunki siirtää vastuunsa omakotiasujille ja muille yksityisille ? Kyllä kiinteistö- ja koiraverorahoilla luulisi saatavan koirankakkaroskiksia tähänkin kaupunkiin !!!!!

haloo !!!

Tämä on muuten yleinen tapa muuallakin, esim. Helsingissä. Helpottaa toki meitä jotka ne kakat korjaamme, mutta ymmärrän ettei koiraton ihminen välttämättä halua ottaa roskikseensa haisemaan ( varsinkin kesäkuumalla) vieraiden koirien kakkoja. Helpointa ja varmasti toimivaa olisi laittaa niitä roskiksia tuonne tien varteen. Lahelassa saat kulkea pahimmassa tapauksessa kakkapussin kanssa useamman kilometrin :(

Kakkapussit mukana aina

Ei ole ekologisesti hyvä asia tunkea koirankakkoja roskikseen. Tästä tulee ympäristölle huomattavia rasitteita. Ymmärrän asian olevan ok, kun ympärillä on pelkkästään asfalttia. Tällöinhän kakat pitää saada pois jaloista. Kun liikutaan taajamien reuna-alueilla, missä on metsikköä ja pelto ja puistoalueta olisi parempi että jätökset peitellään turpeiden alle. Älytöntä tunkea kakkoja puovipusseihin ja sitä kautta sekajatteen mukana kaatopaikoille. Kotioloissa wc-pönttö lienee paras vaihtoehto koiran omistajalle.

-Jukkis-

Otan otan osaa Lahelaisten murheeseen.
' Lahelassa saat kulkea pahimmassa tapauksessa kakkapussin kanssa useamman kilometrin '
Keskustassa ei ole roskiksia ei ole edes niiden alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Astut roska kourassa (junissakaan ei ole roskiksia) toiveikkaana Helsingistä 3-raiteelle tulleesta junasta ja jatkat laiturin eteläpäädystä Helsingintielle ja edelleen kohti paloasemaa. Ei roskiksen roskista ennen citimarkettia ja sen kyllä huomaa kun tienvarret on väärällään jätteitä laidasta laitaan. Ja onhan siellä toki muutama koiranpökalekin. Ei ole herkkua ihmisilläkään Järvenpäässä. Terveisiä vaan kaupungintalolle.

Roska kourassa 2 kilometriä keskellä kaupunkia

Jukkis; meillä ainakin käytetään biologisesti hajoavia kakkapusseja - ovat hieman kalliimpia, mutta toivottavasti egologisempia. Parastahan olisi jättää ne maahan maantumaan, mutta en minäkään halua talloa kävelylläni kakkoihin. Metsiköissä ja taajama-alueen ulkopuolella jätän kakat maahan, jos ovat lähellä kulkureittiä niin viskon ne kepillä tms. kauemmas puskaan.

KAKKAPUSSIT MUKANA AINA

haloooo? Mitään kaatopaikkoja ei enää ole olemassakaan vaan kaikki tsaisse poltetaan Riihimäellä sähköksi ja lämmöksi, myös koiran paska. Joten jätökset siististi luvan kanssa merkittyyn roskalooraan!

hamsteri

Pitkäpuisto on varsinainen "koiranpökälepark". Hyviä lannoittajiahan ne hauvvelit on, mutta ei kiva ku päiväkotilapset leikkii siellä.

Tuula Lind