Kohtuullisen hyvä sopimus

Velkakriisi kärjistyy, mutta ennusteiden mukaan suomalainen asuntokauppa kulkee ensi talvenakin. Ei ehkä enää niin vauhdikkaasti, mutta kulkee silti. Ja miksipä ei? Ihmisiä syntyy ja kuolee, mennään naimisiin, erotaankin.

Kaikki eivät kuitenkaan voi tai halua osallistua asuntokauppaan, tarvitaan siis myös vuokrakoteja.

Keski-Uudenmaan Kuuma-kunnat ovatkin päättäneet, että alueellemme tarvitaan ”lisää kohtuuhintaisia asuntoja” (K-U 4.11.). Käytännössä kunnat ovat haarukoineet, millaiseen määrään asuntoja ne ovat valmiita sitoutumaan valtion kanssa tehtävässä aiesopimuksessa.

Kymmenen Kuuma-kuntaa esittävät, että ne tuottavat yhteensä 3200 uutta asuntoa vuosittain. Näistä ”joka viidennen olisi oltava kohtuuhintaisiksi määriteltyjä” – lähinnä vuokra-asuntoja. Kunnat haluaisivat määritellä kohtuuhintaisiksi myös aso-asunnot.

Toki ”kohtuuhintaisiksi luokitellut asunnot” voivat Kuuma-kuntien mukaan olla kovan rahan asuntojakin. Todellisuudessa ne sellaisia harvemmin ovat.

Kohtuuttoman hinnan asunnosta pystyvät maksamaan joko hyvätuloiset tai sellaiseksi aikovat. Ne, jotka ovat valmiita ottamaan järjettömästi velkaa ja sitä ylipäätään saavat.

Juuri sellaisia asukkaita Keski-Uudenmaan kunnat ottavat mieluiten vastaan. Siksipä keskustelu siitä, miten ”kohtuuhintainen asuntotuotanto” jakautuu kymmenen kunnan välille, on osin käymättä tai käyty kabineteissa.

Varmaa on, että vapaaehtoisia ei juuri löydy. Erityisesti maalaiskunnat Sipoo, Nurmijärvi ja Pornainen ovat päässeet tähän saakka vähällä.

Tosin ei näiden kuntien veronmaksajienkaan ole nähty nousevan barrikadeille vaatimaan lisää kunnan vuokra-asuntoja naapuriinsa.

Pakoilevatko kunnat siis vastuuta? Osa pakoilee. Selvää on, että kohtuuhintaisen asuntotuotannon järjestämisen tulisi jakautua reilusti.

Yhtä selvää on, että nurmijärveläisen omakotialueen perukoille ei ole järkeä rakentaa vuokrakerrostaloa nuorille perheille. Ei näillä perheillä ole naapureiden tapaan kahta kartanovolvoa pihassa, vaan he tarvitsevat myös bussikyydin.

Vastuun ei pitäisi silti langeta yksin Tuusulan, Keravan ja Järvenpään harteille. Radanvarsikuntiin vuokra-asuminen sopii toki luontaisesti paremmin, mutta tästä ei pitäisi sakottaa.

Kunnat ovatkin kirjanneet sopimukseen, että ”asumisen viihtyisyydellä, turvallisuudella ja yhteisöllisyydellä on osaltaan ehkäistävä syrjäytymisen riskiä”.

Kunnat huutavat nyt apuun myös yleishyödyllisiä asuntotuottajia. Ne haluavat, että valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon käsite on ”laajennettava koskemaan ylipäätään hintasäännel-tyä asuntotuotantoa” – käytönnössä siis asumisoikeusasumista.

Hyvä idea, kunhan vain yleishyödylliset asuntotuottajatkin suostuvat rakentamaan Pornaisten pelloille kerrostaloja.

Valtion kanssa tehtävä aiesopimus on kahden kauppa. Jos kunnat sitoutuvat rakentamaan 3200 asuntoa, valtio sitoutuu rakentamaan ja korjaamaan monia liikennekohteita alueellamme. Listalta löytyvät niin pääradan lisäraide kuin Kulloontien kauhuristeyskin. Kohtuullisen hyvä sopimus, siis.

Tässä kohden kunnilta kysytään järkeä ja jämäkkyyttä. Herrasmiessopimuksiin ei kannata näinä aikoina liiaksi luottaa.

Kirjoittaja on Keski-Uusimaan toimituspäällikkö, kohtuuttoman asuntovelkainen eikä millään tavalla sukua kohtuuttoman hintaisia asuntoja välittävälle television kiinteistökuningattarelle.