Kommentit
Tämä saattaa Järvenpään naurettavaan asemaan. Todella luokatonta toimintaa kaupungin hallitukselta. Erkki Kukkonen olisi toiminnallaan saanut kenkää jokaisesta muusta kaupungista Suomessa. Ei pelkästään juopottelu ja työtehtävien laimin lyöminen ole Kukkosen syntejä, vaan kaupungin organisaation rakentaminen suurkaupungin malliin. Hallitus tarvitsisi kertakaikkisen uudistuksen. Vertailkaa monta uutta yritystä (lue veronmaksajaa) on Kukkosen antiyrityskaudella Järvenpäähän tullut. Ja jos onkin tullut niin onko Kukkosen ansiosta. Yrittäjä yhdistyksellä on ollut SUURI työ ajaa asioitaan kademieliselle Kukkoselle. Loppuyhteenvetona Eroa Kukkonen ja kaupunginhallitus uusjakoon. Varsinkin puheenjohtaja Wilskman.
Kukkonen voisi luopua palkankorotuksesta, jonka sai hiljattain. Sen rahan voisi käyttää vammaisavustajien lomaraharahastoon ja/ tai vammaisten kodeissa tehtäviin muutostöihin.
Järvenpään päättäjien pelleily on jo tiedoitettu valtakunnallisella TV-kanavalla. Valitettavasti he eivät itse ymmärrä että ovat joutuneet naurun alaisiksi koko Suomen alueella.
onkohan kaupunginhallituksen puheenjohtaja ollut ulkomailla` viime vuodet jos ei ole saanut tietoa kaupunginjohtajan tempuista" .jo yli viiden vuoden ajan suurin osa järvenpääläisistä ollut tietoisia -viimeistään vuosia sitten tehdyn buistoblues katsojien bussin pysäyttelyn jälkeen villa kokkoseslla..kuuro sokeako meillä puhjohtajana. nyt asukkaat nimiä adressiin ja valtuusto tekemään minkä katsovat kaupungin kehityksen parhaaksi !
Täysin käsittämätöntä toimintaa Järvenpäläisiltä päättäjiltä. Minä en haluaisi mennä edes yhtä kertaa lääkärin vastaanotolle joka on pikku maistissa, sillä sehän on kaupungin työtehtävissä sallittu.
On aivan totta että Kukkonen jatkaa virassaan, mutta töitään hän ei pysty hoitamaan.
Olisi korkea aika saada tämä Kukko pois tunkiolta ja samaten hänen hovinsa pitäisi laittaa vaihtoon.
Kukkonen pitää lähettää heti palkattomalle sairaslomalle ja joku selvempi hoitamaan virkaa toistaiseksi.
Kun ei pysty hoitamaan työtään, niin sitten potkut välittömästi.
Vantaan Peltomäki ymmärsi erota, mutta Kukkonen ei ymmärrä erota.
Onko ymmärryksessä vikaa, kun työ ei huvita vaan ryypiskely työtehtävissä.
Kaupunginhallitus on herran palkannut ja se voi hänet heti erottaa.
ei oo ainoo virkamies joka on kännänny ko. reissulla... ps. koko reissuhan on työmatka-työaikaa..
"Voin jatkaa..."?! No, niin varmaan omasta mielestään! Pokkana vaan, sillä mitään muuta työtä ei varmaan ole tarjolla edes kaveripiirissä...
Kukkonen sanoo, että Hän ei Itse tiedä, miten hän on käyttäytynyt laivaseminaarissa.
Kuinka tälläinen ihminen voi jotain virkaa hoitaa, jos alkoholi vie kyvyn tietää omista toilailuistaan.
Kansan suussa Kukkonen veti laivalla Lärvit ja muisti meni kaput.
Että tämmöisiä miehiä siellä Järvenpään johdossa pidetään, miksi?
Jos ei itse tiedä kännikäytöksestään, niin totta kai voi sitten myös omasta mielestään myös jatkaa työssään. Hei haloo - kyllä nyt pitäisi kellot soida jossakin muualla kuin kirkontornissa!
Kukkonen on tyrinyt vuosien varrella riittävästi . Ole MIES ja jätä virkasi !
Mitä yhtäläisyyttä on Valko-Venäjän presidentillä ja Kukkosella? Toinen on ainakin diktaattori ja toisellekkaan ei luottamushenkilöt mahda mitään!
Olisi hienoa, jos joku hyvämuistinen voisi listata kaikki Kukkosen työhön liittyvät kännitöppöilyt, joista on ollut lehdissä vuosien mittaan.
Normiasentajahan olisi jo aikaa sitten ohjattu hoitoon/ulkoistettu työttömien armeijaan
Ei muuta kun Kukkosen hännystelijät muistiin ja seuraavalla äänestyskierroksella selkärankaisempia asioidenhoitajia kehiin. Tää menee jo farssiksi!
Viime vaaleissa Kukkosen suojelijat valittiin äänikuningattariksi ja -kuninkaiksi. Suurin osa heisttä oli Kukkosen alaisia, eli kaupungin työntekijöitä. Sama sakki vaikuttaa nyt puheenjohtajistossa.
Wilskman tietää enemmän kuin myöntää. Kaupunginhallituskin tietää. Henkilöstökin tuntuu tietävän.
Jos valtuusto tietäisi, joltain löytyisi ehkä sen verran selkärankaa, että äänestyttäisi luottamuksesta. Vaikkei se Riihimäki tällä kertaa olekaan. Taitaa olla "kuohittu" liityttyään Kokoomukseen, joka on tunnetusti Kukkosen tukijapuolue.
Onko poliittinen valta niin sokaisevaa ja ihmeellistä, että mitä tahansa katsotaan läpi sormien, jotta oma paikka pysyy ja oman puolueen valta lisääntyy?
Selitykset kaupungin talouden hyvästä hoidosta voidaan myös unohtaa: velka/kuntalainen kasvaa valtavalla tahdilla. Homma saadaan näyttämään hyvältä paperilla, kun toimintoja yhtiöitetään.
Riihimäen Tomikin pitäisi laittaa seuraavaan valtuuston kokoukseen hame päällensä. On niin hakeutunut Kukkosen suosioon.
ja mikä on virtasen hännystelyn rooli ja siitä koituneet edut ja asema ,kukkosen päätösten -temppujen tausta tukijana. kiertoon vaan
Kyllä täällä Jäkessä muutkin tunaroi kuin Kukkonen. Tosiurpot eivät osanneet ammattitaidottomuuttaan kilpailuttaa oikein terveystaloa ja nyt sitten ollaan valituskierteessä. Monoa tuollaisille valeasiantuntijoille!
eihän kilpailutusta koskaan ollutkaan vaan ehdot laitettiin muille erilailla kuin tälle k:n suosikille
Kuinkahan paljon tämä "suosikki" on juottanut ja syöttänyt ylimpiä päättäjiä? Täysin samaa mieltä: kukkosen heilat ja hännystelijät ulos! Nimilista voidaan katsoa viime vaalien äänikunikaallisista. Sieltä löytyy karuakin karumpi totuus. Ja homma jatkuu niin kauan kuin nämä emännät ja isännät päättävät meidän asioistamme.
Lukeekohan kukaan J:pään hallituksen edustajista näitä mielipiteitä mitä J:pään asukkaat/ veronmaksajat yllä kertovat. Jos Venäjällä osoitetaan mieltä "putinia" vastaan niin miksei ME J:pääläiset mennä kaupungintalolle osoittamaan mielipidettä kaupungin "marionetti" hallitukselle JA VARSINKIN KUKKOPOJALLE. Onko meidän maksajien todella hyväksyttävä kaikki pa..a ja maksettava vielä niiden viinat.
idea todella hyvä. nyt vain masinoimaan esim .keskustelupalstoilla päivämäärää jolloin kaupunkilaiset voivat kokoontua esim kaupungintalolle ja toivottaa: kylämarionetti " & hännystelijä kuntalain rikkojat jatkaamaan uraansa muualla. hesari ja yle tulevat ilman muuta paikalle katsomaan kuinka järvenpäässä toteutetaan kuntalakia-demokratiaa
Kannatetaan!!!
On se kummallista, että Järvenpäässä saa jäädä kiinni työmaajuopottelusta kerran puolessa vuodessa ja silti säilyttää työpaikkansa. Varoitus voi tulla, mutta sehän on puolessa vuodessa jo mitätöity. Sitten saa taas uudemman kerran töppäillä. Kahdesta varoituksesta puolen vuoden sisällä HARKITAAN virkasuhteen lopettamista.
.....eli se tarkoittaa toisin sanoen sitä, että saa juopotella työaikana.....kunhan ei ylitä tuota puolen vuoden rajaa. Mites tupakointi?
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee!
Järvenpään kaupungin johtaminen on tarkoitushakuista harhaanjohtamista ja kieroilua aivan joka suuntaan. Ylin johto osaa tehdä siitä aivan taidetta. Tiedän sen varmuudella, koska seuraan asiaa tosi läheltä. Valitettavasti joudun kirjoittamaan nimimerkin takaa, koska pelkään ajojahdin kääntyvän tällä kertaaminuun. Toivon mielivaltaisen diktatuurin loppumista!
Olen samaa mieltä Järvenpään uskollisen työntekijän kanssa! Johtajista Erkki Kukkonen, Marju Taurula, Anne Autere ja uusin vehkeilijä Ilmari Mäkinen vaihtoon ja äkkiä! Erkki Kukkonen kerää ympärilleen kaltaistaan seurakuntaa. Jos et taivu samankaltaiseksi, niin rigistä ulos ja uutta kokeiluun! Saatika sitten jos erehdyt olemaan eri mieltä jostain asiasta. Miettikäähän miten moneen kertaan" johtoportaassa" on vaihdettu lähivuosina työntekijöitä. Monet hyvät työntekijät ymmärtävät hakeutua itse pois. Osa savustetaan ja osa siirretään syrjään ja maksetaan veronmaksajien rahoilla hiljaiseksi.
Meillä on myös toinen ongelma, nimittäin poliittinen kärki, joka antaa kaiken tapahtua. HALOO! Silmät auki! Hännystelijät ja hyväveli-järjestön siskot, veljet ja heilat myös vaihtoon. Näistä päällimmäisenä Helinä Perttu, Tiina Liimatainen, Pentti Virtanen, Kaarina Wilskman.
jos huhu pitää paikkansa että tämä k kiertelee ihmisten omakotitonteilla vahtimassa ja ohjeistamassa asutovaunujen sekä autojen säilytyksestä niin olisiko jo syytä harkita jonkinlaista hoitotoimenpidettä henkilön pakkomielteiden suhteen
virtanen ainakin junaili omalle yhdistykselleen kausipaikka vaunu alueen ,toiselle paikkakunnalle .? mukava silloin olla lopettamassa omasta asuinkaupungista vastaavaa aluetta ! vai oliko syy ettei herraa huolittu tavalisten duunareiden leirintä alueelle ,aikoinaan pomoilemaan
eikö todella saada poliisi voimia suomessa puuttumaan aivan selviin rikollisiin toimiin järvenpäässä
DDR kaatui jo vuosia sitten kuten neuvostoliitto mutta järvenpää jatkaa ansioituneena maiden perinnettä . kehtaako joku kukkosen hallinnosta vielä kulkea kaupungilla omalla nimellään
Kukkonen yrittäärakentaa omaa imperiumia kylmistä johtajista ympärilleen... eikä luovuta ennenkuin se on rakennettu hirmuvaltaa palvelevaksi koneeksi.
loma paikkakunnaallaan ihmiset jo kovasti odottavat kesää ja herran asoiden kommentointia ,suomi on pieni maa.
Kyllä asiakaslähtöisyys saa nyt parhaan mahdollisen takuumiehen.
Jos et nyt itke niin kohta itket ja itket. Pohjois-Korealainen sananlasku.
kenpä ken juoksuttaa tietenkin
On se ihme miten Kukko saa aia ympärilleen häntä suojelevan ylivalla kaupungissa? Mitä ihmettä näette hänessä. Sokaiseeko vallanhalu?
Nimenomaan aktivoitukaa asukkaat! Ainoa tapa aktivoitua on äänestää oikein ensi syksynä!
nyt kun näin monella saralla järvenpäätä "kehitetään" johdon toimesta ,mihin on kadonnut kaupungin maan laajuisesti arvostettu kehityspäällikkä m.karhu joka joutui jo kukkosta tuuraamaan tilaisuuksissa.
joko siirretty sivuun vai imaisiko hyvinkää asujansa oikeisiin tehtäviin..
Minna hoitaa kyllä omaa tonttia, mutta on saanut huutoa ja kurinpalautusta Kukkoselta, koska valitti siitä että joutuu paikkailemaan Kukkosta yllättäen monenlaisissa tilanteissa.
Näyttää voivan jatkaa virassa ja nyt on alkanut oikein yli-ihmiseksi kun otti itselleen toisenkin viran. Hänhän hoitaa myös Palvelualuejohtajan virkaa jonka alaisuuteen kuuluu koko entinen sosiaali ja terveystoimi sekä vanhukset ja vammaiset.
Myös Marju Taurula luokittelee itsensä yli-ihmiseksi, koska pystyy hoitamaan tällä hetkellä kolmea virkaa samanaikaisesti:Palvelualuejohtaja, Perusopetusjohtaja ja Koulutusjohtaja.
On syytä kysyä, tarvitaanko Järvenpäässä näin paljon johtajia, koska näyttää hoituvan näinkin? Vai onko tämäkin peliä väärien naamojen pois heittämiseksi?
Kukkosen hoitoon ohjaus toimenpiteistä ei vieläkään
mitään tietoa,saako siis järvenpään kaupungin työntekijät
Ryypätä työssään.kuntalaki velvoittaa järjestämään hoidon ja sairasloman
hoidon ajaksi,kunnes todetaan LÄÄKÄRIN toimesta ongelman olevan HALLINNASSA
Tästä voi päätellä, ettei kaikkia työntekijöitä kohdella samalla tavalla kaupungissa. Kun on kyse kaupunginjohtajasta, etsitään kaikki keinot ja kirjatut asiat ettei tarvitse ryhtyä sen suurempiin toimenpiteisiin. Suojellaan ja totellaan virkamiestasolla sekä poliittisessa eliitissä. Yritetään unohtaa koko juttu kuten Ruotsireissunkin jälkeen 2008.
Vaalivuodesta 2008 ne Järvenpään hullut vuodet alkoivat.
Kyllä näin on. Kokoomuksen ja demareiden suojelumuuri Kukkosen puolesta alkoi heti toimia. HYVÄT ÄÄNESTÄJÄT, jos haluatte tämän jatkuvan, niin äänestäkää edelleen kokoomusta ja demareita ja varsinkin Helinä Perttua, Kaarina Wilskmannia, Tapio Bergholmia ja Pentti Virtasta.
Eikö Kukkonen voisi luovuttaa palvelualuejohtajan virkaa vaikka väliaikaisesti sille "kätilöekonomille", joka on palvelualuejohtajan vakanssia pykälää alempana? Eikö Kukkosta pitäisi suojella kohtuuttomalta työtaakalta?
Onhan se niin kauheaa, että työnsä takia uupumuksen ja henkisenkin tasapainonsa menettämisen uhalla Kukkosella teetetään kahta hommaa. Siinä voi henkisesti vahvakin mies sortua ryyppäämään.
Pelastakaa Kukkonen!
Kukkosen kaikkivoipainen harha täytyy lopettaa hinnalla millä hyvänsä. Häikäilemätöntä johtamista. Miten on mahdollista että tämä voi aina vaan jatkua?
Järvenpää-taudista on levitettävä tietoa mahdollisimman laajalle, siellähän on poliittisten puolueiden edustuskin valtakunnallisista linjauksista täysin poikkeavaa, poikkeavien yksilöiden politiikkaa.
Kunnanjohtaja valitaan yleensä sieltä älykkäimmästä päästä. Mitä tämä kertoo järvenpääläisistä.
Kukkonen nimittelee alaisiaan määräaikaisiin ja oikeisiin virkoihin oman mielivaltansa mukaan pärstäkertoimen mukaan kuka vaan kukkoa kumartaa. Kaiken tämän siunaa ympärillä oleva läheisin poliittinen johto. Molemmat ajavat toisilleen etuja. Järvenpäässä toteutuu törkeää ja kuvottavaa henkilöstöjohtamista, josta pelolla yritetään kaikki alaiset vaientaa.
Niin yhteistyö on kaukana todellisuudesta. Kaikkien suut vaan tukkoon. Hajoita ja hallitse jyrää!
Mitä on tapahtunut suljettujen ovien takana?
Eihän sitä voi kertoa, se on salaista. Ja jos joku vuotaa, käytetään kaikki liikenevä energia vuotajan jahtaamiseen ja peloitteluun. Ja jos vuotajaa ei löydy, tehdään erikoisia johtopäätöksiä ja puhutaan niistä faktana syyttäen jopa syyttömiä ihmisiä aivan sen mukaan mikä itselle parhaiten sopii.
meidän perhe laittoi talon jo myyntiin ja siirsi yrityksen pois järvenpäästä. ei tälaista diktatuuria voi olla 2000 luvun suomessa. mafiako järvenpäässä toimii ja kenen ohjailemana ? kukkosen kyvyt eivät varmasti uksin riitä -isommat voimat takana !!
Kukkonen, eikö olisi jo aika ihan itse siirtyä syrjään. Kyllä sinullekin joku työnkuva Järvenpäästä loppuvuosiksi keksitään. Vai haluatko, että luottamuksestasi äänestetään taas toistamiseen.
Kyllähän Kukkosellekin löytyisi joku projekti tai hanke hoidettavaksi. Saisi maistaa omaa lääkettään. Minna kehiin!
Minna kehiin - no se nyt vielä puuttuisi.
Minna kehiin - no se nyt vielä puuttuisi.
Sotkuja ja selkkauksia toinen toisensa perään. Kuinka kauan tätä johtamista Järvenpäässä vielä katsotaan?



















