Lauri Saarikoski jatkaa sittenkin JäPSissä

Urheilu
Kommentoi 4

JÄRVENPÄÄ | Juuri ennen joulua Keski-Uusimaa uutisoi Järvenpään Palloseuran edustusjoukkueen kahden edellisen kauden kapteenin Lauri Saarikosken, 28, siirtyneen porvoolaisen FC Futuran riveihin (K-U 22.12.11). Saarikoski nähdään kuitenkin JäPSin sinisessä paidassa myös ensi kaudella.

– Hänellä on ollut sopimus meidän kanssamme viime marraskuusta lähtien, kertoo miesten Kakkosessa pelaavan JäPSin edustusjoukkueen manageri Kai Luolavuo.

Luolavuon mukaan Saarikosken ensi kautta koskevan sopimuksen purkupykälä sallii siirron sarjatasoa ylemmäs, eli Ykköseen tai liigaan – Futura pelaa kuitenkin Järvenpään Palloseuran tavoin Kakkosessa.

– Tässä on ilmeisesti ollut jonkinnäköisiä väärinkäsityksiä, Luolavuo sanoo.

Halutessaan JäPS olisi voinut itse päästää Saarikosken Futuran riveihin, mutta näin ei tapahtunut.

– Me tarvitsemme Saarikoskea kentälle. Keskikentältä (Riku) Heinosen jalka on leikattu ja Roope Autio on Hollannissa vaihdossa, joten meillä on huutava tarve hyvälle pelaajalle, Luolavuo perustelee.

Lue lisää sanomalehti Keski-Uusimaasta perjantaina!

4 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Riikka Lamminen kuva
Riikka Lamminen

Kommentit

20.1.2012 11:42

Höpö höpö juttu. Tästä sai kuvan että Saarikoski pelaa Jäpsissä vasten tahtoaan. Voin lyödä vetoa ettei asia niin ole. Onko Kivimäki taas mukana? Jos on, niin vaikutti varmasti päätökseen, onhan Saarikoski Kivimäen yksi "lemmikeistä".

20.1.2012 20:53

En ymmärrä miksei päästetä noita kavereita jos ei oma tahto ole pelata meillä! Kukaan ei ole korvaamaton ja junnuista pitäisi saada pelaajia lisää tuotettua, mutta niitä ei tunnu tulevan.

21.1.2012 00:47

Mielenkiintoinen ja hyvin Jäpsimäinen tapaus. Pidetään omasta mielipiteestä kiinni vaikka täysin järjenvastaista. No tekee hyvää yhteistyölle.
Hävetkää!

21.1.2012 11:07

Saarikoski pelaa Jäpsissä, koska haluaa pelata. Miettikää nyt hyvät ihmiset, ei kukaan pelaa vasten tahtoaan Kakkosta. Kävi pari viikkoa Porvoossa ja huomasi ettei ollutkaan kivaa.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.