Kommentit
Kiitos kirjoituksestasi Keski-Uusimaassa 5.2. Olet oikealla asialla. Järvenpään hallinto on mennyt ja menossa väärään suuntaan. Virheitä tehdään, vaikka pyritään hyvään. Kun huomataan virheet, ne tulee tunnustaa ja korjata tehdyt erehdykset. Itse olen kannattanut toista suurista puolueista, mutta nykymeno näkynee seuraavissa kuntavaaleissa. Ainakin minä valitsen toisin. Seppo Rantasen kohtelu oli kaiken huippu.
Zemppiä ja muutosta toivoo Tuula Leistola
Eikö yksi julkistenpalvelujen yhtiöittämisen tavoitteista ole siirtää vastuu ja päätäntävalta poliitikoilta pois? Toinen tavoite lienee, että palvelunsaaja maksaa markkinahinnan saamastaan palvelusta eikä maksajana ole veronmaksaja.
Asioita tuntevien kertoman perusteella valtuutettujen kannattaisi teettää riippumattomalla ulkopuolisella taholla selvitys muutaman viime vuoden tapahtumista, erityisesti sosiaali- ja terveystoimessa. Yhtä lukuunottamatta entisiä viranhaltijoita ei enää ole. Mitä on tapahtunut, millä keinoilla, miksi?
Ansioituneiden henkilöiden irtisanomiset kuluvan valtuustokauden aikana tarkkaan puolueettoman HR-konsultoinnin tarkastukseen, ovatko työsuojeluviranomaiset ihan osaamattomia vaikka tapauksia on lukuisia???
Pitäsikö Järvenpään kaupunginhallituksen ottaa puolueettomaksi HR -tarkastajaksi se 360 asteen täysympyräkonsultti, joka laati Järvenpäälle niin hienon uuden organisaationkin Sitran kanssa yhteistyössä?
Eikö se uusi organisaatio nostanut useiden päälliköiden palkkoja 500 - 1000 €:lla heidän päästyään johtajiksi, vaikkakin suht´samoihin entisiin hommiinsa?
Se oli hieno suoritus. Palkathan ovat kunnan hommissa olleet aina jäljessä yritysmaailmasta.
Kätilöekonomien ohella ei kannata unohtaa lastentarhaopettajajohtajia. Hekin tarvitsevat lisuketta laihaan palkkapussiinsa
Ainoa positiivinen puoli tässä on se että Järvenpään kaupungin virkamiesjohtajat ovat pian entisiä johtajia koska Järvenpäätä
ei kohta ole. Ikävä kyllä he ehtivät sitä ennen diktaturoida vähän liikaa.
Missä kaupungin yhteiskuntavastuu hätään joutuneista 50+ asiantuntijoista perheineen. Takana kymmenien vuosien työura työnantajalla, jolta suosituksia uuteen työpaikkaan ei odotettavissa. Osa vaiennettiin rahalla, oliko sekään tasapuolista?
Missä kaupungin yhteiskuntavastuu hätään joutuneista 50+ asiantuntijoista perheineen. Takana kymmenien vuosien työura työnantajalla, jolta suosituksia uuteen työpaikkaan ei odotettavissa. Osa vaiennettiin rahalla, oliko sekään tasapuolista?
Roope Berg ei tiedä missä mentiin väärään suuntaan, mutta haluaa silti suunnan muuttuvan.
Priceless!!
Roope Berg vaikuttaa rehelliseltä mieheltä Järvenpään kaupunginvaltuuston ja -hallituksen omituisten otusten kerhossa.
Hölmöstä "asiakkuusjohtajajärjestelmästä" ja opetuspäällikkö Rantasen simputtamisesta ei haluta jetsetdemareiden ja kokkareiden yhteisessä kimpassa puhua yhtikäs mitään.
Mieluummin jutustellaan vaikka uuden suurkunnan nimestä!!!
Pidä Roope pintasi ja pidä myös esillä tätä kuntalaisia halveksivaa "asiakkuusjohtajajärjestelmää" ja pitkäaikaisen työntekijän eli opetuspäällikkö Rantasen epäasiallista kohtelua.
Varmaan noita Sinua "JURPOKSI" väittäjiä piisaa ja niiden määrä lisääntyykin vaalien lähestyessä, mutta heistä ei kannata välittää.
Onhan se nyt niin jurpoa niin jurpoa...



















