Mikä on surkeinta palautetta, mitä kirjailija tai taiteilija voi saada? Ihan kiva. Ihan kiva.
Ihan kiva ei riitä, kun takana on tuhansia työtunteja ja sitoutunutta aherrusta, luomisen tuskaa tai vaikka vain kurinalaista työntekoa ilman sen kummempaa angstia.
Onneksi kulttuurin kuluttajissa herää yleensä hiukan vahvempia tunteita. Huonoa elokuvaa tulee ruodittua työpaikan kahvitunnilla, hyvää kirjaa taas suositeltua ystävällekin. Parhaimmillaan keskustelu johtaa analysointiin, muisteluun, väittelyyn tai jopa suunnitteluun – huomenna etsin saman bändin muunkin tuotannon tai ensi kuussa mennään yhdessä uudelleen teatteriin.
Erityisen sykähdyttävästä elämyksestä tekisi mieli kertoa laajemmallekin porukalle, ja tässä kohtaa Keski-Uusimaa vastaa huutoon. Arvosteluille tarvitaan oma, vakavasti otettava paikkansa, mutta rento ja jopa leikkisä ote. Mikä olisi parempi paikka välittää omakohtaisia kokemuksia ja suositella elämyksiä kuin oma sanomalehti?
Keski-Uusimaa tarjoaa jatkossa kulttuurisivuillaan lukijalle mahdollisuuden arvostella kokemiaan kulttuurielämyksiä tekstiviestien välityksellä.
– Nyt saa tiivistää ja kiteyttää, suositella tai haukkua, rohkaisee Keski-Uusimaan toimituspäällikkö Laura Liski.
– Ihannetilanteessa lukijat lähettävät meille tekstareita, joissa he arvioivat oman alueensa kulttuuritarjontaa. Sehän on tunnetusti runsasta, ja toimitus saa jatkuvasti vinkkejä, pyyntöjä ja toiveita. Tätä työtä emme siirrä lukijoidemme vastuulle, mutta rohkaisemme heitä mukaan lehdentekoon.
Miksi sitten tekstiviesti? Miksi lukijoilta ei pyydetä perinteisiä arvosteluja?
– Tiivis ilmaisu pakottaa konkretiaan. Näin entistä useampi näyttely, esitys, kirjallinen teos tai konsertti saa ansaitsemaansa huomiota ja palautetta. Toimittajien kirjoittamat uutis- ja henkilöjutut sekä arvostelut ovat tietenkin kulttuurisivun perinteisempää antia jatkossakin.
– Toivottavasti palsta tulee toimimaan myös tietynlaisena ilmiöiden kompassina. Mikäli huomaamme jonkin esityksen tai teoksen keräävän erityisen paljon palautetta, siitä on tietysti silloin syytä tehdä isompi juttu, Liski sanoo.
Vaikka paikallisten kulttuurielämysten arvostelut ovat etusijalla, yhtä hyvin lukija voi arvostella muutakin nauttimaansa ja kuluttamaansa kulttuuria – maan- tai maailmanlaajuistakin.
– Teoksen ajankohtaisuus on tietenkin olennaista. Uutuudet kiinnostavat aina, toimituspäällikkö Laura Liski sanoo.