Kuntauudistus: Pohjois-Sipookin voisi liittyä Keski-Uuteenmaahan

Paikalliset
Kommentoi 53

KESKI-UUSIMAA | Valtakunnallinen kuntauudistus on liittämässä Keravan, Järvenpään, Tuusulan ja Nurmijärven yhteen.

Tämä käy ilmi selvityksestä, jonka kuntauudistusta pohtinut työryhmä luovutti keskiviikkona kuntaministeri Henna Virkkuselle (kok.).

Työryhmä kallistuu Uudellamaalla yhdeksän uuden kunnan kannalle. Niistä väkiluvultaan suurin olisi Helsingin, Espoon, Vantaan Kauniaisen ja Sipoon muodostama kunta.

Sipoolla on selvityksen mukaan kaksi vaihtoehtoa. Se liittyy joko kokonaan tai osittain pääkaupunkiseudun suurkuntaan. Jos Sipoo joutuisi pilkotuksi, sen eteläosa liittyisi pääkaupunkiseutuun ja Pohjois-Sipoo Keski-Uuteenmaahan.

Nurmijärvenkin työryhmä olisi valmis toisena vaihtoehtona pilkkomaan, jolloin Rajamäki ja Kirkonkylä liitettäisiin Hyvinkään ja Riihimäen suunnalle muodostuvaan uuteen suurkuntaa ja Klaukkala pääkaupunkiseutuun.

Laaja selvitys lähtee seuraavaksi kansalais- ja kuntakierrokselle. Sitä myös esitellään aluetilaisuuksissa eri puolilla maata alkukevään aikana. Hallituksen tavoitteena on edelleen, että uudet kunnat voisivat aloittaa toimintansa vuoden 2015 alussa.

Lue lisää torstain Keski-Uusimaasta.

53 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

8.2.2012 12:34

Osaako joku kertoa minulle, miten minä tuusulalaisena hyödyn tästä?
Aleneeko kunnallisvero ;)
Paraneeko terveyskeskus- ja muut palvelut ;)

Vai nouseeko niin kiinteistö- kuin kunnallisverotkin kun joudun huonommin hoidettujen kuntien velkoja ja menoja makselemaan?

Tuntuu siltä että tällaisella organisatorisella muutoksella toivotaan-toivotaan -periaatteella uskotaan jollain tapaa ja muotoa kokonaissäästöjä saatavan. Kukaan ei vaan kerro mistä niitä säästöjä tulee.

Valtionosuuksien leikkuu kunnilta - se olisi tie itsenäisempää ja vastuullisempaan kunnallistalouteen. Jos kunnassa rahat ei riitä johonkin palveluun, niin silloinhan tilanne on juuri se, että rahat ei riitä. Svidduako muiden niitä kuuluu maksella.

8.2.2012 13:01

Mitä etua keravalaiselle on kuntaliitoksesta? Keravalla on oma hyvä energiayhtiö, josta joutuisimme luopumaan, ja kaikki palvelut ovat kävelyetäisyydellä. Jos "uudistuksen" tarkoitus on parantaa palveluja ja tuoda kustannustehokkuutta, miten se tapahtuu? Luultavasti keskittämällä yksi palvelu Hyrylään, toinen Järvenpäähän, kolmas Klaukkalaan jne. Muutenhan säästöjä ei synny. Tavallinen autoton kuntalainen tulee kärsimään suurkunnan asukkaana.

8.2.2012 13:26

Jotenkin kovin tyypillistä. Kysytään miten minä hyödyn. Lukekaa ensin ehdotuksen tavoitteet ja perustelut. Katsokaa hiukan eteenpäin ja miettikää miten SoTe-palvelut ikäpommimme iskiessä kyetään hoitamaan. Ei kyetä. Ilman isoja ratkaisuja. Kuntarakenne on siitä merkittävä joskin vain yksi asia.

Tuusula, Kerava, Järvenpää ja Nurmijärvi ei vaikuta pahalta yhdistelmältä. Mielikuvatasolla se on aika helppo ja ymmärrettävä.

Eiköhän johtavien poliitikkojen kannata nyt alkaa ihan vilpittömästi katsomaan mitä tuosta saataisiin aikaan. Muut vaihtoehdot tuskin on parempia.

8.2.2012 13:26

Näin on -konkreettisia ja ymmärrettäviä säästö- ja palveluparannuskohteita ei ole taidettu esittää. Toivotaan-toivotaan -politikointia, sanon ma!

Perustavoitteena tuossa kokonaissuunnitelmassa on saavuttaa omavaraisia, taloudellisesti toimivia kuntakokonaisuuksia, joissa keskimääräinen asukasluku olisi reilu 40.000.

No hitto, niin Jpää, Kerava kuin Tuusulakin taitaa tällainen olla jonkin vuoden kuluttua. Omavaraisuusasteet ja valtionosuudet menoista paremmasta päästä kuntia ja etenkin Jpää ja Kerava täysin selkeitä omia keskittymiään radan varressa.

Guggenheim- ja kuntaselvityksiä tilaillaan miljoonilla euroilla ja molempien taustalla pelkkää haihattelua

8.2.2012 13:59

Cincinnatukselle - se, että kuntalainen kysyy mitä hyötyä uudistuksesta hänelle tulee olemaan, on vain ja ainoastaan oikea lähestymistapa.
Paraneeko käyttämäni terveyskeskuspalvelu, tuleeko lapseni kouluun suuremmat luokat, pitääkö maksaa enemmän veroja. Ne on oikeita kysymyksiä, kunta on ihmistensä liittymä ja yhteisö ja vain siellä olevan kokonaishyvän tai -edun määrä voi olla perusteena muutokselle.
Mielikuvat ja hienot strategiset teoriasuunnitelmat (kuten tämä kuntauudistus) ovat pelkkää sananhelinää ja abstraktista joutavuutta - kuntalaisen saamat palvelut ja niitä vastaan maksettavat verot reaalielämää.
Mikä rahallinen säästö tai palvelullinen parannus tällä saadaan aikaan? Paljonko muutos itsessään maksaa (mikään ei liiku tai muutu niin hitaasti kuin viranomaistoiminta ja se itsessään aiheuttaa kustannuksia).
Yhdistetäänpä nämä ja katsotaan sitten mitä tapahtuu. Tämähän on kuin laittaisi taloyhtiön siivojalle sähkötyökalut kouraan ja sanoisi "sähän pyörit siinä talossa jo muutenkin, uusi noi sähkötkin siinä samassa. Kato yhdistetään prosesseja innovatiivisen klusteriajattelun nimissä".
Jos terveyskeskuksissa ei ole yhdessäkään liikaa työvoimaa, niin niitä yhdistämällä organisatorisesti ei voi saavuttaa mitään säästöä - ei euroakaan . Sama pätee jokaiseen kunnan toimintoon. Onko joku virkamies tai kunnan toiminto liiallinen tai alitehoinen jossain näissä kunnissa, jos on, niin missä tätä vapautuvaa resurssia olisi käytössä?
Itse luulen, että ei missään. Superkunnassa luotaisiin tod.näk. vain uusi korkeamman tason virkamiesporras, joka pyörittelisi näitä erinäisiä teorioitaan ja uusia järjestelmäaihioitaan.
Kunnan toiminta ja talous on loppujen lopuksi yksinkertaista ja kaikki ylimääräinen sotkeminen ja säätäminen aiheuttaa vain tehottomuutta ja kustannusten tarpeetonta kasvua

8.2.2012 14:36

se on ainakin varmaa että noita turhia kynänpyörittelijöitä kunnan työntekijöissä konttoreissa on pilvin pimein , puolet heistä pois niin ainakin jonkunverran tulee säästöä. Olen yli 30 vuoden aikana kunnan(Kerava, Järvenpää, Tuusula) työssäolo aikana kuunnellut samaa kun töitä on niin vähän että odottaa vain kahvituntia tai ruokatuntia ja on olevinaan tekevänsä konttorissa jotain kun pomo on näkyvillä. Ajatelkaa myös sitä jos saadaan vain yksi iso uusilla laitteilla niin röntgenissä kuin esim laboratoriossa toimiva terveyskeskus, ajan sais aina ja ei sellasia jonotuksia päivystyksessä. Vanhuksille tulis hyvä iso hoitopaikka johon riittäis hoitajia ja lääkäreitä, ei monin kertasta organisaatiota. Ei olis kunnassa pomoja kuin yhdet, mikä säästö kun saatais Kukkoset ja muut pellolle.

8.2.2012 14:48

Järkevä ehdotus, kun ei kerran rahaa tule mistään lisää ( = vienti) on hyvä yrittää järkevöittää kuntien toimintaa. Tärkeimmät kunnan tehtävät ovat perusterveydenhoito ja opetustoimi, muuta voidaan sitten kehittää, jos tulee talouskasvua viennin kautta. Velaksi eläminen saa loppua.

8.2.2012 15:54

Nimimerkille ajattelija: Huono johtaminen ja työnteon tehottomuus eivät korjaannu yksiköitä suurentamalla, päinvastoin, sinne suureen organisaation on laiskottelijan hyvä piiloutua.

8.2.2012 16:05

Jo pelkästään kunnanjohtajien vähentäminen kuudesta yhteen mahdollistaa 25kpl terveydenhoitajan palkkaamisen, ja kun tähän lisätään turhien virkamiesten poistuminen (n.500kpl) , ja palkataan sillä rahalla vanhushoitoon 800 lisähenkilöä, niin johan tulee vanhukset kunnolla hoidettua. Ja tämä niin että verot ei nouse, vaan voidaan jopa laskea muista säästöistä johtuen (kiinteistökulut ja muu ylläpito). Vastustus tulee tietysti olemaan erittäin aktiivista ja siksi tämä pitääkin tehdä pakottamalla.

8.2.2012 16:05

Vihdoinkin alkaa tapahtua. Tuusulan ei pidä jäädä nukkumaan ja näivettymään. Meidän valveutuneiden kuntalaisten on tehtävä kaikkemme ettei Tuusula jää SuurHelsingin ulkopuolelle.
Tuusulan kuntalaisten tulevaisuus on turvatumpi osana SuurHelsinkiä, kuin näivettyvänä kirkonkylänä.

8.2.2012 16:21

Kerava osaksi SuurHelsinkiä.

8.2.2012 16:33

Toivottavasti ei Sipoo päädy keskiuusimaa kuntiin. Siellä on kuitenkin liikaa työväestöä ja muuta epäsosiaalista ainesta.

8.2.2012 16:33

Toivottavasti ei Sipoo päädy keskiuusimaa kuntiin. Siellä on kuitenkin liikaa työväestöä ja muuta epäsosiaalista ainesta.

8.2.2012 17:24

No niin. Mites nyt kävikään Ristikydölle. Meni kuitenkin jakoon Jäkelle ja Keravalle. Tais mennä vähän enemmänkin. Nimittäin koko Tuusula.
Ja sitten vielä Talma ja Nikkilä.Mutta sehän olisi mannaa niille. Tiedä vaikka alkaisi bussi- ja junayhteydet toimimaan.Tosin ne kuuluvat ilman muuta Keski-Uusimaahan.Tämä jos mikä on jo yksistään yritystoiminnan kannalta
järkevää.

8.2.2012 17:26

Kerava ! Äkkiä anomus Helsinkiin liittämisen puolesta.

8.2.2012 17:58

Minäkään en ymmärrä miten muka suurkunnat tuottaisivat vain säästöä, oli se mikä kaupunki tahansa. Meinaako joku ihan oikeasti että jos muutama kunnanjohtajan paikka lopetetaan siinä saadaan säästettyä rahaa jotka laitetaan vanhustenhoitoon?? Pah. Eiköhän entisistä kunnanjohtajista tehdä jonkun sortin senior advisoreita ja työryhmän vetäjiä samalla liksalla.

Toinen asia on se, että minä olen tuusulalainen ja haluan sellaisena pysyäkin. Jos kokisin olevani keravalainen niin kai olisin sinne muuttanut ajat sitten. Kaikki eivät halua asua tornitalossa junaradan ja alkon vieressä!

8.2.2012 18:10

Hallituksen suurempien puolueiden (kok sdp )ja virkamiesten visoinnit ja OCDE:n eillen antamat "ystävälliset" suuntamerkit (tämä oli ilmeinen tilaustyö) nykykuntien pakkoyhdistämisestä, sekä niiden vähentämisestä 336 jopa vain 70:een, eivät millään lailla poista kunnallisten palvelujen rahapulaa tai henkilöstö vajetta.

Kuntien asemaa ovat hallitukset leikanneet jo vuosittain ja vuosikausia 5 miljardia euroa vuosittain, lisäksi tänä vuonna 2012 leikataan kunnilta lisää, yhteensä 1 miljardi euroa ja
Järvenpään Kerava Tuusula menettävät lisäksi 5,5 milj.eurosta - 5,8 milj.euroon. Ja rahaa ei kunnille tule valtiolta tälläkään pakkolaki projektilla, ei siis niitäkään jotka valtionosuuslakien mukaan kuuluisivat kunnille.

Tuusula Kerava Järvenpää Nurmijärvi nykykuntien pakkoyhdistäminen ei paranna lähipalveluja sekä kunnallista demokratiaa tällä suurkunta alueella. Tuleva päätös (rakennelaki=pakkolaki) keskittää palvelut suuriin keskuksiin ja vähentää lisää nykyistäkin liian vähäistä henkilöstöä mm. terveydenhuollossa. Kunnallinen demokratia hävitetään, paikallinen kuntaosaaminen ja vaikuttaminen tulee jäämään suuruuden ihannoinnin jalkoihin.

8.2.2012 18:12

Tuusulaa ei jaeta, vaan karanneet kakarat kootaan takaisin äidin helmoihin. Luonnollisesti tuhlaajalapsien jaloilleennostaminen tulee kalliiksi, mutta minkäs näille hölmöille mahtaa. Kukkonen ja kumppanit lähetetään varhennetulle työkyvyttömyyseläkkeelle, koska se on ainoa moraalisesti ja taloudellisesti varteenotettava vaihtoehto.

Ristikytöä ei rakenneta, koska junarata ei automaattisesti tarkoita julkista liikennettä: risteysalueelle ei voi rakentaa seisakkeita eikä asemia turvallisuussyistä. Kytömaan seisake jos saadaan kinuttua takaisin, voidaan puhua pienestä ihmeestä. Ylipäänsä tämä metropolimalli tähtää siihen, että Keski-Uusimaata ei kehitetä vaan kurjistetaan.

Mitä tulee kuntarajoja esitteleviin karttoihin niin esityksen taso vastaa päiväkotilasten väritystehtävää, jossa kyniä ei riittänyt kaikille. Lapsia mitenkään väheksymättä, tuotos on ala-arvoinen esitys kaavasunnittelun harrastelijoilta - asiantuntijoita ei tästä työryhmästä löydy edes suurennuslasilla etsien.

8.2.2012 18:28

Tuusula, Kerava ja Järvenpää muodostavat kulttuurisesti ja historiallisesti sekä infrastruktuuriltaan yhtenäisen kokonaisuuden, jonka yhdistäminen on järkevää ja tuo pitkällä aikavälillä varmasti hyötyä kaikille osapuolille. Sen sijaan Nurmijärven osalta en olisi asiasta niinkään varma. Eihän sinne ole idästä päin edes kunnollista tietä.

8.2.2012 20:18

Oletteko sitämieltä, että mitään ei tarvitse tehdä. Kunnilla on velkaa yli 12 miljardia euroa ja lisää tulee joka päivä. Kuntauudistusta on tehty puheissa vaikka kuinka kauan, mutta mitä on syntynyt? Ainoa vaihtoehto on lainmuutos, joka pakottaa kunnat yhteen. Samat paasaajat, jotka nyt suureen ääneen vastustavat kaikkia uudistuksia, vaativat samaan hengenvetoon Kreikkaa tekemään talousreformeja. Olemme kuitenkin tässä asiassa Kreikan tiellä. Joka päivä syömme velaksi.

8.2.2012 20:34

Nurmijärveläisenä minulla ei ole aavistustakaan, missä sijaitsee Ristikytö tai Kytömaan seisake. En ole koskaan kuullutkaan Kukkosesta & kumppaneista.
Ihan kuin lukisi jonkun naapurivallan asioista.

8.2.2012 21:05

Se on Sepe sillä lailla, että yhtä vähän kuin Kreikan talousongelmat ratkeavat virkamiesten toimivaltarajoja tai aluehallintorajoja muuttelemalla, niin yhtä todennäköisesti kuntien talousongelmat näillä paperinerouksilla muuttuvat.
Kuntien valtionosuuksien leikkuu ja tasapuolistaminen (yhtä kuntalaista kohden saman verran rahaa valtiolta samojen palvelujen pyörittämiseen) olisi yksinkertaisempi tie.
Lopuista kuntalaiset selvitköön itse.
No näin kunnallis- ja kiinteistöverohuokeudella tietyt muuttovoittokunnat hyötyisivät, mutta silloin toisaalta taloudellisesti terve mekanismi toimisi. Porukka muuttaisi sinne missä töitä oikeasti (ilman teennäisiä tukia) on ja missä palvelut asumiskeskittymisen kautta voitaisiin oikeasti tehokkaimmin toteuttaa.
No ei, perustellaan dösälinjoja Kainuuseen ja tehtaita Kemijärvelle - liikevaihtoa ei synny lainkaan ja työpaikatkin pysyy niin kauan kuin toisten tienaamilla fyrkillä tehdyt tuet riittävät.
Ja Karkkilalaiset maksakoon itse aiheuttamansa velat - taitaa olla jo 3 kertaa kun se talousläpi on valtion (=muiden kuntalaisten) rahoilla pelastettu.

8.2.2012 21:21

Superkunnan nimeksi tulisi luonnollisesti Tuusula.

Sieltähän kaikki nämä (no nurmijärvi ei, mutta se nyt on vieläkin samanlaista laidunniittyä kuin 300 vuotta sitten) ovat muutoinkin lähtöisin.

Keravalle keskitettäisiin kaikki kunnan vuokra-asunnot ja reilun kokoinen pakolaiskeskus. Tehdään siitä semmoinen Suomen Bronx. Myös päihdesairaala ja sossun palvelut olisi siellä keskitetysti. Ja kaatopaikka.

Järvenpäähän keskiluokka rivareihin. Sinne tehdään lisää kauppakeskuksia, sillä ne pysyy tyytyväisinä.

Jokelaan pakkoasutetaan kaikki demarit. Ne on niin tylsiä ettei niitä jaksa muut katsella ja Jokelaanhan kukaan ei eksy edes vahingossa.

Hyrylästä myydään loputkin J. Järviblommille. Se pysyisi siellä hääräämässä eikä ehtisi muilta alueilta kaikkea itselleen kahmimaan. Loppuosa Tuusulassa varataan rauhallisille ja vauraille okt-asujille, jotka toiveensa mukaisesti olisivat turvassa muilta ihmisiltä.

Nurmijärvi jaetaan loppuporukalle metsästys- ja kalastusmaaksi. Jos siellä on joitain ihmisiä niin ne viedään Saviolle kaljaa ja panemaan.

8.2.2012 22:28

Olet oikeassa, Nurmijärvi ei kuulu joukkoon. Näistä vaihtoehdoista Tuusulassa olevan uimahallin voisi siirtää, loput voitte pitää ihan itsellänne. Nurmijärvi alueena on vain menestyville ja vauraille okt-asujille.

8.2.2012 22:38

Kannattaa muuten muistaa, että ei iso alue ole toimivin, ainakaan palvelujen suhteen. Kunnan virastothan voivat olla missä vaan, kuka niissä muutenkaan nykypäivänä käy (kaikki hoituu nykyään sähköisesti), mutta suurin osa palveluista pitää olla lähellä.
Turha luulo myös, että keskijohdon ja johdon karsiminen toisi säästöä: keskivertokunnassa (kuten esim. Järvenpäässä) keskushallinnon kulut ovat kunnan kokonaiskuluista 0,4-0,5 %, joten säästöjä pitää hakea muualta.

9.2.2012 13:02

Jos joku kuvittelee, että kuntien pakkoliitoksissa johtajien paikat vähenevät, hän ei elä tässä maailmassa. Palvelut heikkenee ja kallistuvat ja niin säästetään, jos säästetään.

9.2.2012 00:06

Kuntapäättäjien tulisi ryhtyä miettimään ja suunnittelemaan kuinka yhdistetään, eikä vain harata vastaan. Muutos on tarpeellinen ja lienaa myös välttämätön!

9.2.2012 13:01

Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvitys on valmistunut
8.2.2012 11.00

Kunnallishallinnon rakenne –työryhmän selvitys elinvoimaisesta kunta- ja palvelurakenteesta on valmistunut. Selvitys on luovutettu hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkuselle keskiviikkona 8. helmikuuta 2012.

Raportin suuren koon (yhteensä 8Mt) ja kuvien suuren määrän vuoksi sen latautuminen on hidasta. Raportti julkaistaan valtiovarainministeriön www-sivujen lisäksi seuraavilla sivuilla:

www.valtioneuvosto.fi

www.kuntauudistus.fi

www.ymparisto.fi

www.stm.fi

www.okm.fi

www.kunnat.fi

www.suomi.fi

nurmijärven kunnan sivuilta löytyy tällänen

9.2.2012 13:13

KU:n 9.2.2012 kartassa kuntanimenä ja keskuspaikkana on Nurmijärvi. Tuusula, Järvenpää ja Kerava olisivat sen mukaan sivukyliä.

9.2.2012 15:29

Tuo keski-uusimaan pakkosuurkunnan keskuspaikaksi nimeäminen Nurmijärveksi, kertoo täysin sen asiantuntemattomuuden, jolla hallituksen projektia ajetaan.

Työryhmän (koottu vain pakkoliittämiselle myönteisistä virkamiehistä eli hallituspuolueista) päätyminen rajuun kuntien karsintaan, ei perustu asukkaiden palvelutarpeiden konkreettiseen selvittämiseen, vaan on kuitannut sen keskimääräisillä tilastoluvuilla kuntien ikärakenteista, huoltosuhteista jne.

Vanhuspalvelujen, päivähoidon terveysasemien ja muiden peruspalvelujen päivittäiset ja lisäresussien tarpeet on ohitettu kylmästi. Sosiaali- ja terveyspalvelujen
rakenteesta ei vielä selvyyttä.

Tämä kuntien ja lähipalveluiden lopettamisohjelma on osa hallituksen ja Euroopan unionin politiikkaa, tällä pyritään keskittämään palveluja ja päätösvaltaa niin, että nyt julkisia menoja karsitaan ja luodaan siten markkinoita yksityisille yrityksille huseerata suurkuntien alueella, ja se on kuten on jo koettu - todella kallista.

Kuntien asukkaat eivät tarvii pakkosuurkuntia vaan parempia palveluja, toimivaa lähipalvelujen verkostoa, lisää työntekijöitä palveluihin ja toimivaa lähidemokratiaa.

Kuntien itsemääräämisoikeus on niin vahva, että hallituspuolueiden ajama pakkoliittäminen vaatii perustuslain mukaisesti 5/6 enemmistöä eduskunnassa tai kahden seuraavan eduskunnan päätöstä asiasta.

9.2.2012 16:09

Muutan Kuubaan

9.2.2012 18:53

Sanoppa Porspakka, millä kaikki paremmat palvelut rahoitetaan, kun veroja ei juurikaan enää voida nostaa, tällä vauhdilla kunnallisvero on muutamassa kymmenessä vuodessa 70-80% palkasta, ja kyllä ihmiset rahojansa itsekkin tarvii, ei niitä kaikkia voi kunnantalolle lähettää. Tämä liitos on tällähetkellä paras keino vähentää hallintokuluja, niin että voidaan palkata lisää ihmisiä vanhusten hoivaan, joka lisääntyy 20-30 vuodessa monikertaiseksi. Mitkä ovat Porspakalle tärkeämpiä, kansliapäällikköt vai sairaanhoitaja ja lastenlääkäri ja vanhustenhoitaja.

9.2.2012 19:22

" Kuntien itsemääräämisoikeus on niin vahva, että hallituspuolueiden ajama pakkoliittäminen vaatii perustuslain mukaisesti 5/6 enemmistöä eduskunnassa tai kahden seuraavan eduskunnan päätöstä asiasta."

Ei tarvitse toteutuakseen minkään lain tulkintaa. Kaikki perustuu "vapaehtoissen pakkoon". Tarina kertoo kuinka Stalin sai kissan syömään sinappia, sekin perustui vapaehtoisuuteen. Stalin laittoi sinappia kissan takapuoleen ja eikö vain kissa nuollut sinapin pois.

Kuntauudistuksessa valtio lopettaa valtionavut nykymuodossaan ja antaa tuen yhdelle "keskuskunnalle" saatteella: "jakakaa tämä hyväksi katsomallanne tavalla joukkoon kuuluvien kesken".

9.2.2012 21:07

Vastaan mielelläni LAHELA1 kysymykseen, kuntien palvelujen rahoittamisesta. Laajennan kysymyksen koko Suomen kuntien rahoitukseen ja vastaus on, verohelpotuksen peruuttaminen rikkailta, yritys- ja pankkimaailmalta. Näiden verohelpotusten yhteinen määrä
7-12 miljardia euroa viimme vuosina.

Lisäksi viimme vuosien hallitukset ovat verohelpotus toimillaan ja valtionosuus maksujensa leikkauksilla, leikanneet 5 miljardia euroa vuosittain kaikilta Suomen kunnilta yhteensä.

Tänäkin vuonna 2012 kunnat ovat kokoomusjohtoisen hallituksen toimesta saaneet,
osakseen 1 miljardin tulomenetyksen (mm. yhteisöveromenetykset)

Tuusulan rahallinen menetys 5 558 000 euroa,Keravan 5 783 000 euroa, Järvenpää
5 638 000 euroa. Tämän leikkauksen vaikutus on näiden kuntien kunnallisveron korotustarpeeseen 0,80 % - 0,93%.

Eli on hallituspolitiikan muutostarve ja se on mahdollista, ihan kuntien ja kuntalaisten puolesta.

10.2.2012 07:17

Jaa, siis sinun mielestäsi me maksetaan liian vähän veroja? Vaikka heti palkasta meidänkin taloudessa menee 1800€/kk ja lisäksi maksetaan muita veroja tuhansia euroja vuodessa . Pitäisikö kaikki rahat antaa valtiolle ja kunnalle, jotka sitten jakaisivat ruokaa ja vaatteita asukkaille, ja ehkä myös viikkorahaa, n. 50€/talous. Tämäkö se olisi Porspakan ihanne-yhteiskunta johon tulisi pyrkiä? Eikö tuota jo koklattu Neukkulassa? Meidän taloudessa on itselläkin maksuvelvollisuuksia useille tahoille, me ei selvitä kaikesta jos veroja vielä tästäkin nostetaan. Meillä menee pelkkään sähköveroonkin sievoinen summa. Yhteiskunta ei voi perustua Porspakan haavemaailmaan, jossa rahaa tulee jostakin, ja sitä riittää kaikille, eikä se lopu koskaan.

10.2.2012 07:44

On valitettavaa, että LAHELA1 ei sisäistä esittämääni verototuutta. Verotuksen painopistettä on hallitusten toimin, kevennetty rikkailta, yritys-ja pankkimaailmalta, ja nyt siitä aiheutunut kunnille ns. syömävelka/kestävyysvaje ja valtionosuusleikkausten leikkaamisen lisäksi kuntien kustannukset aiotaan maksattaa meillä tavallisille kuntalaisille - pakkosuurkuntana !

10.2.2012 09:15

Tärkeää on, että terveyskeskuspalvelut saa jatkossakin ilta- ja viikonloppuisin sieltä mistä virka-aikaankin. Maaseudulla joutuu matkustamaan maakunnan pääkaupunkiin, usein toista sataa kilometriä.

Tärkeää on, että päiväkodit, peruskoulut ja lukiot säilyvät jatkossakin lähellä kuten tällä hetkellä. Lasten tulee päästä kouluun kävellen tai pyörällä.

Tärkeää on, että ikäihmiset hoidetaan lähellä omaisia, kuten tähänkin asti.

Tärkeää on, että ihmiset saavat hoidettua lupa-asiansa (passit, ajokortit, aseluvat...) lähikeskuksessaan, kuten tähänkin asti.

Tärkeeää on, että julkinen liikenne säilyy vähintään nykyisellä tasolla.

Tärkeää on, että katuja, puistoja ja rakennuksia hoidetaan vähintään samalla panostuksella kuin tähänkin asti.

Tärkeää on, että julkisen sektorin työpaikat eivät oleellisesti vähene ja siten aiheuta työttyömyyttä ja syrjäytymistä.

10.2.2012 09:19

Jaa, onko näin? Kuitenkin nämä mainitsemasi kunnat saavat tuloja enemmän kun koskaan ennen ja joka vuosi tulot lisääntyy, mutta mikään ei riitä kun kovapalkkaisia virkamiehiä vain lisätään, ja varsinaisia työntekijöitä (terveys ja muu sosiaaliala) ei ole varaa palkata lisää. Tämä kuntaliitos mahdollistaa virkamiesten huomattavan vähentämisen, jopa satoja henkilöitä, jotka sitten korvataan todellisilla työntekijöillä. Luuletko että nuo valtionosuudet sataa taivaasta, eikä kukaan joudu niitä veroina maksamaan. Seuraavaksi voidaankin miettiä kuinka monta henkeä Tuus-Ker-Jär kunnantaloilla työskentelee hallinnon puolella ja kuinka monta on suorittavia työntekijöitä, josta voidaankin laskea liitoksesta tulevat säästöt ja sitäkautta lisätä sairaanhoidon ja muun palvelualan henkilökuntaa. Varsinkin vanhusten hoivaan tarvitaan paljon lisätehoa 10-20 vuoden kuluttua. Täytyy vain toivoa että Porspakan kaltaisia vanhoihin asemiin jäykistyneitä on kuitenkin pieni vähemmistö kuntien asukkaista.

10.2.2012 11:07

Kuntie tuloja leikattiin tämän vuoden valtion budjetissa noin miljardilla eurolla. Lisäksi mätettiin lisää tehtäviä antamatta niihin rahoitusta riittävästi. Nyt suunnitellaan 5 miljardin lisäleikkauksia. Tällä menolla kunnat ovat todella liemessä ja näin niitä pakotetaan tottelemaan oikeiston politiikkaa.
Kuntien taloudet saataisiin helposti paremalle tolalle laittamalla pääomatulot kunnallisveron alaisiksi. Siis lopetetaan vapaamatkustajien hyyssääminen. Toinen kätevä ja nopea keino olisi lopettaa kaikki ne yksityisiltä tehtävät ostopalvelut, jotka tulevat kuntien omana työnä halvemmaksi.
Kuntien valtionosuuksia on nostettava niiden laikkaamisen sijasta.
Keinoja löytyy, mutta löytyykö tahtoa.

10.2.2012 11:31

MIKSI ON PAKKO UUDISTAA........
Hyvin yksinkertaistaen; Silloin kun liityttiin eu:hun ja vaikka ei olisi menty> Velat on maksettava. Nyt on sen aika..... vaikka näyttää ja kuullostaa siltä , että purnausta tulee.

Valtio on nakittanut kuntia jo pitkään ja ne on velkaantuneet. Työvoimapula kunnissa jne päällekkäisten toimitojen purku on pakko tehdä.

Yksi kunnan t kaupunginjohtaja pystyy hoitamaan kevyesti 30000-150 000 asukkaan yksiköt.

Pois johtoa> tilallle suoritusporrasta.

Lapsille ja nuorille tulevaisuus. pois itsekkyys.

10.2.2012 11:50

Pohjois-Sipoolaiset haluavat kuulua Helsinkiin. Sieltähän he päivittäisruoat ostavat. Vai mikäkö se autojono Keravan marketteihin on ? Itäturistitko ?
Harasoo. Da da.

10.2.2012 11:54

Pohjois-Sipoon mukaan ottaminen uuteen Keski-Uudenmaan kattavaan kuntaan olisi paljon loogisempi vaihtoehto kuin sen jättäminen Helsingin syrjäisimmäksi kolkaksi.

Suurkuntien merkittävin hyöty on kaavoituksen järkeistämisessä niin rakentamisen kuin liikennesuunnittelun osalta. Kaikki maankäyttöön liittyvät ratkaisut pitäisi kyetä tekemään vähän laveammalla näkemyksellä kuin nykyisin tehdään. Siihen suurkunnat pk-seudulla tarjoavat ratkaisuja. Palvelut kuntalaisille voisi järjestää monin eri mallein yhdistämällä voimia muiden kuntien kanssa. Erilaisten yhteistyöelinten valvonta on osoittautunut hankalaksi ja luottamuksen hiipuessa kehittämisestä tulee toivotonta. Kuuma on ihan kouluesimerkki hyödyttömäksi hiipuneesta yhteistyöorganisaatiosta. On selkeämpää jos kunta kykenee vastaamaan suurimmasta osasta kuntalaisten tarvitsemia palveluita. Yksittäisen kuntalaisen etujen osaoptimointi aiheuttaa kokonaisuudelle vain haittaa. Kannatan siten esitettyä ehdotusta lisättynä Pohjois-Sipoolla.

10.2.2012 12:39

Vaikka en ole varsinkaan Tuusulan kunnan poliittista eliittiä, jota demaripomo Lindberg edellyttää pakkosuurkunta projektin vastustajalta (Keskari 10.2-12) niin olen nykykuntien säilyttämisen puolella.

Ministeri Virkkusen ja kokoomuspuolueen johdolla nimetty työryhmä ja sen esitysen
lukeneena (37 siv ) kauhistelen esityksen puutteita. Esitys on lyhyesti sanottuna, kuntien ja lähipalvelujen sekä kuntademokratian tuho- ohjelma.

10.2.2012 12:51

Kuntaliitoksien perusteena on säästöt, mikä on selvä ilmaus että johtoa on liikaa. Miksi ei turhatoivoja voi potkia pois ilman kuntaliitoksia.

10.2.2012 13:58

P orukka täällä valittelee kuntien määrää ja laatua. Mieleen ei varmaan ole käynyt mikä pohjimmiltaan on tämän tilanteen aiheuttanut? Suomen valtio on lainannut vakuusrahastoon miljarditolkulla euroja ja kohta niitä otettuja lainoja pitää alkaa maksaa takaisin. Nyt pannaan kuntalaiset juoksemaan palvelujen perässä, leikataan Suomen puolustuskyky lakkauttamalla varuskuntia ja työikäisiltä nostetaan eläkeikää tuntuvasti.
Paljon on kehuttu Ruotsin kuntauudistusta vaikka sielläkin on vielä 290 kuntaa.
Jos kuntaliitoksia tulee, haluaisin keravalaisena liittyä mieluimmin pohjois-Sipooseen. Syynä on Keravan Energia,jota en haluaisi tuusulalaisten tai järvenpääläisten tuhota. Oman energialaitoksensa he jo panivat lihoiksi.
Äänestäkää oikein paljon Kokoomusta,Demareita ja Keskustaa niin saatte lisää tätä kurjuuden maksimointia

10.2.2012 14:13

Kuntajaon uudistamiseen Suomessa on välttämätön tarve. Älkää tuijottako pelkkään karttaan vaan lukekaa koko kuntaselvitys:
www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/03_kunnat/20120206Elinvo/name.jsp

Kokonaan toinen juttu on se mitä tehdään Tuusulan ja siitä aikoinaan erotettujen Keravan ja Järvenpään kanssa. Mielestäni em. selvityksessä esitetyt syyt puoltavat paluuta Suur-Tuusulaan.

10.2.2012 14:28

Kannattaa todella lukea ajatuksella virkamiestyöryhmän selvitys ja unohtaa siihen liittyvä perusteeton propaganda, jossa muun muassa pidetään pakkoliitoksia välttämättömyytenä.
Selvityksessä ei ole mitään uutta. Siinä ei selvitetä edes sitä miten paljon kuntien valtionosuuksia ja verotuloja on valtion toimesta leikattu viimeisten 20 vuoden kuluessa. Siinä ei ole vähäisimmässäkään määri selvitetty miten parannetaan terveys- ja vanhusten palveluja kuntalasiten tarpeista lähtien. Demokratia on heitetty romukoppaan.
Kuntien tilannetta ei paranneta keskittämällä niitä pakkoliitoksilla, vaan lisäämällä niiden resursseja. Järvenpää, Kerava ja Tuusula ovat sopivankokoisia kuntia ja niitä voidaan kehittää kuntalaisten tarpeista lähtien itsenäisinä ja itsehalinnollisina.

10.2.2012 17:08

JOHANCA on ilmeisesti lukenut virkamiestyöryhmän esityksen Suomen uudesta kuntarakenteesta, sillä tavattoman oikeistolaisella mielialalla, jota propagandaa häpeättömästi ns. selvitys tarjoilee kuntalaisille.

Kunta asukkaiden tarpeet ja mielipiteet on täysin sivuutettu ja sitä hallitsee julkisten menojen leikkaaminen, lähipalvelujen karsiminen ja kuntalaisten jättäminen terveydenhoidossakin laajalti yksityisten markkinoiden armoille.

Mitään todellisuutta ei löydy Tuusulan kunnan tarpeesta suostua kokoomusjohtoisen hallituksen suurkuntaprojektiin. Vain kuudella sivulla kyseisessä
selvityksessä on edes mainittu Tuusula, muttei kertaakaan muuta kuin olemassa oleva tilastotieto ja sen ennustettu arvo tulevaisuudessa.

Tämäkö on muka asianmukaista vastuullista työtä virkamiestyöryhmältä, varsinkin kun näillä esitetyillä "perusteilla" ollaan lopettamassa nykykuntia.

11.2.2012 07:17

Keravan Energia oy : Miten käy kuntaliitoksessa
Keravan Energia omistaa omat piuhansa, ei siinä sen kummempaa käy, jos ne pystyy tekemään sähköä halvalla, niin pystyy tekemään kuntaliitoksen jälkeenkin, ei siinä sen kummempaa tapahdu. Mutta voisko tapahtua sellainen ihme että JäKeTu voisi saada aikaan sen että naisten ei tarvi mennä Hesan takamaille röntgeniin vaan vois mennä yhteisesti ostettuun rönntgen kuvaukseen lähialueella.

11.2.2012 07:34

Kyllä Porspakan haluama Stalin ja Neuvostoliitto on saatava takaisin, ja varsinkin Suomen osalta siitä olisi suurtakin hyötyä, saataisiin Tiklas oy ja muitakin työpaikkoja takaisin + muu hyöty, muun muassa armeijan Mig19 ostokset ja vastakauppojen vaikutukset suomalaiseen vaihtokauppaan.Olen itse ajanut TS-71 telaketku -veturia Hyrylän varuskunnassa, joten tiedän mitä Porspakan tarkoittama Sovjet tavara-vaihto-kauppa pitää sisällään.Porspakan mielipiteitä lukeneena tulee mieleen että hänelle olisi edullista perustaa uusi valtio ja se nimeksi tulisi " Ei veroja:Eimaksuja:Kaikki Ilmaista:Nauttikaa:Rahaa tulee Taivaista" Minäkin muuttaisin tuohon Porspakan perustamaanvaltioon, varsinkin jo sen sijainti olisi KapVerden saaristossa.

11.2.2012 07:40

Tuli mieleen tässä että oletko se sama Porspakka joka kirjoittee Jokelan asioista?
Sairasautoihin liittyen?

11.2.2012 21:56

Hei!
Missä käytte sairaalassa jos Hyvinkää sirtyy pois HUS:ista?
Hyvinkäästä on tulossa HUS:n toiseksi suurin sairaala ellei sitä siirretä Hämeeseen!

12.2.2012 11:15

Jos nämä esitetyt kunnat Keski-Uudella maalla tulevat yhdistymään, niin kai silloin pitää myös päästä kulkemaankin näiden entisten kuntien keskuksiin julkisiakin käyttäen. Näillä alueilla sijaitsee kuitenkin tulevan suurkunnan yhteisiä kouluja, sairaaloita yms. Poikittaisliikenne on nollassa tällä hetkellä. Yleiset kulkuyhteydet ovat jotenkin sujuvia helsinki-pohjoinen akselilla, mutta entäs poikittain? Kunnan sisäisen tasa-arvon nimissä tämä jouduttaneen ensimmäisten joukossa pistämään kuntoon - eikö vain?(...ja rahaa tulee palamaan...)

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.