Muokkaa

Aiolis-kuoro valmistautuu juhlavuoteen

Aioliksen syyskausi starttaa syyskuun alussa.

Aioliksen syyskausi starttaa rytinällä syyskuun alussa. Syksyllä lauluissa näkyy ja kuuluu Suomi 100 vuotta -teema. Juhlat jatkuvat myös vuoden 2018 puolella, jolloin kuoro juhlistaa 20-vuotista taivaltaan Keravan musiikkiskenellä.


Naiskuoro Aiolis on perustettu vuonna 1998. ”Olemme hulvaton joukko laulamiseen hurahtaneita, eri-ikäisiä naisia. Porukan yhteinen nimittäjä on rakkaus kuorolauluun ja yhdessä tekeminen on se juttu, joka saa laulajat palaamaan harrastuksen pariin vuodesta toiseen”, kertoo kuoron puheenjohtaja Laila Martinsone.

 

Aiolis on tunnettu monipuolisesta ohjelmistostaan. Kuoro esittää viihde- ja kansanlaulumusiikkia, Abbasta jazziin, perinteistä naiskuoromusiikkia unohtamatta. Aiolis esiintyy omien konserttien lisäksi myös pienemmissä tilaisuuksissa ja yhdessä muiden kuorojen kanssa isoissa tapahtumissa, kuten keväällä Sulasolin laulu- ja soittojuhlissa. ”Vuonna 2018 järjestämme kuoron 20-vuotisen taipaleen kunniaksi juhlakonsertin teemalla ”20 vuotta, 20 laulua naisen elämästä”. Tulevana syksynä kuoro esiintyy myös Keravan Opiston Viikkoa vaille 100 vuotta -tapahtumassa 29.11. Keravan lukiolla”, Martinsone paljastaa.

 

Kuoroa johtaa alkavalla syyskaudella Taina Mättö. Hän on pitkäaikainen kuorosisko ja kuoron varajohtaja. Tainan ajatus kuorolaulamisesta kiteytyy kokonaisvaltaiseen musiikin kokemiseen, yhdessä oppimiseen ja yhteiseen kokemukseen laulamisesta, hengittämisestä, liikkeestä ja tunteesta. Taina toimii kuoron taiteellisen johtajan Jaime Belmonte Caparróksen sijaisena tämän opintovapaan ajan.

 

Naiskuoro Aiolis ottaa riveihinsä uusia laulajia syyskauden aloituksen yhteydessä. Vahvistusta kaivataan erityisesti korkeimpaan stemmaan eli 1. sopraanoihin. Ensimmäiset harjoitukset pidetään maanantaina 4.9. klo 18 alkaen Keravalla Killan koulun musiikkiluokassa. Ensimmäisellä harjoituskerralla voi tulla mukaan tutustumaan porukkaan ja kuoron harjoituksiin ilman sitoutumispakkoa. Kuoronjohtaja pitää uusille laulajille koelaulun äänialan määrittämiseksi. Lisätietoja antaa kuoron puheenjohtaja Laila Martinsone: laila.martinsone1(at)gmail.com.

 

Ajankohtaista tietoa Aiolis-kuorosta löytyy kuoron nettisivuilta www.aiolis.net ja Facebookista hakusanalla Naiskuoro Aiolis Kerava.

Naiskuoro Aiolis

Vuonna 1998 perustettu Naiskuoro Aiolis toimii Keravan Opiston kuorona. Nimeemme kätkeytyy sekä musiikillisia viitteitä että valkosipulin (aioli) kautta yhteys kotikaupunkiimme Keravaan. Naiskuoro Aiolis on luonut oman persoonallisen tyylin monipuolisella ja tasokkaalla ohjelmistollaan, joka vaihtelee kevyestä musiikista juhlaviin klassisen musiikin helmiin.

Lisätietoja www.aiolis.net