Kiitosta ja moitetta Järvenpään liikennejärjestelyille

Kiitosta ja moitetta Järvenpään liikennejärjestelyille

Kiitos täytyy antaa siitä, että vihdoinkin on ryhdytty rakentamaan puuttunutta kadunpätkää Ristikadun ja Eriksnäsintien välille. Tämä yhteys tarvitaan ehdottomasti purkamaan niitä liikennemääriä jotka nyt pakosta joutuvat kulkemaan keskustan läpi Postikatua tai Sibeliuksenkatua pitkin. Onnettomuustilastot ovat jo useamman vuoden ajan osoittaneet, että näiden katujen liikennemääriä pitää saada ohjatuksi muille reiteille. Mutta minkäs teet kun muuta reittiä ei ole ollut.

Toivoa sopii että uusi katuyhteys myös rakennetaan läpikulkuun sopivaksi eikä nurkkakuntaisesti täytetä sitä töyssyillä tai muilla esteillä.

Toinen kiitoksen paikka on Myllytien ja Kirjastokadun risteykseen ilmestynyt väistämisvelvollisuutta osoittava liikennemerkki. Aikaisempi tilanne oli aivan kestämätön, kun juna saapui ja pysäköintipaikalta lähtenyt autojen virta sulki Myllytien aina keskustan alikululle saakka. Nyt liikennevalot pätkivät Myllytien autovirtaa ja molemmista suunnista pääsee liikenteeseen mukaan.

Moitteen paikkojakin löytyy. Eräs sellainen on Loutinkadun alkupäästä löytyvä liikennemerkki. Liikennemerkkien tarkoitus on olla yksiselitteisiä ja tarkoittaa sitä mihin tarkoitukseen ja mihin paikkaan ne on asetettu. Tämä liikennemerkki osoittaa, että vilkkaasti liikennöity Loutinkatu onkin yhdistetty jalankulku- ja pyörätie. Ilmeisesti säästösyistä merkki on asetettu valmiiseen suojatien merkin tolppaan ajoradan reunaan ja saatu aikaan laiton tilanne. Ei tällaisia saa olla.

Merkki pitää siirtää vaikkapa taaempana näkyvän alueellisen pysäköintikiellon tolppaan.

Siinä samalla joku voisi miettiä, voisiko tämän alueellisen pysäköintikiellon takarajaa siirtää Siltakadun risteyksen lähelle, jotta ilmeisen tahallinen liikennettä häiritsevä pysäköinti Loutinkadulla loppuisi.

Pimeä aika ja Joululiikenne ovat taas täällä. Eipä voisi muuta toivoa kuin takavuosien tapaan "Hei! Heijastin heilumaan".

Ja sitten sitä joulumieltä ratin taakse!

Ollaan kavereita liikenteessä.

Joulurauhaa ja turvallista liikennevuotta 2012!

Jukka

Autoliitton Keski-Uudenmaan osaston kotisivu http://www.autoliitto.fi/keski-uusimaa

Autoliiton kotisivu http://www.autoliitto.fi