Cavalierin seurakisat 22.1.
-
Kuva: Suvi-Maria KnuutinenIina Rantanen ja Antti-Pekka Piironen sekä Sara Laaksonen ja Olli Lipsonen, Cavalierin Lapsi 2 E parit
Sunnuntaina tanssittiin Järvenpäässä Cavalierin seurakilpailut,
jotka keräsivät lähes 50 paria kisaamaan E-luokissa paremmuudesta eri ikäluokissa.
Cavalierin seniorit nappasivat päivän parhaat sijoitukset,
mutta myös lapsiluokissa koettiin onnistumisen hetkiä.
Ensimmäistä kertaa kisoihin osallistuneet seniori 2-luokan
Jaakko ja Päivi Christensen veivät kultamitalin kotiin kaikki tanssit voittaen
ja ilon kruunasi Pertti Kokkosen ja Maarit Lindroos-Kokkosen
sijoittuminen hopealle samassa luokassa.
Seniori 3-luokassa Seppo Salo ja Marianne Hjelt voittivat vakiotanssit
ja sijoittuivat pronssille lattareissa.
Lapsi 2-luokan Olli Lipsonen ja Sara Laaksonen tanssivat hopeaa samoilla sijalukupisteillä kuin voittajapari ja Antti-Pekka Piironen ja Iina Rantanen sijoittuivat toisissa kisoissaan neljänneksi.
Juniori 1-luokassa Vikke Kuusi ja Maija Nummelin saivat kolmansissa kisoissaan tanssiuransa ensimmäisen mitalin sijoittuen pronssille.
Saman luokan Miikka Valkovski ja Essi Lindqvist tulivat neljänneksi.
Juniori 2-luokassa myöskin ensimmäistä kertaa kisanneet
Joakim Nyberg ja Milla Partonen sijoittuivat neljänneksi.
Tanssiurheilukeskus Cava, 22.1. Seurakilpailut, järj. Cavalier ry.
Lapsi 1:
1/1) Niko Oreshkin/Aleksanra Palenius, TK Master Helsinki 6,0
Lapsi 2:
1/7) Eero Laine/Sandra Lankila, Fregolina Kaarina 10,0
2) Olli Lipsonen/Sara Laaksonen, Cavalier Järvenpää 10,0
3) Anton Rantamäki/Sinja Sarasto, Parketti Hyvinkää 21,0
4) Antti-Pekka Piironen/Iina Rantanen, Cavalier 26,0
5) Leo Österås/Pilvi Saarinen, Bolero Turku 26,0
6) Ramunas Lind/Anastasia Kuzmitsjova, TK Master 33,0
7) Victor Silander/Tilda Lill-Smeds, Tellus Porvoo 42,0
Juniori 1:
1/4) Dominik Savolainen/Eveliina Pietikäinen, TK Master 8,0
2) Danik Ioutsi/Aleksandra Mironova, TK Master 10,0
3) Vikke Kuusi/Maija Nummelin Cavalier 18,0
4) Miikka Valkovski/Essi Lindqvist 24,0
Juniori 2:
1/4) Riiko Leino/Heidi-Susanna Oja, Fregolina 7,0
2) Matias Salo/Heidi Kettunen, Swivel Salo 14,0
3) Teemu Simola/Laura Simola, Pivotkerho H:linna 17,0
4) Joakim Nyberg/Milla Partonen, Cavalier 22,0
Nuoriso:
1/1) Niklas kekki/Pauliina Sääksi, Step Tampere 6,0
Yleinen:
1/6) Jari Hakkarainen/Heli Hurme, Spiral T:re 13,5
2) Jussi Nurmi/Anu Holm, Parketti 14,5
3) Vesa Karvonen/Mary Verret, Star H:ki 17,0
4) Kim Hakala/Sanna-Mari Saarimäki, Spiral 21,0
5) Timo Urhonen/Heli Kaskela, Telemark Team Oulu 28,0
6) Antti Salmela/Laura Takkinen, Spiral 32,0
Seniori 1:
1/6) Jurka Rahikkala/Linn Österäs, Bolero 10,0 2
) Sampsa Lindberg/Katja Lindberg, Nick’s Lahti 13,0
3) Timo Viitanen/Eeva Kervinen, Spiral 19,5
4) Petri Kuosmanen/Anu Rantanen, Mikkelin Urheilutanssijat 24,5
5) Jarmo Matikka/Tarja Myllymäki, Spiral 28,0
6) Pertti Arajoki/Päivi Tuomikoski, Vakita Vantaa 31,0
Seniori 2:
1/3) Jaakko Christensen/Päivi Christensen, Cavalier 6,0
2) Pertti Kokkonen/Maarit Lindroos-Kokkonen, Cavalier 13,0
3) Jukka Liukkonen/Teija Liukkonen, Heinolan Tanssikerho 17,0
Seniori 3 vakiot:
1/6) Seppo Salo/Marianne Hjelt, Cavalier 4,0
2) Raimo Korpela/Anneli Korpela, Spiral 5,0
3) Tapio Loimula/Marja Loimula, MiUrTa 9,0
4) Aatos Heinonen/Tuula Päivike, Habanera Espoo 13,0
5) Anssi Vaskisalo/Tuula Neuvonen, Foksi Jämsä 15,0
6) Jouni Riikonen/Nina Riikonen, Blue&White H:ki 17,0
Seniori 3 latin:
1/6) Kenneth Paajanen/Sari Paajanen, TanssiDans Kirkkonummi 3,0
2) raimo Korpela/Anneli Korpela, Spiral 7,0
3) Seppo Salo/Marianne Hjelt, Cavalier 11,5
4) Veijo Keveri/Tarja Keveri, Star 12,5
5) Jouni Riikonen/Nina Riikonen, B&W 13,0
6) Timo Koivumäki/Sirpa Huumo, Star 16,0
Seniori 4 vak:
1/3) Otmar Tarmann/Helena Tarmann, Habanera 3,0
2) Markku Lindqvist/Eira Matilainen, Dancing Lahti 6,0
3) Jouko Tikkanen/Marketta Tarkkanen, Dancing 9,0
Seniori 4 lat:
1/2) Otmar Tarmann/Helena Tarmann, Habanera 3,0
2) Jouko Tikkanen/Marketta Tarkkanen 6,0
Tanssiurheiluseura Cavalier ry. on järvenpääläinen 20.1.1982 perustettu tanssiurheiluseura, joka sai Nuori Suomi-sinetin vuonna 2009. Seura tarjoaa erilaisia tanssiharrastuksia kaikenikäisille.
Päälajimme on kilpatanssi, mutta paritanssien saloihin voi tutustua myös lavatanssitunneilla sekä erilaisill teemakursseilla. Kilpatansseja ovat vakiotanssit: hidas valssi, tango, wieninvalssi, foxtrot ja quickstep sekä latinalaiset tanssit: samba, cha-cha, rumba, paso doble ja jive.
Kilpatanssin voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa! Bailatino tarjoaa vauhdikasta menoa ja kunnon kohotusta lattarimusiikin tahdissa fiilistellen ilman partneria.
Lastentansseja tytöille ja pojille löytyy eri ikäryhmistä: NaperoTanssi, TenavaTanssi, TanssiStarat ja Hot Dance.
Kilpatanssin alkeita opetellaan Järvenpään lisäksi myös Tuusulan Hyrylässä ja Jokelassa.
Cavalierin kilpatanssijat ovat menestyneet loistavasti aina. Seurassa on useita huipputason yleisen- ja senioriluokan pareja sekä monia tähtiainesta olevia lapsi- ja nuorisopareja!
Kumppanit
Uusimmat
- (14:31) Junaliikenne normaaliksi klo 19
- (13:18) Uusia kasvoja Krapin kesäteatterissa
- (12:19) Vuoden kuluttua on helpompaa
- (11:22) Kerava väläyttää taas lunastusasetta
- (10:47) Sotilaskodin Mersu odottaa huutokauppaa
- (10:40) Sotkiko junakaaos matkasi? 2
- (10:30) Anna Eriksson kerää katselukertoja YouTubessa - uutuuslevy myi kultaa
- (10:21) Järvenpään pomoille nelonen johtamisesta
Päivän kysymys
Katso kestotilaajan klubiedut
Keski-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.



Jokamiehen markkinat
ja yritysilmoitukset
Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa lauantaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista.
Tässä voit tehdä itse ja jättää ilmoituksen myös minkä tahansa päivän Keski-Uusimaan luokiteltuihin ilmoituksiin. Klikkaa palveluun.



Mäkelän Autotalot | Ilmoitus
Uusimmat blogit ja kolumnit

Liity Keski-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.





