HockeyBird valloitti Järvenpään jäähallin lauantaina

Haukkojen G-04 jääkiekkojoukkue järjesti viime lauantaina 16 peliryhmän Consti-turnauksen. Päivän aikana pelattiin kiivaalla tahdilla, yhteensä 34 ottelua.

Voittopokaalin vei kotiinsa Blues Matinkylä A -joukkue, Grankulla IFK white sai hopeaa ja Pitäjänmäen Tarmo pronssia. Blues Matinkylä oli liikkeellä vahvalla ryhmällä, sillä sen B -joukkue tuli neljänneksi.

Haukkojen omat joukkueet, black ja white, eivät tällä kertaa yltäneet aivan kirkkaimpiin sijoituksiin. Black:n sijoitus oli 15.-16. ja white:n 9.-10. Pelit olivat tiukkoja ja marginaalit pieniä. Isännät esiintyivät edukseen, sekä jäällä että sen ulkopuolella. Syksyn harjoittelu alkaa tuottaa tuloksia. Tästä on hyvä jatkaa ensi lauantaina alkavaan Leijonaliigaan.

Juuri sopivasti sijoituspelien aikaan jäähalliin lehahti HockeyBird, kevään koti-MM-kisojen maskotti. HockeyBird touhusi ympäri hallia, pyörähti jäällä otteluiden välillä ja osallistui palkintojen jakoon. Missä lintu ja sitä paimentava erotuomari liikkuivatkin, siellä oli aina iso joukko pelaajila ja yleisöä ihastelemassa.

Turnauksen järjestelyihin panostettiin huolella. Kaikille joukkueille oli järjestetty omat pukuhuoneet ja Haukat G-04 joukkueen oma keittiöketju valmisti ruoan ja välipalan noin 200:lle henkilölle.
Consti-turnaus oli ensimmäinen G-04 joukkueen järjestämä turnaus. Vanhemmilla ja muilla taustajoukoilla onkin haastetta yltää samaan tasoon tulevissa turnauksissa.