Maassa rauha - KuumArtin näyttely Hämeenlinnassa

Maassa rauha - KuumArtin näyttely Hämeenlinnassa

 

 

Taideseura KuumArtin vuosittaiseen näyttelykalenteriin sisältyy yksi näyttely oman toiminta-alueen ulkopuolella. Tarkoituksena on esitellä keskiuusimaalaista taidetta

myös muissa kunnissa. Aiemmin jäsenten teoksia on ollut esillä Haminassa ja Lahdessa.

Tämän vuoden vierailu tehdään Hämeenlinnaan nyt joulukuussa.

Näyttelytilan koon vuoksi tarjottavien teosten määrää rajoitettiin enimmillään kahteen ja

töitä tarjosi 19 taiteilijaa. Näyttelyn jyrytti taidemaalari Raija Heikkilä.

Heikkilä totesi, että useimmissa teoksissa teema Rauha maassa oli toteutettu luontolähtöisesti.

Teoksissa luonnon rauha ja seesteisyys luo teeman mukaisen tunnelman. Maisemaa ja teemaa yleensä oli käsitelty sekä värikkäästi että niukoin harmain sävyin käyttäen eri tekniikoita. Joukossa oli sekä esittäviä että abstrakteja teoksia.

Tehtäväänsä Raija Heikkilä piti varsin haasteellisena ja tarvittiin aikaa ja hahmotuskykyä näyttelykokonaisuuden luomiseen.

Näyttelyyn valittiin 24 teosta. Näistä Raija Heikkilä kokosi kauniin ja harmonisen kokonaisuuden, jossa tehdyt työt asettuvat luontevasti omille paikoilleen.

 

 

KuumArt ry:n taidenäyttely Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa,

Lukiokatu 2, Hämeenlinna 7.- 31.12.2011

Avoinna ma – ti, 10 – 20, ke – pe 10 – 19, la 10 – 15, su 12-16.

( pe 23.12. 10 -17, 24-26.12. suljettu )