Viestintäoikeuden professori ei usko, että kansanedustajien puheenparret lähtisivät käsistä Mäenpää-päätöksen vuoksi – asiattomista puheista on muitakin mahdollisia seurauksia kuin rikosoikeus 26.6.2020 17:39
Valtakunnansyyttäjä Toiviainen pettyi syyttämisluvan epäämiseen – "Kyse oli tavanomaisesta vihapuhetapauksesta" 26.6.2020 16:15
Eduskunnan tuore puhemies kävi kahdenkeskisen keskustelun Mäenpään kanssa – "Asia on nyt loppuun käsitelty" 26.6.2020 13:36
Mäenpään syytesuojan puolesta äänesti 54, kun 121 olisi halunnut sen murtaa – eduskunta ei myöntänyt syyttämislupaa 26.6.2020 16:54
Eduskunnan kevään istuntokausi päättyy tänään – viimeisessä istunnossa äänestetään kansanedustaja Juha Mäenpään syytesuojan murtamisesta 26.6.2020 4:17
Mäenpään syytesuoja-asiassa lausuntoja antaneista professoreista kaksi puolsi syytesuojan murtamista, loput neljä eivät ottaneet yksiselitteistä kantaa 24.6.2020 17:03
Kansanedustaja Mäenpään syytesuojan murtaminen jakoi eduskuntaa – näin syyttämislupaa puollettiin ja vastustettiin 24.6.2020 14:46
Eduskunnan täysistunnossa käsitellään tänään sitä, saako valtakunnansyyttäjä syyttämisluvan perussuomalaisten Mäenpään vieraslajipuheista 24.6.2020 7:44
Puolueet antavat edustajilleen vapaita käsiä perjantain äänestyksessä perussuomalaisten Mäenpään syytesuojan murtamisesta 23.6.2020 18:14
Perustuslakivaliokunta puoltaa syyttämisluvan antamista perussuomalaisten kansanedustaja Mäenpään vieraslajipuheista – "Puhe on pidetty ja piste", Mäenpää sanoo 17.6.2020 16:21
Entiset päätoimittajat puolustavat perussuomalaisten Mäenpään mielipidekirjoitusta – syyttäjä vaatii kolmikolle sakkorangaistust 24.3.2020 16:13
Kansanedustaja Juha Mäenpää ja kaksi maakuntalehtien ex-päätoimittajaa tänään käräjille mielipidekirjoituksen takia 24.3.2020 2:10
Kansanedustaja Juha Mäenpää ja kaksi entistä maakuntalehtien päätoimittajaa syytteeseen Mäenpään mielipidekirjoituksen takia 4.3.2020 18:53
Perustuslakivaliokunta haluaa valtakunnansyyttäjän kannan ennen päätöstä Mäenpää-tapauksessa 28.2.2020 13:30
Vieraslajipuheesta valiokunnassa kuultu kansanedustaja Mäenpää: En ole loukannut mitään kansanryhmää 20.2.2020 17:22
Erikoinen episodi eduskunnassa: Keskustelu kansanedustajan syytteeseen asettamisesta kuihtui kasaan 6.2.2020 17:53
Puhemies Vanhasen mukaan keskustelu eduskunnassa oli syyskaudella yleiskuvaa maltillisempaa 4.2.2020 17:36