Viranomainen kehotti keskeyttämään datakeskusten valmistelun Muhoksella ja Kajaanissa – Google: "Olemme toimineet metsälain pohjalta" 6.10.2026 17:01
Googlen datakeskushankkeen hakkuille Muhoksella ei herunut poikkeuslupaa, mutta hakkuut tehtiin silti 28.9.2026 18:05
Viranomainen pyytää Googlen hankeyhtiöltä selvityksiä Muhoksen ja Kajaanin datakeskushankkeista 18.9.2026 16:22
Tapahtumapaikkoina allegorinen lentokone, nyky-Venäjää muistuttava fiktiivinen kaupunki sekä Itä-Suomi – kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaat on julkistettu 6.11.2025 20:54
Kaivoksista käteistä kunnille – Sotkamo, Keminmaa ja Sodankylä hyötyvät uudesta verosta eniten 27.3.2025 12:51
Hallituksen leikkaukset uhkaavat suomalaisen teatterin tulevaisuutta, varoittaa alan etujärjestö – "Mittakaavaa ei välttämättä hahmoteta" 21.8.2024 9:16
Opetushallitukselta ohjeet lapsen fyysiseen rajoittamiseen päiväkodeissa – turvavaljaita ei pääsääntöisesti tule käyttää 26.2.2024 5:00
Suomessa opiskelu voi olla keino päästä pois Venäjältä, arvioi ministeriö – "Opiskelijan oleskelulupa voi olla helpompi saada kuin työperäinen oleskelulupa" 19.2.2024 21:05
THL: Yli puolet Suomen väestöstä on saanut kaksi koronarokotetta – sairaalahoidossa on lähes sata koronapotilasta 1.9.2021 16:25
Matkustajajunia korvataan linja-autoilla Kajaanin ja Oulun välillä sähköratavaurion vuoksi 23.6.2021 7:57
Puolustusvoimat tarjoaa nuorille äkkilähtöjä – näin inttiin pääsee ohituskaistaa pitkin 8.6.2021 16:05
Keskustan kuntavaaliehdokkaan mukaan kokouksessa näkynyt hakaristilippu ei ollut hänen omansa 12.4.2021 9:26
Siskojen ja Simojen Joulupostia ikäihmisille -kampanja ylitti kaikki odotukset – kampanja keräsi huikeat 146 185 korttia 21.12.2020 13:34
Kuhmossa otetaan käyttöön uusia rajoituksia koronaviruksen torjumiseksi – "Rajoitukset kannattaa tehdä nyt, eikä miettiä sitten viikon päästä, että olisiko pitänyt" 31.8.2020 9:31