Talous

Etusivulla nyt

  1. OP Uusimaa siirtyy Perhelän toimistotaloon – vanhojen tilojen paikalle kaavaillaan toista valtavaa korttelia: "Ainakin vielä yksi uusi tornitalo"
  2. Meidän Festivaalin liput lähes loppuunmyyty – päätöspäivänä ohjelmassa myös ulkomaalaisvahvistuksia
  3. Ruukiin hankittiin uimakopit, pöytäryhmä ja kuntoilulaitteet – toivelistalle jäi laituri
  4. Metsänautti esittelee toimintaansa asuntomessuilla – tuusulalainen yritys järjestää majoituselämyksiä korkealle puuhun
  5. Entinen Alkon myymälärakennus 1950-luvulta muuttui asunnoiksi Keravalla – "Alkuperäisiä elementtejä säilytetty niin paljon kuin mahdollista"
  6. Suomalaisgolffarit palasivat ruosteisesti Euroopan-kiertueen kisatauolta
  7. Pirjo Leimusen kolumni: Järvenpää ei ole Porvoo
  8. Suomen pöytätenniksen ykköspelaajan Benedek Olahin erinomainen alkuvuosi vaihtui totaaliseen epätietoisuuteen
  9. Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä
  10. Kirkes-kirjastojen kirjavinkit
  11. Thaimaalaisten marjanpoimijoiden Suomeen päästäminen lykkääntyy jälleen Thaimaassa
  12. Vasemmistoliitto ja RKP samoilla linjoilla Marinin kanssa työllisyystoimien aikataulusta – päätöksillä aikaa loppuvuoteen
  13. New Yorkin syyttäjällä on oikeus saada Trumpin talous- ja verotiedot käyttöönsä, päätti korkein oikeus – "Kyllä tämä oli Trumpin kannalta huono päivä"
  14. Mercedes tasapainoilee teknisten ongelmien kanssa – "Olemme perjantain jälkeen viisaampia"
  15. Ministeriö esittää suojavarusteiden hankkimista 100 miljoonalla eurolla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Salama iski viiteen taloon Järvenpäässä – "Reikiä sisäkatossa asti"
  2. Pelastuslaitoksella kiinnostava tehtävä Järvenpäässä – heinäpaali oli päätynyt Keravanjokeen lähelle patoa: "Vastaavaa ei ole tapahtunut 40 vuoteen"
  3. OP Uusimaa siirtyy Perhelän toimistotaloon – vanhojen tilojen paikalle kaavaillaan toista valtavaa korttelia: "Ainakin vielä yksi uusi tornitalo"
  4. Järvenpää Soi -festareiden artistikokoonpano muuttui – walestähti ei pääse maahan koronan vuoksi
  5. Vaikuttava taidekokonaisuus valmistui Ahjon purkutaloon – 94 taiteilijan teokset pian yleisön nähtäville: "En ole aikaisemmin tehnyt tällaista"
  6. Kova tuuli teki tuhojaan Keski-Uudellamaalla: rivitalon katto repeytyi irti ja puita kaatui
  7. Ostajat palasivat kirpputoreille
  8. Meidän Festivaalin liput lähes loppuunmyyty – päätöspäivänä ohjelmassa myös ulkomaalaisvahvistuksia
  9. Pelastuslaitoksella oli täydet kädet maanantaisen myrskyn kanssa – yhteensä 39 vahingontorjuntatehtävää
  10. Metsänautti esittelee toimintaansa asuntomessuilla – tuusulalainen yritys järjestää majoituselämyksiä korkealle puuhun
  11. Kansainvälisen ketjun kanaravintola avautui Järvenpään keskustaan – Chitir Chicken toimii noin 10:ssä eri maassa: "Uusia paikkoja etsitään Suomesta koko ajan"
  12. Entinen Alkon myymälärakennus 1950-luvulta muuttui asunnoiksi Keravalla – "Alkuperäisiä elementtejä säilytetty niin paljon kuin mahdollista"
  13. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  14. Keusoten alueella ei uusia koronatartuntoja
  15. Arman Alizadia kuvattiin Pietolan grillillä – tv-julkisuus valuu hukkaan tulipalon vuoksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.