Paikallisurheilu

Eksoottinen olympialaji curling liukuu syksyllä Järvenpäähän

Matti Kerttunen (vas.) ja Jyrki Kylmänen uskovat curlingin pelaamisen kiinnostavan vähintäänkin kymmeniä keskiuusmaalaisia.

Lauri Nurmi

JÄRVENPÄÄ | Muistanette selostajalegenda Voitto Liukkosen (1940–2007) curling-hehkutukset Torinon talviolympialaisista helmikuulta 2006.

Markku Uusipaavalniemi tai M-15, kuten miestä sukunimen kirjainmäärän mukaan myös kutsutaan, johdatti kapteenina Suomen miehet olympiahopealle.

Sinivalkoinen urheiluyleisö hullaantui curlingista ja Liukkosen selostuksista.

Curling-buumia hillitsi pula kelvollisista pelipaikoista. Laji tuli kuitenkin suurelle yleisölle tutuksi, ja tähän saumaan haluaa nyt iskeä järvenpääläinen Jääurheiluseura Haukat.

– Seuran vuosikokouksessa päätetään joka kevät, mitkä lajit ovat ohjelmassamme. Curling on nyt hyväksytty jääkiekon ja ringeten rinnalle Haukkojen lajiksi, kertoo seuran puheenjohtaja Matti Kerttunen.

Haukat investoi curling-toiminnan aloittamiseen 12 000 euroa. Järvenpääläiset ovat hakeneet opetus- ja kulttuuriministeriöltä seuratukea, mutta curling-kivet liukuvat ensi syksynä kaupungissa, vaikka tukea ei heruisi valtiovallalta euroakaan.

– Jos harrastajia ilmoittautuu kevään aikana riittävästi, aloitamme curlingin syksyllä, lupaa Haukkojen toiminnanjohtaja Jyrki Kylmänen.

Kerttunen ja Kylmänen kertovat, että olympialajiin kohdistuvaa kysyntää on jo epävirallisesti kartoitettu Järvenpäässä ja kaupungin naapurikunnissa.

– Keski-Uudellamaalla on curling-ihmisiä, jotka käyvät pelaamassa Helsingissä, Hyvinkäällä ja Lohjalla, Kerttunen tietää.

Lajivalikoiman laajentaminen on Haukoissa mahdollista, koska nykyisen jäähallin kylkeen valmistuu kesän aikana uusi harjoitusjäähalli.

– Halliin mahtuisi kolme rataa, mutta olemme päätyneet kahden kannalle, koska curling on kallis laji käynnistää. Yhden radan varustaminen välineineen, maalauksineen ja kenkineen on noin 6 000 euron investointi, Kylmänen laskee.

Ensi sunnuntaina Haukat järjestää kello 18.00 jäähallin kahviossa tiedotustilaisuuden, johon ovat tervetulleita kaikki lajista kiinnostuneet.

– Curlingia voisi verrata harrastuksena keilailuun. Laji sopii hieman vanhemmillekin, ja sosiaalisuus on siinä tärkeässä asemassa, Kylmänen arvioi.

Haukat on päättänyt jo uuden lajin peliajasta.

– Olemme varanneet curlingille sunnuntaisin 3–5 tunnin jääresurssin kello 10–15. Se on uuden hallin parasta jääaikaa, Kylmänen kehaisee.

Lue lisää sanomalehti Keski-Uusimaasta tiistaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat