Lasten kanssa asuntovaunulla liikkuva rohkaisee muitakin kokeilemaan

JÄRVENPÄÄ | Kesäisin suomalaiset matkustavat ja teillä riittää liikkujia. Samalla lailla liikkeelle lähtevät teiden tukoiksikin mainitut karavaanarit. Polte reissuun voi jäädä lapsuudesta ja pienenä matkailuvaunulla liikkunut lahjoittaa rakkauden harrastukseensa myös omalle jälkipolvelleen.

Näin ainakin kävi järvenpääläiselle Tuomo Virtaselle. Hän kiersi Suomen leirintäalueita 70-luvulla pikkupoikana perheensä kanssa. Aikuistuttuaan mies matkusteli tyttöystävän kanssa, kunnes lasten syntyminen ja perhe-elämän perustaminen teki tauon harrastukseen. Sitten viime syksynä Virtanen hankki itselleen matkailuvaunun ja sillä yksinhuoltajaisä nyt reissaa kahden alta kouluikäisen lapsensa kanssa.

– Onhan se vaihtelua ja lomaa isällekin, jos lähdetään matkalle, mies vastaa ihmettelyihin siitä, miten hän pärjää reissussa seitsemänvuotiaan Aapon ja viisivuotiaan Aino-Vilhelmiinan kanssa.

Juuri viime viikolla trio kävi Mikkelissä Visulahden leirintäalueella, missä tosin apuna olivat myös isovanhemmat omassa matkailuvaunussaan.

Seuraava reissu jo suunnitteilla.

Virtasen mielestä leirintäalueet ovat kehittyneet hurjasti ja nykyisin niistä löytyy mukavuuksia ja tekemistä myös lapsille.

Visulahdessakin Aino-Vilhelmiina oli nopeasti tutustunut samanikäiseen tyttöön ja kaverukset olivat yhdessä osallistuneet lapsille järjestettyyn aamujumppaan.

Toinen perheen suosikki on Kouvolan Tykkimäen leirintäalue, jossa he kävivät ensimmäisen reissunsa uudella vaunulla viime syksynä. Sinne suuntautunee perheen seuraava reissu loppukesästä.

Virtanen neuvoo matkailuvaunulla pienten lasten kanssa liikkuvia varaamaan lapsille tarpeeksi puuhaa automatkalle sekä pitämään taukoja. Kannettava DVD-soitin on Virtasen perheessä osoittautunut hyväksi hankinnaksi.

– Hyvä vinkki on myös pitää taukoja pysähdyspaikoilla huoltoasemien sijaan. Kaasujääkaapissa ruuat pysyvät kylminä ja liedellä voi valmistaa syötävää. Se tulee paljon edullisemmaksi kuin huoltoasemilla pysähtyminen.

– Etenkin kun tuntuu, että varsinkin Itä-Suomessa huoltoasemien hinnat ovat venäläisturistien takia nousseet korkeiksi, Virtanen vinkkaa.

Toinen kullanarvoinen neuvo lasten kanssa leirintäalueella vieraileville on pitää mukana koko perheen polkupyörät.

– Lasten pyörät kulkee vaunussa sisällä ja omani kuljetin telineessä auton perässä, Virtanen kertoo.